Siivoojien kapinasta syntyi kotimaisen elokuvan moderni klassikko
Sari Mällinen loistaa siivoojana ja Hannes Suominen hänen vankilasta vapautuvana poikanaan Jarmo Lampelan ohjaamassa tosipohjaisessa draamassa Eila (2003). Yle Teema & Fem esittää viime vuosikymmenen väkevimpiin kotimaisiin lukeutuvan leffan edesmenneen käsikirjoittaja Tove Idströmin muistoksi.
Tarmo Poussu
2/16/2019
Tove Idström (1954-2019) muistetaan monien suosittujen tv-sarjojen (Ilman kavaluutta, Rikospoliisi Maria Kallio) sekä tv-elokuvien (Liian paksu perhoseksi, Vaarallinen kevät) kirjoittajana. Hänen hienoimmaksi työkseen jäi kuitenkin Jarmo Lampelan ohjaama pitkä teatterielokuva Eila, joka sai ensi-iltansa maaliskuussa 2003.
Aiheen Eilan käsikirjoitukseen Idström sai suoraan tosielämästä. Vuonna 1991 valtaan noussut Esko Ahon hallitus muutti järjestelmällisesti valtion laitoksia osakeyhtiöiksi. VR:n, Postin ja Telen ohella muutoksen kouriin joutui myös valtion virastojen siivouksesta ja kiinteistöhuollosta vastannut rakennushallitus. Sen kohdalla Ahon hallitus ja valtionvarainministeriö vetivät mutkat suoriksi laillisuuskysymyksistä välittämättä. Rakennushallituksen kaikki 1 100 siivoojaa irtisanottiin ja heidän tilalleen palkattiin vastaperustettuun Engel-yhtiöön uudet työntekijät.
Hallituksen yllätykseksi irtisanotut siivoojat ryhtyivät puolustamaan oikeuksiaan ja nostivat Suomen valtiota vastaan joukkokanteen. Lopulta valtio joutui maksamaan laittomasti irtisanomilleen siivoojille lähes seitsemän miljoonan euron vahingonkorvaukset.
Eila-elokuvassa Sari Mällinen esittää rakennushallituksen siivoojaa, joka uskoo, että elämässä pärjää, kunhan on kiltti muita kohtaan. Kotonaan hän on loputtoman kiltti muusikko-miesystävälleen (Ilkka Koivula) ja vankilasta vapautuvalle pojalleen (Hannes Suominen). Työpaikalla hän ei silkkaa kiltteyttään ilkeä osallistua ammattiliiton aloittamaan lakkoon irtisanomisten uhatessa.
Palkaksi kiltteydestään Eila jää kotona itsekkään ja väkivaltaisen poikansa jyräämäksi saamatta tukea rakastavalta, mutta vastuuttomalta miesystävältään. Työpaikalla hän saa otsaansa rikkurin leiman ja esimiesten lupauksista huolimatta menettää lopulta myös työnsä.
Lampelan elokuva ei kerro ensisijaisesti työtaistelusta, vaan poljetun naisen vomaantumisesta ja arjen sankaruudesta. Ahdinkoon joutuessaan Eila taipuu, vaan ei murru. Lopulta hän ymmärtää, ettei tässä maailmassa pelkällä kiltteydellä pärjää. Tarvitaan myös tervettä itsekkyyttä: kykyä sanoa ei ja uskallusta ottaa oma paikkansa.
Lampelan ohjaus on keinoiltaan hillittyä ja näyttelijöihin keskittyvää. Elokuvan tarina soljuu eteenpäin kiireettömästi, mutta turhia aikailematta. Idströmin kirjoittama dialogi on napakkaa ja henkilöiden suuhun luontevasti istuvaa. Lampela pukee Idströmin tekstin täsmällisiksi ja hengityksen luontevuudella kulkeviksi kuviksi.
Roolityöstään Jussilla palkittu Mällinen tekee Eilasta aidon, lämpimän ja teeskentelemättömän ihmisen. Viime vuonna koko kansan suosikiksi Aku Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa ja MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa noussut Hannes Suominen teki Eilassa ensimmäisen elokuvaroolinsa ja sai siitä heti Jussi-ehdokkuuden. Eikä yhtään syyttä. Hän tulkitsee rikoksiin ajautuneen nuoren miehen uhmakasta, välillä väkivaltaan purkautuvaa ylimielisyyttä vähäeleisen uskottavasti, liioitteluun lipsumatta ja henkilöhahmon inhimillisyyden säilyttäen.
Elokuvan muissa osissa tekevät varmaa työtä Kristiina Halkola Eilan työkaverina, Hannu-Pekka Björkman ex-miehenä sekä Kari Hietalahti siivoojien oikeuksia puolustamaan ryhtyvänä asianajajana.
Tarmo Poussu
2/16/2019
Kommentit (0)
Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.