Suvi Auvinen | Lihansyönti uhkaa luonnon monimuotoisuutta

Lihansyönti uhkaa luonnon monimuotoisuutta

Luulitteko jo kuulleenne kaikki tavat, joilla kasvissyönti pelastaa maailman? Luulitte väärin.

Suvi Auvinen

5/23/2019

Lihansyönti uhkaa luonnon monimuotoisuutta

Maailma tuntuu täyttyvän toinen toistaan lohduttomammista raporteista. IPCC:n ilmastoraportti oli ensimmäinen kollektiivisesti kauhistuttanut tieteellinen julkaisu maailman tämänhetkisestä tilasta. Viimeiseksi se ei kuitenkaan jäänyt. Kirjainyhdistelmät vyöryvät uhkaavina horisointista ja kaikilla niillä tuntuu olevan samaa asiaa: ei kyllä hyvin kuulkaa mene tämä homma. Toukokuussa kansainvälinen luontopaneeli IPBES julkaisi raportin luonnon monimuotoisuudesta. Uutiset noudattelivat lopun aikojen linjaa: monimuotoisuus on romahtanut maailmanlaajuisesti. Jopa miljoona lajia uhkaa kuolla sukupuuttoon. Edes muusta luonnosta itsensä mahdollisimman tehokkaasti eristänyt ihminen ei ole turvassa. Tänään Tilastokeskus kertoi Suomen nettopäästöjen laskemisen sijaan nousseen. Sen sijaan hiilinielut ovat maassa pienentyneet roimasti.
Lämpenevän ilmaston ja kuolevan luonnon keskellä tulee helposti voimaton ja toivoton olo. Mitä yksi ihminen voi tehdä maailman pelastamiseksi?
Vaikka sekä ilmaston lämpenemisen että luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen torjumisessa päävastuu on yhteiskunnilla, myös yksilö voi toimia. Sitran julkaisema 1,5 asteen elämäntavat kertoo esimerkiksi vegaaniseen ruokavalioon siirtymisen olevan yksilön käytössä olevista keinoista tehokkaimpia, jos halutaan hillitä ilmaston lämpenemistä. Lihansyönnin vähentäminen tai kasvissyönti eivät ole ihmelääkkeitä, jotka auttavat mihin tahansa. Moneen maailman tuhoa ennustavaan tulevaisuusvisioon sillä voi kuitenkin vaikuttaa tehokkaasti. Lihansyönnin vaikutuksista ilmaston lämpenemiseen on puhuttu paljon. Vähemmän on puhuttu siitä, kuinka lihansyönti vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden tuhoon.
Ilmaston lämpeneminen on jo itsessään suora uhka luonnon monimuotoisuudelle ja eläintuotanto on yksi ilmastoa nopeasti lämmittävistä tekijöistä. Muuttuva ilmasto muuttaa ympäristöä niin nopealla vauhdilla, etteivät jotkin lajit ehdi sopeutua uusiin olosuhteisiin tai muuttaa sopivamman ilmaston alueelle. Kun metsiä, soita ja niittyjä häviää ilmastonmuutoksen myötä, katoaa monelta lajilta niiden tarvitsema elinympäristö. Eläinlajien kuoleminen sukupuuttoon taas käynnistää dominoefektin. Koska kaikki luonnossa on suhteessa toisiinsa, merkitsee yksittäistenkin lajien katoaminen suuremman tuhon käynnistymistä. Kun kahlaajalintujen tarvitsema suo kuivuu, ne kuolevat pois eivätkä ole enää syömässä hyönteisiä. Tuholaishyönteiset pääsevät lisääntymään kenenkään estämättä ja syövät viljasadon. Yhden lajin poistaminen luonnosta on kuin sysäisi pienen kivenmurikan liikkeelle vuoren huipulla. Yksi kivi ei tee eroa vuoren kokonaismassaan eikä näytä huipulla vaikuttavan mihinkään, mutta alas vieriessään se aiheuttaa vyöryn, joka vuoren juurella vie mukanaan jo valtavia maa-massoja.
Ilmastovaikutuksen lisäksi eläintuotanto heikentää monimuotoisuutta myös muilla tavoin. Suomessa dramaattiset muutokset eläintuotannon skaalassa alkoivat kovien koettelemusten jälkeen. Maassa koettiin 1800-luvun lopulla sekä sotien aikaan nälänhädät, joiden aikana pahimmillaan seitsemän prosenttia kansasta kuoli nälkään. Nälänhädät johtuivat pitkälti huonoista viljelyvuosista, jolloin viljasadot jäivät pieniksi. Nälänhätien pelästyttämä maa päätti 1950-luvulla täyttää joka niemen, notkon ja saarelman lehmillä, jotka kestäisivät katovuosia viljaa tehokkaammin. Tämän seurauksena lihansyönnin määrä räjähti kasvuun, ja metsän piti väistyä karjan tarvitseman laitumen tieltä.
Luonnontilaisen ympäristön tuhoaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta hävittämällä luontaisia hiilinieluja ja köyhdyttää maaperää. Jokainen uusi raivattu pelto on kriisi ympäristölle, sillä viljelty pelto on elinympäristönä yksipuolisempi kuin luonnontilainen niitty tai metsä. Samaan aikaan peltojen raivaamisen kanssa Suomessa kehittyi selluteollisuus. Sellu- ja eläinteollisuuden yhteisvaikutuksesta 1950-luvulla aarniometsät olivat hävinneet lähes kaikkialta Oulusta Kaakkois-Suomeen yltävän linjan eteläpuolelta. Ne eivät ole palanneet vaan kutistuneet muuallakin maassa.
Eläintuotanto on myös romahduttanut balanssin villin ja tarhatun elämän välillä. Nyt maailmassa elävistä nisäkkäistä vain neljä prosenttia on villieläimiä. Eläintuotannossa elää 60 prosenttia kaikista planeetan nisäkkäistä, loput 36 prosenttia ovat ihmisiä. Linnuista 70 prosenttia on tuotantoeläimiä ja vain 30 prosenttia villejä. Luonto on suljettu karsinoihin niin tehokkaasti, ettei villille jää muuta vaihtoehtoa kuin kuolla pois tieltä.
Olemme tulleet tien päähän. Tiedeyhteisön tekemän työn ansiosta ymmärrämme vihdoin, kuinka valintamme vaikuttavat maailmaan. Tiedon ei pidä antaa lisätä tuskaa vaan vastuuntuntoa. Vaikkei lihansyönnin vähentäminen yksin ratkaise kaikkia maailman ongelmia, se on yksilölle tehokas yleisavain kriisien keskellä. Ratkaisuja on, ja ne löytyvät yhä useammin lautaseltamme.
 
Lisää aiheesta kirjassani Lihan loppu. Kirja ilmestyy syyskuussa 2019 (Kosmos). Luonnon monimuotoisuuden kadosta ja Suomen tilanteesta suosittelen luettavaksi Juha Kauppisen kirjaa Monimuotoisuus (Siltala).