Kahdeksan paahtavaa tuntia Porissa, osa 1 – vihreät ja demarit
Niko Peltokangas
7/26/2018
VIHREÄT: VAALITEEMAT PAKKOTOISTOLLA
Vihreiden kohtalona on tällä kertaa aloittaa puoluetunnit maanantaina, kun suurin osa SuomiAreena-kävijöistä vielä pohtii lähtemistä. Tämä maanantai on vielä erityisen huono mediapäivä kotimaan poliitikoille, sillä Putin ja Trump tapaavat Helsingissä samaan aikaan.
Puolueen sotureita on kuitenkin pari kourallista paikalla. Muutama uskaltautuu istumaan varsinaisen katsomon paahteeseen, mutta suurin osa katsojista etsii viilennystä sivumpaa puiden varjosta. Istun hetken keskikatsomon pitkällä penkillä ja nousen ottamaan kuvia. Penkkiin jää useampi kuin yksi hikiläikkä.
Puheenjohtaja Touko Aalto kiertää taitavasti kysymyksen mahdollisista kynnyskysymyksistä seuraavaan hallitukseen menemiselle.
Tunnin haastatteluista vastaa toimittaja Jari Hanska. Vihreän kansanedustajan avustajana ja vihreän presidenttiehdokkaan kampanjatiimissä toiminut Hanska on taitava ammattilainen, joka kysyy uudestaan, kun ei meinaa saada kunnollista vastausta. Puolueen puheenjohtaja Touko Aalto nimittäin kiertää lähes yhtä taitavasti kysymyksen mahdollisista kynnyskysymyksistä seuraavaan hallitukseen menemiselle. Kysymys toisensa jälkeen palaa Vihreiden kolmeen vaaliteemaan, joita Aalto hokee lopulta koko Porin-viikon ajan niin ahkerasti, että jäiväthän nuo minullekin mieleen.
Vihreän puoluetunnin aihevalinta on sillä tavalla tyypillinen, että yleensä puolueet puhuvat omista pääteemoistaan, kun tilaisuuden saavat. Toki ilmastopolitiikan soisi olevan kaikkien puolueiden pääteema.
Keskustelussa on mukana myös puoluetunneilta tuttu konsepti, jossa oiotaan väärinkäsityksiä ja korjataan vääriä mielikuvia. Vihreät ei kuulemma esimerkiksi halua syyllistää yksilöitä kulutusvalinnoistaan. Puhujavalinnoissa pelataan niin ikään varman päälle: ääneen pääsevät vihreät kansanedustajat ja puoluejohdon jäsenet.
Mielenkiintoisinta keskustelua käydään tunnin loppupuolella talous- ja ympäristö-/ilmastopolitiikan suhteesta. Kirjaan muistiin, että ympäristövaikutus on olennainen mittari ja sillä on sivuvaikutuksia talouteen. Tuotantoa pitäisi vihertää ja sen uskotaan vaikuttavan positiivisesti talouteen, joka kaikesta päätelleen on markkinatalous. Kaikkein kalleimmaksi tulee kuitenkin ilmastonmuutos.
Jossain vaiheessa kylkeeni liimautuu paikalliselta vaikuttava viiksekäs ihminen kamera kaulassaan. Hän haluaa kovasti kommentoida lavalla sanottua esimerkiksi avohakkuista. Yritän olla ruokkimatta hänen keskusteluintoaan, mutta saan vielä kuulla faktoja Saharan metsittämisestä.
DEMARIT: "RENTOA" JUTUSTELUA
Sosialidemokraatit käyttää oman tuntinsa niin ikään vaalipuheisiin. Puoluesihteeri Antton Rönnholmin innostuneesti kompastellen vetämä tunti jakaantuu kolmeen osioon, joissa haastateltavat ja aiheet vaihtuvat. Keskustelu etenee kivasti puolueväen kesken, vaikka välillä heitetään yleisöllekin kysymyksiä tyyliin ”kuka isistä on käyttänyt liikaa aikaa lastensa kanssa”.
Keskustelunaiheet ovat sinänsä mielenkiintoisia: ensin kiillotetaan perhepoliittista kilpeä, sitten puhutaan sosiaaliturvasta ja lopuksi kerrotaan, miten väärin mediassa on ymmärretty SDP:n ajama oppivelvollisuuden pidennys. Puolueen sosiaaliturvamalli tulee allekirjoittaneelle ensimmäistä kertaa sen verran tutuksi, että kaikesta moralismin ja kontrollin hajusta huolimatta se vaikuttaa lisätutustumisen arvoiselta.
Kaikilta sattuu löytymään sopivia tosielämän esimerkkejä demaritavoitteita havainnollistamaan.
Demaritunnin ongelma on kuitenkin käsikirjoituksessa – tai siis siinä, että näyttelijät eivät osaa oikein luontevasti tulkita sitä. Kansanedustajien Marinin ja Rinteen ”rento” jutustelu lapsistaan ja lapsenlapsistaan tuo kyllä esiin halutut pointit perhevapaista, mutta kiusallista kuunneltavaa se on.
Kaikilta sattuu löytymään myös sopivia tosielämän esimerkkejä demarien tavoitteita havainnollistamaan. Kansanedustaja Pilvi Torstin 12-vuotias, koulua inhoava tuttava oli jopa keskustelun päätteeksi myöntänyt, että kyllä, hänet oikeastaan pitää pakottaa opiskelemaan peruskoulun jälkeen.
Puoluetunnista jää tavallaan turvallinen olo. Demarit eivät yritä tehdä hölmöillä tempuilla politiikasta yhtään sen kiinnostavampaa kuin se on, vaikka se sitten tarkoittaakin paperista luettuja dialogeja. Auki jääneeseen mikkiin oman vuoronsa jälkeen hölisevä puheenjohtaja Rinnekin vaikuttaa vain kansanomaiselta kaikessa noloudessaan.
Neliosaisen sarjan seuraavassa osassa arvioidaan keskustan ja kristillisdemokraattien suoritukset. Toimittaja on itse Vasemmistoliiton jäsen. Linkki sidonnaisuuksiin on profiilisivulla.
Juttua muutettu: Korjattu päivämäärä ingressiin 30.7. klo 10.19.
Niko Peltokangas
7/26/2018