Tutkijoiden häirintä on vastenmielinen some-ilmiö — nyt lähetellään tietopyyntöjä Suomen Akatemialle
Saara Särmä
12/22/2023
Kuva: Rapport / Dmitry Vechorko, Unsplash
Lukijoiden tuella
Talvipäivänseisauksen kunniaksi jatkan sosiaalista mediaa käsittelevää kirjoitussarjaani. Tarkastelen ikävintä tänä vuonna havaitsemaani some-ilmiötä: tutkijoihin kohdistuvaa häirintää ja sen uusinta muotoa.
Maksimoin yleistä kurjuutta. Sairastelin koko marraskuun erinäisiä flunssia ja pimeä aika vie veronsa. Nukun melkein kaksi tuntia enemmän kun valoisaan aikaan ja muutenkin kaiken tekeminen on paljon hitaampaa.
Ensimmäistä kertaa elämässäni onnistuin kuitenkin sairastelemaan niin, että en kokenut jatkuvaa huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä. Tähän pisteeseen päätyminen on kieltämättä vaatinut aika paljon terapiaa ja asioiden työstämistä.
Tutkijoihin kohdistuvassa häirinnässä ei ole mitään uutta, vaikka insituutiot (yliopistot ja rahoittajat) ovat vasta hiljattain heränneet siihen, että toimenpiteitä pitäisi tehdä. Suomen Akatemia ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry ovat tänä syksynä ottaneet kantaa ja tuominneet häirinnän. Lisäksi ainakin osa yliopistoista on — vihdoin — saanut prosessinsa kuntoon niin, että tukea tarvitseville tutkijoille on tarjolla apua.
Julkiset kannanotot tuskin häiriköitä hetkauttavat, mutta häiritylle tutkijalle ne ovat vahva viesti, että hän ei jää yksin. Sukupuolentutkijat, rasismiin ja maahanmuuttoon liittyviä aiheita tutkivat sekä ainakin ravitsemustieteilijät ovat jo ainakin toista vuosikymmentä saaneet tuntea nahoissaan häirinnän seuraukset ilman laajempaa tukea.
Sukupuolentutkijat, rasismiin ja maahanmuuttoon liittyviä aiheita tutkivat sekä ravitsemustieteilijät ovat saaneet tuntea nahoissaan häirinnän seuraukset jo pitkään ilman tukea.
Politiikan tutkija Mikko Poutanen analysoi ansiokkaasti Politiikasta-verkkojulkaisun kahdessa tekstissä (Turhauttava tiedekritiikki 1 ja Turhauttava tiedekritiikki 2) yhteiskunnallisia muutoksia, jotka vaikuttavat häirintäilmiön taustalla. Lyhyesti, selittäviä tekijöitä ovat ainakin tieteen välinearvoistuminen ja kulttuurikonservatismin nousu, sekä se miten nämä tukevat toisiaan.
Lisäksi Poutanen esittää vakuuttavasti miksi parempi tiedeviestintä ei ole oikea vastaus tässä tilanteessa, vaikka sitä usein ratkaisuksi esitetään. Ensinnäkin hyvää tiedeviestintää on jo paljon, häiriköt eivät vain mene sen äärelle tai vakuutu siitä. Toiseksi akateemisen kapitalismin oravanpyörässä täysillä juoksevien tutkijoiden ei välttämättä kannata panostaa yleistajuiseen tiedeviestintään, sillä siitä ei ole uran kannalta hyötyä.
Humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin kohdistuva kyseenalaistaminen on sillä lailla helppoa, että näiden tieteenalojen ei ilmeisesti kuvitella vaativan mitään erikoisosaamista, toisin kun luonnontieteiden, teknisten tieteiden tai lääketieteen.
Ei kukaan maallikko huutele somessa, että Suomen Akatemian Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen rahoituspäätöksessä listattu hanke on saanut rahaa väärin perustein.
Ei kukaan maallikko huutele somessa, että jokin Suomen Akatemian Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätöksessä listattu hanke on saanut rahaa väärin perustein. Mutta kaikkihan me elämme yhteiskunnassa ja havainnoimme kulttuuria, joten siltä pohjalta voi sitten kuka vaan arvioida, ansaitseeko joku Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan päätöksen mukainen tutkimushanke rahoitusta.
Jos on yksi onnekkaista rahoituksen saaneista, jotka kovan seulan läpäisevät, saattaa löytää hankkeensa otsikon ja julkisen kuvauksen reviteltävänä somesta.
Oma tammikuun 2024 puolivälissä loppuva tutkijatohtorihankkeeni pääsi aikoinaan “kriitikoiden” listalle esimerkkinä turhasta tutkimuksesta. Miksi nyt meemien maailmanpolitiikkaa pitäisi tutkia tai ymmärtää? Siitä ehkä joskus myöhemmin tarkemmin. Muutamalla sanalla voisi vastata esimerkiksi: globaali pandemia, äärioikeiston nousu, Ukrainan sodasta viestiminen…
Kuten tutkimushankkeissa usein käy, kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. En päässyt teoreettisesti niin pitkälle kun olisin halunnut, sillä pandemian takia yhteistyökuviot muuttuivat olennaisesti. Pitkän pätkä- ja silpputyöläisyyden seurauksena uuvuin ja jouduin sairauslomalle, minkä jälkeen tein töitä osa-aikaisesti.
Itse olen itseni kovin kriitikko. Ankaran sisäisen puheen rinnalla muutama rahoituspäätöstä kyseenalaistava twiitti ja nettiartikkeli eivät tunnu missään.
Suunnitellut pitkät tutkijavierailut typistyivät zoomiin ja lyhyisiin visiitteihin. Uupuneilla aivoilla ei paljon teoriaa kehitellä, mutta muita tuloksia on sentään tullut ja tulossa.
Ei tätä varmaan ole viisasta kertoa, sillä siitähän saavat “kriitikot” lisää vettä myllyynsä. Mutta ei se mitään, itse kuitenkin on itsensä kovin kriitikko ja olen uupumuksen suossa rämpiessäni käynyt kyllä ihan riittävästi läpi kyseenalaistusta itseltäni, että en ansaitse olla rahoitettujen joukossa, kun en kerran jaksanut tehdä hanketta täysillä. Joku muu olisi kyllä varmasti ollut paljon parempi, tehokkaampi ja tuottavampi.
Tämän ankaran sisäisen puheen rinnalla jokunen rahoituspäätöstä kyseenalaistava twiitti ja nettiartikkeli eivät tunnu missään. Toki ne sopivaan kohtaan osuessaan ruokkivat ankaraa sisäistä puhetta.
Alussa mainitsemani tutkijoiden häirinnän uusin muoto on sellainen, että Suomen Akatemialle lähetetään tietopyyntöjä jo päättyneiden hankkeiden loppuraportteihin kohdistuen. Hankkeista tehdään loppuraportti, sillä valtionavustuslaki velvoitaa Akatemiaa seuraamaan, onko rahoitus käytetty siihen, mihin se on myönnetty.
Tutkijoiden häirinnän uusin muoto on lähettää tietopyyntöjä Suomen Akatemialle jo päättyneiden hankkeiden loppuraportteista.
Kun tutkija kuvaa raporttiin, miten hanke toteutui, mitä ongelmia siinä oli ja miten niistä selvittiin, ei hän ajattele, että nämä asiat päätyvät twitter-kansan räävittäviksi. Jokainen tutkimusprosessi väistämättä toteutuu eri tavoin kuin se on suunnitelmaan kirjattu. Ei tässä pitäisi olla kenellekään mitään ihmeellistä. Nyt useat tutkijat ovat joutuneet pohtimaan vuosia raportin kirjoittamista myöhemmin, sisältyykö raporttiin esimerkiksi yhteistyökumppaneiden osalta jotakin mikä altistaa myös heitä häiriköinnille.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun.
Tuen Särmän journalistista työtä. Pääsen heti lukemaan jutun. Jatkossa saan lempeät ajatukset suoraan sähköpostiini ennen muita. Tilaamalla myös mahdollistan juttusarjan jatkumisen.
En halua tukea Saara Särmän työtä. Ohitan maksumuurin, kirjaudun sisään, ja luen tällä kertaa ilmaiseksi.
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Kirjoittaminen on minulle työtä, joten tämä juttusarja voi jatkua maksavien lukijoiden ansiosta.
Lämmin kiitos!"
