"Ideologista paskaa, aktivismia, sosiaalitukea työhaluttomille näennäistutkijoille" – onko tämä kritiikkiä?
Saara Särmä
1/19/2024
Lukijoiden tuella
Edellisessä tekstissä käsittelin tutkijoihin kohdistuvaa somehäirintää. Yleensä en lue alalaitoja eli kommenttiosioita, mutta nyt kävin vilkaisemassa Facebookissa edellisen kirjoitukseni somekommentteja, joita oli kaiken kaikkiaan parisataa.
Kirjoitin, että humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin kohdistuva kyseenalaistaminen on helppoa, sillä se ei vaikuta vaativan perehtymistä näihin aloihin. Ilmeisesti kuka vain yhteiskunnassa elävä ja kulttuuria kuluttava ihminen voi kuvitella osaavansa arvioida tutkimuksen laatua ja tutkijan kykyjä ilman, että lukee ainuttakaan näiden tutkimusjulkaisua. Alalaita todisti väitteeni oikeaksi.
Lukematta ideologista paskaa, turhaa suoltamista, joka ei voi antaa mitään yhteiskuntaan, saatikka tuottaa innovaatioita. Pseudotiedettä, aktivismia. Hyödytöntä, hyödyntöntä, hyödytöntä. Kaikki mikä ei auta Suomen vientiponnisteluja on täysin turhaa. Akateemista sosiaalitukea työhaluttomille näennäistutkijoille. Ja tietenkin Särmä, joka kyseenalaisti valkoisten heteromiesten ihmisyyden (en kyseenalaistanut) ja vähän ulkonäköön käyvää kommentointia. Oletukset Suomen Akatemian toiminnasta ovat myös vähintäänkin “mielenkiintoisia”, että siellä kaverit jakavat rahaa toisilleen ja kaikilla työntekijöillä on joku vasemmistopuolueen jäsenkirja.
Lukematta ideologista paskaa, turhaa suoltamista, joka ei voi antaa mitään yhteiskuntaan. Pseudotiedettä, aktivismia. Ja tietenkin Särmä, joka kyseenalaisti valkoisten heteromiesten ihmisyyden.
Kyseisessä alalaidassa jotkut yrittivät puolustaa tutkimusta ja tutkijoita, mutta en usko, että se oli yhtään sen paremmin käytettyä aikaa kun hukkaamani puolituntinen kommenttiketjuja lukiessa.
Kuten edellisessä tekstissä kerroin, tutkimuksen tekemisen yksi keskeisimpiä asioita on kritiikille altistuminen. Väännetäänpä nyt rautalangasta tarkemmin.
Jokaiseen seminaari- tai konferenssiesitykseen liittyy kriittinen keskustelu. Jokainen vertaisarvioitu julkaisu on käynyt läpi yhden tai useamman kierroksen, jolloin sitä on kommentoinut kaksi tai kolme (joskus jopa useampi) saman alan tutkijaa.
Kun artikkelin lähettää tiedelehteen, tai journaaliin kuten yliopistoihmisillä on tapana sanoa, sen lukee ensin joku toimituskunnan jäsen. Toimituskunta koostuu pääasiassa tohtorinkoulutuksen suorittaneista ihmisistä. Toimituskunta arvioi, sopiiko artikkelikäsikirjoitus lehden linjaan (aihepiiri, tieteenala jne), ja onko se riittävän tasokas lähetettäväksi vertaisarviointiin.
Jos on, se lähetetään 2-3 arvioijalle, jotka kirjoittavat sanallisen arvion jonka mitta voi olla puolesta sivusta useisiin sivuihin. Arvio voi sisältää sekä kehuja että tiukkaa kritiikkiä ja muutosehdotuksia. Vertaisarvioija myös antaa suosituksen toimituskunnalle julkaisupäätöksestä ja vaihtoehdot ovat yleensä: julkaistaan, vaatii pieniä muutoksia, vaatii isoja muutoksia, hylätään.
Tiede ei ole työtä vieroksuvan laiskan ihmisen hommaa.
Jos artikkeli vaatii muutoksia, se yleensä lähetetään vielä toiselle arviointikierrokselle sen jälkeen kun muutokset on tehty. Kun artikkelin kirjoittaja on tehnyt muutoksia, hän saatekirjeessään vastaa arvioijien kritiikkiin ja kertoo miten on ottanut sen uudessa versiossa huomioon.
Vertaisarviontia tehdessä arvioija kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, onko artikkelissa mitään uutta teoreettisesti, metodologisesti tai empiirisesti. Eli tuottaako se tieteenalalleen jotain uutta tietoa ja onko sen argumentaatiossa järkeä.
Voin kertoa, että tiede ei ole työtä vieroksuvan laiskan ihmisen hommaa. Tiedän koska mielummin olisin sellainen, joten en ole läheskään niin tuottelias kuin moni kollegani. Vaatii aikamoisia perslihaksia istua päivästä toiseen artikkeleita kirjoittaen ja niitä uudelleen muokaten. Kritiikin vastaanottaminen ja hyödyksi käyttäminen on niin ikään taito, jota pitää harjoitella paljon.
Aikanaan vuonna 2019, kun sain Suomen Akatemiasta myönteisen päätöksen tutkijatohtorihakemukselleni, olin noin 10 prosentin joukossa, joka rahoitusta sai. Olin hakenut tätä rahotusta kolme kertaa aiemmin (ja samalla aiheelta myös muualta, säätiöiltä ja mm. eurooppalaista Marie Curie postdocrahoitusta) ja saanut joka kerta sekä pisteet (1-6) että kirjallisen kritiikin hakemuksesta. Joka syksy neljän vuoden ajan käytin yli kuukauden hakemuksen tekemiseen, sitä myös kommentoi usea kollegani Suomessa ja maailmalla. Kun sain rahoituksen (pisteet hakemuksesta 6), sen oli arvioinut yhdeksänhenkinen kansainvälinen paneeli politiikan tutkimuksen ja ihmismaantieteen aloilta.
Tämä kaikki siis sanoakseni, että tiedän kyllä, mitä kritiikki on. Ja niin tietää jokainen tieteentekijä. Aina sen vastaanotto ei ole helppoa. Ei todellakaan ole kivaa saada kielteinen rahoituspäätös ja vaikkapa 3 pistettä huolella työstämästään hakemuksesta, jossa on omasta mielestä hyvä idea ja paljon potentiaalia. Eikä ole kivaa saada hylkäysmeiliä tiedelehdestä. Mutta tämä kaikki on tutkijan arkipäivää.
Tiedän kyllä, mitä kritiikki on. Ja niin tietää jokainen tieteentekijä.
Sen sijaan turhanaikaisen somehuutelun, ulkonäön haukkumisen ja tutkijan työn oikeutuksen kyseenalaistamisen hatarin perustein ei pitäisi olla tutkimuksen arkipäivää. Yhteiskuntatieteissä ja humanistisessa tutkimuksessa tehdään paljon esimerkiksi käsitteellisiä innovaatioita ja työtä, joka auttaa meitä ymmärtämään maailmaa paremmin. Pitäisi olla itsestäänselvää, että tutkimuksella ja tiedontuotannolla - sivistyksellä - on arvo itsessään.
PS. Terveisiä sinne alalaitoihin: vaikka kirjoitan näitä Rapportin ja Ylen kolumneja tutkijana, ne eivät tietenkään ole tieteellisiä tekstejä, joten niiden perusteella ei voi arvioida tekemäni tutkimuksen laatua.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun.
Tuen Särmän journalistista työtä. Pääsen heti lukemaan jutun. Jatkossa saan lempeät ajatukset suoraan sähköpostiini ennen muita. Tilaamalla myös mahdollistan juttusarjan jatkumisen.
En halua tukea Saara Särmän työtä. Ohitan maksumuurin, kirjaudun sisään, ja luen tällä kertaa ilmaiseksi.
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Kirjoittaminen on minulle työtä, joten tämä juttusarja voi jatkua maksavien lukijoiden ansiosta.
Lämmin kiitos!"
