Elämää itsekkyyden valtakunnassa
Uutta aasialaista elokuvaa esittelevä Helsinki Cine Aasia -festivaali rikastaa pääkaupungin elokuvakarttaa taas tänä viikonloppuna. Vajaan parinkymmenen leffan valikoiman painokkaimpia - ja painostavimpia - löytöjä on lähes nelituntinen kiinalaisdraama An Elephant Sitting Still.
Tarmo Poussu
3/14/2019
Berliinin elokuvajuhlilla ensiesityksensä viime vuonna saanut ja lukuisia festaripalkintoja maailmalla kerännyt An Elephant Sitting Still on kirjailijana uransa aloittaneen kiinlaisen Bo Hun ensimmäinen ja viimeinen elokuva. Viimeinen siksi, että pian sen valmistuttua 29-vuotias Bo Hu teki itsemurhan.
Kuten ohjaajan kohtalosta voi arvata, An Elephant Sitting Still ei ole mikään johtava hyvän mielen elokuva. Mutta vangitseva, puhutteleva ja oman tyyliinsä johdonmukaisesti säilyttävä työ se on. Poikkeuksellisesta kestosta huolimatta sen katsomista on vaikea jättää kesken, kun sen on kerran aloittanut.
Anonyymiin pohjoiskiinalaiseen kaupunkiin sijoittuva An Elephant Sitting Still kertoo neljän henkilön vaiheista yhden päivän aikana. Elokuvan erikoinen nimi periytyy sen kuluessa useasti kuultavasta tarinasta, jonka mukaan Manzhoulin eläintarhan elefantti vain istuu paikoillaan päivät pitkät välittämättä mistään ympärillään. Itse norsua ei elokuvassa koskaan nähdä, mutta tarinan vertauskuvallisuus vahvistuu elokuvan kuluessa.
Bo Hun elokuva kertoo itsekkyyden syövyttämästä yhteiskunnasta, jossa yksilön paras selviytymiskeino on täydellinen välinpitämättömyys muista. Elokuvan neljässä keskenään risteytyvässä tarinassa jokaista ystävyyden, solidaarisuuden tai rehellisyyden osoitusta seuraa rangaistus. Viidakon lait omaksuneessa uuskapitalistisessa Kiinassa pärjäävät vain vahvimmat ja piittaamattomimmat.
Wei Bu on teinipoika, joka ystäväänsä auttaessaan ajautuu törmäyskurssille koulunsa pahimman öykkärijengin kanssa. Yang Cheng on pikkurikollinen, joka aiheuttaa tahtomattaan ystävänsä itsemurhan. Huang Ling on edellisen koulukaveri ja orastava ihastus, jonka arveluttava suhde koulun varadekaanin kanssa paljastuu somessa jaettavan videon kautta koko koululle. Elokuvan neljäs päähenkilö on Wei Bun naapurissa asuva isoisä, jota hänen aikuinen tyttärensä ja tämän aviomies yrittävät häätää vanhainkotiin.
Vaikka elokuvan tarina alkaa ankeana ja jatkuu yhä ahdistavampana, se ei ole vailla toivoa. Jokainen sen päähenkilöistä pakenee jotain, mutta myös etsii jotain - uutta alkua, uutta suuntaa elämälleen. Elokuvan viimeinen kohtaus öisellä maantiellä on täynnä pimeyttä, mutta välittää myös selvän aavistuksen toivosta, paremman huomisen mahdollisuudesta.
Ilmeisen pienellä budjetilla ja kevyellä kalustolla kuvattu An Elephant Sitting Still on omalla tavallaan yhtä tyypillinen digitaalisen aikakauden elokuva kuin Hollywoodin erikoistehosteilla mässäilevät spektaakkelit. Kalliin filmimateriaalin ja sen vaatiman kaluston aikana tällaisen elokuvan tekeminen olisi kaatunut rahoituksen puutteeseen. Nykyteknologialla Bo Hu on voinut toteuttaa elokuvansa täysin vapaasti, perinteiseen teatterielokuvaan liittyvän kaupallisuuden rajoituksista piittaamatta.
Vapauden kääntöpuoli on usein esteettinen holtittomuus tai temaattinen omaan napaan tuijottelu. Bo Hu välttää molemmat vaarat, vaikka hänen elokuvansa paikoin katsojan kärsivällisyyttä koetteleekin. An Elephant Sitting Still sisältää loputtomalta tuntuvan määrän pitkiä kamera-ajoja, jotka seuraavat kävelevää henkilöä takaapäin. Jopa elokuvan julisteessa sen päähenkilöt on kuvattu takaapäin, rajattuna hartioista ylöspäin.
Vaikka Bo Hun valitsema estetiikka voi paikoin hämmentää, se on johdonmukaista ja tukee elokuvan viileätä yleissävyä. Elokuva pakottaa meidät katsomaan henkilöitään läheltä, mutta torjuu samastumisen mahdollisuuden.
Tarmo Poussu
3/14/2019
Kommentit (0)
Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.