Possu teurastajana ja muita eläinsatuja
Suvi Auvinen
31.10.2018
Paksusivuinen lastenkirja on kulmista järsitty. Olen upottanut hampaani kirjaan 80-luvun puolivälissä useita kertoja, mutta värit Koiranpentuja-kirjassa ovat edelleen kirkkaat. Kuva koiranpennusta oranssin kukkapenkin keskellä on palanut tajuntaani niin, että voin nähdä aukeaman edessäni kun suljen silmäni.
Perheeseemme hankittiin koira vasta kahdeksan vuotta myöhemmin, mutta koirista tuli minulle tärkeitä alunperin lastenkirjojen kautta – perimätiedon mukaan ensimmäinen sanani oli hauva. Muunlajisista eläimistä tulivat lastenkirjoista tutuksi myös esimerkiksi kissat, lehmät, siat ja hevoset jo kauan ennen kuin näitä eläimiä oli arjessani. Porsaan kohtasin ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, mutta tässä vaiheessa minulla oli jo vakaa käsitys siitä, millaisia possut ovat. En kokenut ristiriitaa pitäessäni sylissäni koiranpennun kokoista söpöä eläintä ja syödessäni myöhemmin samasta eläimestä valmistettua nakkia.
Suhteeni koiriin ja possuihin ei ole omaa luomustani. Yksilön eläinkuva muodostuu kaikesta ympärillämme: siitä, miten muunlajiset eläimet esitetään suhteessa meihin ja muuhun maailmaan kirjoissa, mainoksissa, popkulttuurissa, ruokakuvastossa. Eläimet esitetään yhteiskunnassamme hyvin ristiriitaisesti, ja ristiriidan luominen alkaa lapsuuden kuvastosta.
Lastenkirjat ovat täynnä eläimiä. Eläintarinoista tunnetuimpia globaalisti lienevät Aisopoksen faabelit, joissa kisailevat esimerkiksi jänis ja kilpikonna. Aisopoksen tarinoiden vaikutuksen sanallisti kenties ensimmäisenä antiikin kreikkalainen filosofi Apollonios Tyanalainen, joka sanoi ajanlaskumme alkuvuosikymmeninä: “Hänessä on toisenlainen viehätys, nimittäin se, että hän asettaa eläimet miellyttävään valoon ja tekee näistä kiinnostavia ihmiskunnalle. Kun olet kasvanut lapsuudessa näiden tarinoiden keskellä, kun sinut on ruokittu niillä varhaislapsuudessa, muodostat tietyn käsityksen useista elämistä ja pidät joitain niistä kuninkaallisina, toisia hupsuina, toisia ovelina ja toisia viattomina.”
Lastenkirjoissa eläimet usein antropomorfisoidaan, eli ihmisenkaltaistetaan. Kognitiotieteen mukaan ihmisen tarve antropomorfisoida ilmiöitä ja hahmoja on tiedostamaton. Haluamme ymmärtää muunlaijsia eläimiä, joten panemme ne puhumaan, puemme ne vaatteisiin ja tuomme arkeemme: käymään töissä, asumaan taloissa, ajamaan autoilla, harrastamaan.
Erityisen mielipuoliseksi homma menee eläinlajien keskinäisten suhteiden logiikassa. Aku Ankalla on lemmikkikoira Pluto, mutta toisaalta samassa maailmassa seikkailee Hessu, joka on myös koira mutta eri tavalla tietoinen juridinen henkilö kuin lemmikkikoira. Kiitospäivänä Ankkojen pöydästä löytyy paistettu kalkkuna.
Suvi Auvinen
31.10.2018
