Eräs asiakkaani oli harrastusjärjestönsä vuosikokouksessa häirintäyhdyshenkilönä. Hän oli siis käytettävissä tukihenkilönä, siltä varalta että kokouksessa ja iltajuhlissa esiintyisi vaikkapa kiusaamista tai seksuaalista häirintää.
Illan aikana kävi ilmi, että ihmisten käsitys “häirinnästä” oli vähintäänkin erikoinen. Yhteydenottoja oli nimittäin ollut kaksi kappaletta, ja molemmat täysin turhia. Yksi henkilö oli loukkaantunut, koska äänestystulos ei ollut mieleinen. Kuulemma häntä oli vilkuiltu vahingoniloisesti vaalien jälkeen. Toinen oli loukkaantunut siitä, että yhtä sisäistä ryhmittymää oli kutsuttu “koplaajiksi”. Tämä oli halventava termi, joka loi kokoukseen kiusaamisen ilmapiirin.
Näissä tilanteissa häirintäyhteyshenkilö joutuu pitämään sovittelun, jossa kerrotaan vahingonilovilkuilijalle, että toisesta on tuntunut “tosi pahalta”. Vilkuilija sitten pyytää anteeksi, jos siltä tuntuu. Mutta pääasia on, että asia puretaan auki, ettei jää paha mieli. (Todennäköisesti jäi silti.)
Mitä alemmas rima lasketaan, sitä vaikeampi on ylittää yhtään mitään
Asiakkaani kuvaama episodi sattui isossa tapahtumassa, jossa paikalla oli paljon fiksuja korkeakoulutettuja aikuisia. Siellä jonkun mielestä oli kestämätöntä, että jotain äänestäjäryhmää sanottiin koplaajiksi ja joihinkin ihmisiin luotiin ikäviä katseita.
Moni voisi olettaa, että tapahtumasta tulee turvallisempi, kun paikalla on häirintäyhdyshenkilö. Mutta asia on toisin päin: yhtäkkiä mitättömätkin asiat tuntuvat kokoaan suuremmilta, kun tarjolla on vastuuhenkilö märehtimään tilannetta.
