Sauna-Suomi, osa 3: Etelä-Savo
Heli Blåfield
7/29/2017
Savonlinnan keskussairaala on seissyt Saimaan Pihlajaveden rannalla Talvisalon saarella reilut 60 vuotta. Nykyisin sairaala on osa Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää Sosteria. Helsingin Olympiakylän suunnittelijana tunnetun arkkitehti Martti Välikankaan piirtämät funkisrakennukset valmistuivat 1955, mutta ennen niitä rantatörmälle pystytettiin pieni ruskeahirsinen mökki. Sairaalan rakennustyömaan työnjohtajan toimisto on sittemmin saanut uuden elämän sairaalan henkilökunnan rantasaunana. Sauna lämpeää joka tiistai, torstai, perjantai ja lauanatai. ”Saunalla kun vaatteet heitetään pois, samalla heitetään tittelit”, sanovat savonlinnalaiset. Jos osastoilla yhä vallitsee hierarkia lääkäreiden ja sairaalan muun henkilökunnan kesken, rantasaunan löylyissä ei pokkuroida.
Tänään tiistaina saunavuoron aloittavat miehet. Ensimmäisenä löylyyn ehtivät huototeknikko ja vahtimestari, joka on ollut sairaalan palveluksessa 39 vuotta. Ura alkoi 16-vuotiaana lähettinä. ”Tämä on ollut pitkä ja kapea leipä. Palkka ei ole suuri, mutta se on ollut varma.” Pidempään saman sairaalan palveluksessa olleita ei yli kahden käden sormille kuulemma riitä. Ensimmäisissä löylyissä miehet muistelevat menneiden vuosien saunabileitä. Ennen oli tapana kokoontua rantasaunalle juhlimaan saunakauden avausta keväällä ja päättäjäisiä syksyllä. Lääkärit kirjoittivat juhlatarpeisiin pirtua, josta tehtiin boolia saunan suuriin metalliämpäreihin. Viime vuosina on ollut hiljaisempaa. Tänään tosin lämmitetään pallogrilli. Sairaala tarjoaa makkarat. Miesten vuoron mittaan saunalle saapuu vielä yksi fysioterapeutti, psykoterapeutti ja virolainen anestesialääkäri, joka tekee Savonlinnassa keikkaa kaksi viikkoa kuukaudessa. Iso sähkökiuas antaa lempeät löylyt, löylyhuoneen seinään puhkaistu ikkuna postikorttimaiseman järvelle. Laiturin päästä käydään uimassa usein alasti, ohi lipuvien risteilyalusten pälyilyt vain naurattavat saunojia. Kuuden jälkeen on kiirehdittävä viimeisiin löylyihin ennen kuin ilta kääntyy naisten vuoroksi. ”Puoli seitsemältä on miesten oltava pois. Jos ei sitten jää lauteiden alle piiloon.”
Naisia saapuu tiistaisaunaan kymmenkunta: toinen anestesialääkäri, välinehuoltaja, sihteeri, sairaalan viestintäpäällikkö... Joskus kuulemma käy niin, että työkaveriin tutustuu löylyissä, eikä sitten sairaalan käytävällä tunnekaan toista vaatteet päällä. ”Jos työpäivän jälkeen pääsee tähän saunaan, niin kotiin tullessa sitä saattaa miettiä, että kävinkös minä töissä ollenkaan? Kesälääkäreillekin me sanotaan heti kesän alussa, että menkääs pojat saunaan.”
Saunan portailla Pihlajaveden kimallusta pyyhkeet päällä katsellessaan naiset alkavat etsiä katseellaan saimaannorppia, joiden tiedetään näilläkin rannoilla pyörivän. ”Yksi korvalääkäri just näki tossa rannassa kaksi norppaa, välillä nousivat kalliollekin.” Ja katso: kello 19.35 useammat silmät ovat erottavinaan muutaman kymmenen metrin päässä elämää veden pinnassa. ”On se norppa!” Ihan kaikki eivät ole vakuuttuneita. ”Ainakin mielikuvituksessas.” ”On se. Kun se syö selällään ja siitä sitten vauhdilla lähtee, niin siitä jää juuri tuollainen kuohu.” Saunavuoron päätyttyä pari naisista kietaisee pyyhkeen hiuksiin ja vetäisee kylpytakin niskaan. Pihan poikki sairaalan alueella sijaitseville henkilökunnan asunnoille on lyhyt kotimatka.
Heli Blåfield
7/29/2017