Kerran joku pyysi somessa minulta anteeksi ja palautti uskoni ihmiskuntaan
Saara Särmä
9/20/2023
Kuva: Pexels / Kuvanmuokkaus: Iija Eloranta, Rapport
Lukijoiden tuella
Keväällä 2017 kirjoitin kolumnin Kansan Uutisten viikkolehteen. Kolumnia otsikoidessani mietin, että nyt saattaa pilkka osua omaan nilkkaan, sillä otsikoin kolumnin ”Onko valkoinen heteromies ihminen?” Kuten usein käy, kun yrittää olla omasta mielestään hauska tai sarkastinen, tuleekin otetuksi tosissaan.
Olen vuosien varrella saanut vääntää loputtomia kertoja rautalangasta, mitä kolumnilla halusin sanoa, joten otetaanpa vielä kerran. Kolumni oli kommentti edellisellä viikolla samassa lehdessä julkaistuun artikkeliin, jossa pohdittiin ovatko transnaiset naisia. (Totta kai ovat.) Se on keskustelunaihe, jossa useimmiten ovat äänessä ne, joita asia ei henkilökohtaisesti koske. Pohdintaa käydään teoreettisella tasolla huomioimatta sitä, että keskustelu saattaa olla hyvinkin loukkaavaa ja haitallista niille, joita asia koskee.
Feministit ovat aikojen saatossa käyttäneet paljonkin ns. käänteistämisen strategiaa havainnollistaakseen vaikkapa kaksoisstandardeja, joilla naisten ja miesten käytöstä arvioidaan eri tavoin. Niinpä itsekin otin kolumnini lähtökohdaksi käänteistämisen ja lähdin liikkeelle ajatuksesta mitä jos heteromiesten ihmisyyttä kyseenalaistettaisiin samoilla tavoilla kun transnaisten naiseutta.
Jos nyt kirjoittaisin kolumnin uudelleen, tekisin yhden muutoksen: lisäisin heteromieheen etuliitteen cis- (cis tarkoittaa ”samalla puolella” eli se on trans- etuliitteen vastinpari, ja tarkoittaa henkilöä, jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Lähde: Setan sateenkaarisanasto). Sukupuolen moninaisuutta käsittelevä sanasto on viimeaikoina kehittynyt huomattavan nopeasti; vuonna 2017 cis-etuliite ei ollut vielä laajasti käytössä.
Siitä huolimatta, mitä kolumnista on minulle seurannut, kirjoittaisin sen uudestaan. Sen keskeinen sanoma pätee edelleen.
Heti kolumnin julkaisun jälkeen minuun otti yhteyttä Aamulehden toimittaja, joka halusi tietää, mitä yritin sanoa. Parhaani mukaan avasin puhelinkeskustelussa asiaa ja lehti julkaisi haastattelun pohjalta jutun otsikolla ”Feministi Saara Särmä epäilee: Onko heteromies ihminen laisinkaan?”. Kiitos siitä.
Kenelle vaan kolumnin lukijalle pitäisi olla päivän selvää, että en todellakaan epäile. Myös Aamulehden jutun lukijalle asia pitäisi tulla selväksi, mutta tarkistin tätä kirjoittaessani, että juttu on ainakin nykyään maksumuurin takana.
Aamulehden näkökulmasta klikkiotsikko oli varmasti onnistunut, sillä se nosti jutun seuraavina päivinä Aamulehden luetuimpien juttujen kärkikymmenikköön. Juttu kiersi tietenkin myös muut konsernin lehtien nettiversiot samalla otsikolla.
Seurauksena sosiaalisen median viestikansioni ja sähköpostini täyttyivät kaikenlaisista vihaisista viesteistä, haukkumisesta ja normihuorittelusta. Aamulehti siis käytännössä maalitti minut otsikollaan. Kuusi vuotta myöhemmin näitä viestejä tipahtelee edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Aamulehden otsikosta ja eräästä Ylen tv-ohjelman pysäytyskuvasta on tehty meemi, joka kiertää netissä edelleen. Voin päätellä saamistani viesteistä, milloin se on taas lähtenyt uudelleen levitykseen.
Sydämet lisäsin kuvaan itse, kun käytin sitä Facebookin profiilikuvanani.
Meemiä käytetään esimerkkinä ja todisteena siitä, että feministit todellakin ovat miesvihaajia. ”Katsokaa, nyt tämäkin feministi tässä kyseenalaistaa heteromiesten ihmisyyden.” Jutun tai kolumnin lukemalla voisi päätyä toisenlaiseen loppupäätelmään, mutta kukas se nyt pilaisi hyvää otsikon synnyttämää feministivihaa lukemalla juttuja.
Vihaviestien tarkoitus on saada kohde hiljenemään ja lopettamaan ei-toivotusta aiheesta kirjoittaminen tai keskusteleminen julkisesti. Jostain kumman syystä feminismi sekä tasa-arvon ja kaikenlaisten ihmisoikeuksien puolustaminen näyttävät olevan monelle ei-toivottuja aiheita. En kuitenkaan vihapurskauksen seurauksena hiljentynyt, kuten tämänkin tekstin julkaisemisesta voinee päätellä. Joskus turhauttaa, että vielä vuosia myöhemmin joudun – Aamulehden otsikon takia – oikomaan tätä samaa asiaa, mutta liittyy tähän yksi positiivinenkin kokemus.
Nimittäin, muutama vuosi sitten osallistuin erääseen Facebook-keskusteluun. En nyt enää muista, mitä alkuperäinen julkaisu käsitteli, mutta keskusteluketjuun tuli eräs mieheksi olettamani henkilö kertomaan ”kyllä feministit oikeasti vihaavat miehiä, katsokaa nyt vaikka” ja ”todisteena” oli yllämainitsemani meemikuva. Itse linkkasin välittömästi Kansan Uutisten kolumnini ja kehotin lukemaan itse mistä on kyse. Joku toinenkin keskustelija ehti tehdä saman.
Hetken kuluttua meemin kera feministien miesvihaa todistellut henkilö pyysi anteeksi väärää tulkintaansa ja sanoi, ettei pitäisi uskoa kaikkea mitä netissä näkee, minkä jälkeen keskustelu jatkui hyvässä hengessä.
Tämä palautti, ainakin hetkeksi,uskoni ihmisiin ja ihmisten kykyyn käydä somekeskusteluja. Epätoivon hetkillä muistan aina välillä vieläkin: ”kerran joku pyysi netissä anteeksi oltuaan väärässä”. Sitä soisi toki tapahtuvan useamminkin.
Ollaanpa varovaisia siellä internetissä, jos joku vaikuttaa olevan liian typerää, hullua, hyvää tai mahtavaa ollakseen totta, se yleensä ei ole sitä. Lähdekritiikki kannattaa aina ja kokonaisten juttujen lukeminen pelkkien otsikoiden sijaan.
Tämä kirjoitus aloittaa sosiaalista mediaa käsittelevien tekstien sarjan. Uusi juttu ilmestyy 2–4 kertaa kuukaudessa.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Haluatko jatkaa lukemista?
Pääset heti lukemaan tämän ja muut Särmän huippujutut
Tilaajana tuet tekijää — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijöille.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
Tuen Särmän työtä. Pääsen heti lukemaan jutun. Jatkossa saan lempeät ajatukset suoraan sähköpostiini ennen muita. Tilaamalla myös mahdollistan juttusarjan jatkumisen.
Saara Särmä