Näin elokuvaa luetaan – kolme ammattilaista kertoo, mitä valkokankaalla tapahtuu ja miksi
Juho Kuosmanen, Maria Lehtonen ja Antti Pentikäinen muuttavat suomalaista elokuvakulttuuria. Tässä jutussa he kertovat, miten elokuvasta saa kaiken irti. Lisäksi Juho Kuosmanen paljastaa, miten Hymyilevä mies manipuloi sinua.
Janne Sundqvist
5/4/2017
Pieni poika herää yöllä ja nousee sängystään. ”Isä?” hän kysyy. Joku mies kävelee ohi. Poika näkee äitinsä pesevän hiuksiaan saavissa. Kaikki on mustavalkoista. Äiti ravistaa hiuksia hidastetussa kuvassa, ja talon katto alkaa romahtaa hänen ympärillään. Sisälle sataa vettä. Äiti kulkee peilin ohi, ja siitä katsoo takaisin vanhempi nainen. Hän koskettaa peilin pintaa, ja sitä koskeva käsi on vanha.
Antti Pentikäinen sytyttää valot. Luokassa on täysin hiljaista. Hetken päästä Pentikäinen kysyy, minkälaisia ajatuksia ote Andrei Tarkovskin elokuvasta Peili (1975) opiskelijoissa herätti.
”Se oli outo”, yksi sanoo.
”Hirveän hidas”, sanoo toinen.
”Miksi se oli niin vaikea?” kolmas kysyy.
Tikkurilan lukion Metropolis-luokassa on hämmentynyt tunnelma, sillä katsottu pätkä on yllättänyt opiskelijat. Opettaja Pentikäinen ei lannistu. Hänellä on lukiolaisista jo 20 vuoden kokemus.
On toisen näytteen vuoro. Valot sammuvat, ja valkokankaalle piirtyy vilkas ja aurinkoinen uimaranta.
”VOI VITTU -OTOS" ELI ELOKUVAKIELEN ALKEET
Elokuva on kieli. Se on järjestettyjä kuvia, jotka tuottavat merkityksiä niin kuin järjestetyt kirjaimet muodostavat sanoja. Jos järjestystä vaihtaa, vaihtuu myös merkitys.
Lähes kaikki, mitä elokuvassa nähdään, on peräisin sen tekijöiden tekemistä ratkaisuista. Useimmiten ratkaisujen takana on jokin syy. Kun syyn saa selville, voi ymmärtää, mitä elokuva haluaa sanoa maailmasta.
Janne Sundqvist
5/4/2017
Kommentit (0)
Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.