Rapport

Äidin iso poika

Jos lapsen ja vanhempien roolit menevät perheessä sekaisin, seuraukset voivat olla karmeat.

Avatar

Jani Kaaro

5/15/2022

Äidin iso poika

Lukijoiden tuella

”Oletko siis ollut äitisi uskottu”, hän sanoi painokkaasti. Hän oli vaatimaton ja väritön mies, ensimmäinen psykoterapeutti, jolle olin koskaan puhunut. Hän puhui hiljaisella äänellä, mutta tässä kohdassa hän korotti hieman ääntään ja minun korvissani se kuulosti lähestyvän ukkosen jylyltä. Tajusin, että nyt taidettiin tulla johonkin tärkeään paikkaan. Nyt koetan selittää, miten tärkeään. Jos olet ollut vanhempasi uskottu, sille on olemassa tieteellinen termi – parentifikaatio. Se tarkoittaa roolien vaihtumista – sen sijaan, että vanhempi pitää huolta lapsesta, lapsesta tuleekin vanhempansa huoltaja. Tämä voi olla käytännöllistä: Jos vanhemmilla on esimerkiksi päihdeongelma, vanhin lapsi saattaa ottaa vastuuta kotitöistä tai pienemmistä sisaruksista ja katsoa myös huonovointisten vanhempiensa perään. Parentifikaatio voi kuitenkin olla myös emotionaalista; lapsesta tulee vanhempansa huolien kuuntelija, tukihenkilö ja tsemppari aikana, jolloin hän ei ole siihen kehitystasoltaan valmis. Emotionaalinen parentifikaatio on lapsen kehitykselle erittäin vahingollista, mutta myös valitettavan yleistä perheissä, joissa vanhemmilla on päihde- tai mielenterveysongelmia. Seuraavassa koetan selittää, miten parentifikaatio vaikuttaa lapseen. Lapsen tie lohduttajaksi Kiintymysteorian mukaan lapsi voi muodostaa vanhempaansa turvallisen kiintymyssuhteen, jos vanhempi on lapsen saatavissa ja lapsi saa vanhemmalta lohtua. Kun kiintymyssuhde on turvallinen, siitä tulee lapselle tukikohta, josta käsin hän uskaltautuu tekemään tutkimusretkiä maailmaan. Jos vanhemmat sen sijaan eivät ole saatavissa tai he eivät lohduta lasta, tilanne on lapselle henkeä uhkaava. Pieni lapsi ei voi tehdä paljonkaan suojellakseen itseään. Tällöin lasten keskushermosto voi mennä hyperaktiiviseen tilaan, jossa lapsi havainnoi kaikkea ja reagoi kaikkeen, ja hänen on vaikea rauhoittua. Kun lapsi kasvaa ja alkaa ymmärtämään ympäristöään, hän voi kehittää tehokkaampia selviytymisstrategioita. Yleinen selviytymisstrategia on se, että jos hänestä ei pidetä huolta, hän alkaa pitämään huolta vanhemmastaan. Lapsen näkökulmasta paras tapa säilyä hengissä on se, että vanhempi pysyy hengissä. Huolenpito voi alkaa esimerkiksi siten, että lapsi koettaa ”piristää” masentunutta äitiä. Jos äiti ei pysy äidin roolissa, hän alkaa purkamaan lapselle aikuisen huolia. Lapsi ei mitenkään voi näitä huolia ymmärtää, mutta ymmärtää ne kuitenkin omalla lapsen tavallaan ja koettaa auttaa äitiä. Jos tilanne jatkuu, äidin ja lapsen roolit vaihtuvat.  Lapsi heittää lapsuutensa romukoppaan, ja omistautuu äitinsä tukijaksi. Onko minua olemassa? Mitä tapahtuu lapselle, josta tulee vanhempansa tukija? Perusongelma on, että koska lapsen emotionaalisiin tarpeisiin ei vastata, hänen sisäinen maailmansa jää kehittymättömäksi. Koska hän elää ensisijaisesti vanhempansa tarpeita varten, hänen käsityksensä omasta minuudesta sekoittuu vanhemman kanssa. Tämä estää häntä kehittymästä erilliseksi, itsenäiseksi yksilöksi, jolla on omia haluja ja tarpeita. Näin hänestä voi kehittyä aikuinen, joka ei tiedä mitä haluaa, joka ei tunnista omia tarpeitaan ja joka ei oikein tiedä kuka hän on. Häntä voi vaivata elämänmittainen alitajuinen tunne, että hänen oma todellinen minänsä on piilossa, ja hän paljastaa ihmisille vain teeskennellyn pärjääjäminän. Aikuisena monet parentifikaation uhrit ovat epätavallisen läheisiä vanhempiensa tai vanhempansa kanssa. Omissa parisuhteissaan he kokevat sekoittuvansa kumppaniinsa samalla tavalla kuin he sekoittuivat lapsena vanhempaansa. He kokevat että kumppanin halut ovat heidän omia halujaan ja että he ovat vastuussa kumppaninsa tunteista. Moni lapsi, joka on hoitanut ”lapsivanhempaansa”, on aikuisena hyvä kuuntelija – onhan hän tehnyt sitä koko elämänsä. Ystävät vain saattavat kiinnittää huomiota siihen, miten oudon uhrautuvainen kuuntelija hän onkaan. Tutkimukset osoittavat, että parentifioidut lapset ovat aikuisena taipuvaisia myös syvempiin patologioihin kuten masokismiin. Tämä voi palautua arvottomuuden tunteeseen ja sen aiheuttamaan häpeään: Mikä minussa on vikana kun minun tarpeeni eivät olleet tärkeät? Lapsi ei voi nähdä vanhempaansa pahana, joten lapsi siirtää ”pahan” itseensä, ja samalla se on selitys sille, miksi hänen tarpeensa eivät olleet tärkeät. Hänessä on jokin vika. Tästä voi tulla pysyvä tunne, että hän on jotenkin vääränlainen ja hävettävä ja siitä ei ole kuin kivenheitto täyteen itseinhoon. Hän voi kokea, että jos maailmassa on hyviä asioita, ne eivät kuulu hänelle. Hänet on suljettu niiden ulkopuolelle. Emotionaalista insestiä Emotionaalinen parentifikaatio on itsessään patologista vuorovaikutusta, mutta se voi kehittyä vielä patologisempaan suuntaan. Näin tapahtuu silloin kun vanhemman ja lapsen välille muodostuu seksuaalinen elementti. Äiti voi esimerkiksi purkaa pojalle turhautumistaan seksielämäänsä tai paljastaa hänelle yksityiskohtia seksielämästä isän tai muiden kumppaneiden kanssa. Isä taas saattaa puhua tyttärelle seksualisoivasti tai osoittaa mustasukkaisuutta tyttären poikaystäväehdokkaita kohtaan. Näissä esimerkeissä vanhemmat nostavat lapsen puolison asemaan. Tälle parentifikaation erikoistapaukselle on olemassa oma termi, spousifikaatio (spouse = puoliso), ja se voi virittää lapselle varsin onnettoman tulevaisuuden. Eräs yhdistävä tekijä suurella osalla spousifikaation uhreista on melko tarkkarajainen parisuhdeongelma. He hakeutuvat herkästi parisuhteeseen, koska heidän on vaikea olla yksin, mutta he kokevat parisuhteen aina taakkana ja usein myös kuvaavat sitä taakkana. Koska äiti tai isä on laittanut heidät kantamaan omaa emotionaalista taakkaansa pienestä pitäen, ja suhde on seksualisoitunut, parisuhde palauttaa heidät tähän lähtötilanteeseen. Spousifikaation uhreilla on usein myös suuria vaikeuksia sitoutumisessa. Koska he eivät kykene kunnolla sitoutumaan parisuhteeseen, heidän kumppaninsa kokevat usein, että he ovat jotenkin kakkossijalla. Sama sitoutumisen vaikeus koskee ystävyyssuhteita. Myös suhde seksuaalisuuteen voi kehittyä omalaatuiseksi. Koska suhde vanhempaan on ollut sopimattoman läheinen, seksiin voi liittyä ällötyksen tunteita, joita henkilö voi kompensoida erilaisilla strategioilla. Seksissä hän saattaa esimerkiksi fantasioida ylittääkseen ällötyksen tunteet. Varhainen seksualisointi voi näkyä myös yliseksuaalisuutena, mutta yliseksuaalisuus harvoin kohdistuu puolisoon, koska parisuhde on lähtökohtaisesti ahdistava. Vahinko kiertämään Miksi vanhemmat sitten tekevät tällaista lapsilleen? Varsin usein on kysymys siitä, että vanhempaa on kohdeltu samoin kun hän on itse ollut lapsi eikä hänellä ole muuta toimintamallia. Jos taustalla on päihde- tai mielenterveysongelma, silloin vanhempi saattaa olla niin toivottomassa tilassa, ettei hän tule harkinneeksi loppuun asti, mitä kaikkea lapsen kanssa voi jakaa. Useimmissa tapauksissa vanhemmat eivät kuitenkaan ole tietoisia, miten syvän jäljen lapsen vastuuttaminen aikuisten asioista lapseen jättää. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan hyväksikäytöstä. Vanhempi tarvitsee emotionaalista tukea, joten vanhempi käyttää lasta saadakseen tarvitsemansa eikä lapsella ole mahdollisuutta kieltäytyä. Parentifikaation tai spousifikaation uhrit eivät useinkaan miellä olevansa uhreja. Joskus lapset kokevat, että he saavat ”ylennyksen” kun heille uskotaan aikuisten asioita. He pitävät isää tai äitiä sankarillisesti pystyssä läpi vaikeiden aikojen ja ovat siis itsekin sankareita. Kun he selviytyvät tällaisesta näin nuorena, he voivat pärjätä elämässä muutenkin hyvin. Ongelmat parisuhteessa tai sisäisen onttouden kokemus onneksi ajaa monen psykoterapiaan.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Lue juttu loppuun

Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä

  • Pääset heti lukemaan jutun loppuun

  • Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita

  • Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk

  • Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen

  • Tuet Jani Kaaron journalistista työtä

  • Pääset heti lukemaan jutun loppuun

  • Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita

  • Et tue Jani Kaaron journalistista työtä

  • Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista

  • Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä

Lukijoiden tuella

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro

Jani Kaaro

Kommentit (0)

Puheenaiheet

Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.

Tietosuojaselosteemme.
Rapport — hyviä juttuja. Lukijat, tekijät, aiheet ja rahoittajat kohtaavat uudella tavalla.