Rapport — syvennämme ymmärrystä maailmasta
Rapport syntyi vuonna 2014 journalismin joukkorahoituspalveluna. Idea oli yksinkertainen mutta radikaali. Annetaan yleisölle mahdollisuus rahoittaa itse ne jutut, joita se kaipaa.
Seuraavana vuonna Rapport voitti Mediainnovaatiokilpailun. Vuosien varrella palvelun kautta on syntynyt satoja artikkeleita. Ne vahvistivat uskoa siihen, että journalismi voi löytää uusia rahoitus- ja jakelutapoja.
Nimensä mukaisesti rapport tarkoittaa hyvää suhdetta, yhteisymmärrystä ja luottamusta. Rakennamme siteitä lukijoiden, tekijöiden, yhteisöjen ja merkityksellisten teemojen välille.
Vuonna 2023 jaoimme tekemisen kahteen toimintasuuntaan: yhteiskunnalliseen journalismiin ja liiketoiminnalliseen sisältöinnovaatioon.
Missiomme on syventää ymmärrystä maailmasta. Visiomme on rakentaa laadukkaille sisällöille ekosysteemi, joka mahdollistaa riippumattoman sisällöntuotannon ja tarjoaa uuden, vastuullisen tavan tehdä vaikuttavaa viestintää.
Yksi brändi, kaksi toimintasuuntaa
Rapport-kokonaisuus rakentuu kahdesta osakeyhtiöstä. Ne palvelevat eri tarkoituksia, mutta perustuvat yhteiseen arvoperustaan.
A) Yhteiskunnallinen yritys — Rapport kuluttajasisällöt Oy
Yhteiskunnallinen yritys. Lukijat tukevat suoraan tekijöitä, ja tilausmaksuilla syntyy huippuluokan journalismia: riippumattomia, moniäänisiä ja faktapohjaisia näkökulmia maailmaan.
Kehitämme mallia, joka yhdistää tieteen popularisoinnin, vastuullisen toimitusprosessin, substackmaisen uutiskirjealustan ja kestävän ansaintamallin tekijöille. Malli vastaa kasvavaan tarpeeseen sisällöstä, joka on faktapohjaista, inhimillistä ja syventää ymmärrystä.
B) Liiketoiminta — Rapport Media Oy
Rapport Media on vuodesta 2023 toteuttanut organisaatioille ja yhteisöille vaikuttamiskampanjoita. Niiden ytimessä ovat sisällöt, jotka käsittelevät asiakkaiden teemoja toimituksellisen prosessin laadulla. Koska niillä on maksaja, ne eivät ole journalismia.
Kampanjat jaellaan monimediaisesti: rapport.fi:ssa, ääniversioina, lyhytvideoina, sosiaalisen median kanavissa, Suomen Kuvalehden Rapport-liitteessä ja Radio Helsingin taajuuksilla.
Kaikki sisältö merkitään avoimesti ja tilaaja kerrotaan julkisesti. Näin varmistamme, että myös vaikuttava viestintä tapahtuu läpinäkyvästi, vastuullisesti ja yleisön luottamusta kunnioittaen.
Kokonaisuuden taustalla on monipuolinen, osaava ja sitoutunut tekijätiimi.