En koskaan unohda noin viisivuotiasta tyttöä, joka sattui huonekaveriksi lasten syöpäklinikalla. Tyttö oli täysin pitelemätön. Hän ei pysynyt hetkeäkään sängyssä, vaan kirjaimellisesti kiipeili seinillä. Missä vain oli pieni taso, minkä päälle sai varpaat, pian hän seisoi sen päällä. Kun äiti haki kahvia ja tuli takaisin huoneeseen, tyttö oli heti katonrajassa. Jos äiti on koskaan vienyt tyttöä psykiatrille, voin uskoa, että hän on saanut ADHD-diagnoosin. Onhan yksi ADHD-kyselylomakkeen kriteereistä: ”kiipeilee tilanteeseen sopimattomalla tavalla".
Näinä aikoina kun käy psykiatrilla, joutuu vastailemaan kaikenlaisiin kyselylomakkeisiin. Jos esimerkiksi epäilee ”potevansa” ADHD:tä, pitää vastata sellaisiin kysymyksiin kuin ”kuinka usein kiemurtelette tai liikuttelette käsiänne, kun joudutte istumaan paikoillanne” tai ”kuinka usein keskeytätte keskustelukumppaninne ja täydennätte lauseen loppuun hänen puolestaan”. Monet ovat tehneet tällaisen testin jo ennen psykiatrille menoa ja ovat jo siinä vaiheessa melko varmoja, että heillä on ADHD.
Suhtaudun näihin rasti ruutuun -diagnooseihin äärimmäisen skeptisesti. Se ei johdu suoranaisesti mistään yksittäisestä diagnoosista, vaan koko ekosysteemistä, josta nämä diagnoosit kumpuavat. Ekosysteemillä tarkoitan amerikkalaista mielenterveyshäiriöiden diagnoosijärjestelmää: Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM). DSM sisältää yhtenäiset ja standardisoidut kriteerit erilaisten mielenterveyden häiriöiden diagnosoimiseksi. Kyseessä ei ole mikä tahansa teos – länsimaisen psykiatrian arvovalta lepää tämän noin tuhatsivuisen manuaalin varassa. Manuaalia päivitetään muutaman vuoden välein ja sen viimeisin versio, DSM5 TR, julkaistiin vuonna 2022.
