Näin somekohu syntyy – perinteinen media lietsoo ja maalittaa, eikä se ole vahinko
Saara Särmä
10/6/2023
kuva: George Pagan / Unsplash, muokkaus: Rapport
Lukijoiden tuella
Olen vuosien varrella lukenut loputtoman määrän toimittajien analyyseja erinäisistä somekohuista. Kun toimittaja analysoi somekohun anatomiaa, häneltä yleensä aina unohtuu median roolin kohujen tuottajana.
Kun entisessä Twitterissä kuohahtaa joku aihe tai Instagramin tarinoissa käydään kiivasta keskustelua, voi näillä alustoilla päivänsä viettävälle tuntua, että nyt ollaan jonkun ison ja merkittävän keskustelun äärellä. Siispä kirjoittamaan juttua perinteiseen mediaan, onhan tässä nyt jotain uutisarvoista.
Näissä ‘kohuja’ käsittelevissä jutuissa harvemmin kontekstoidaan kuinka monet ihmiset itse asiassa ovat näissä keskusteluissa aktiivisesti mukana ja kuinka suuren yleisön ne potentiaalisesti saavuttavat. Välineitä tällaisten asioiden selvittämiseen olisi kyllä, jos niitä haluttaisiin käyttää.
Keskustelua saattavat käydä muutamat tai jotkut kymmenet ihmiset ja yleisöä on kenties satoja kunnes toimittaja kirjoittaa juttunsa laajalevikkiseen mediaan minkä seurauksena yleisö yhtäkkiä moninkertaistuu.
On käynyt niinkin, että yksittäisen kriittisiä huomioita esiin nostavan blogipostauksen perusteella tehdään juttu, jossa kritiikki esitetään jonkinlaisena laajempana ilmiönä.
Harva somekohu on kohu ennen kuin perinteinen media tekee siitä sellaisen.
Väitän siis, että harva somekohu on kohu ennen kuin se nostetaan perinteisen median kautta suuren yleisön tietoisuuteen. Jotkut keskusteluiden aloittajat tai niihin osallistuneet ovat saaneet karvaasti kokea kuinka sitten käykään.
Niin kauan kun keskustelu pysyy pelkästään somessa, voi myös vihaviestien määrä pysyä maltillisena tai jopa olemattomana. Vaikka äänessä olisikin feministi tai joku muu pahennusta herättävä ihmisoikeuksia ajava henkilö. Kun perinteinen media tekee keskustelusta kohun, alkavat inboxit täyttyä uhkailusta ja muusta kurasta.
Kuten edellisessä kirjoituksessani tällä palstalla omakohtaisesti kerroin, yksittäisellä otsikolla voi olla pitkäkestoiset seuraukset. Vihaviestejä voi joutua lukemaan vielä vuosienkin päästä.
Vielä vastenmielisempi ilmiö kun perinteisen median melko tavallisista kriittisistä keskusteluista tuottamat kohut on juttutyyppi, jossa yksittäisen sosiaalisen median julkaisun perusteella tehdään juttu, joka näyttää siltä, että jutun kohde on tyrkyttänyt itseään esiin. Vaikka jutussa mainitaan, että henkilö kertoo Instagram-julkaisussaan tai tarinoissaan, jutun muoto sitaatteineen näyttää miltä tahansa haastattelulta.
Erään somevaikuttajan lapsi sairastui ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan. Somevaikuttaja julkaisi tästä Instagramissa, koska on tottunut jakamaan monelaisia hetkiä elämästään. Iltapäivälehden toimittaja päätti kirjoittaa viihdeuutiseksi luokitellun jutun, joka näyttää täysin siltä, että somevaikuttajaa olisi haastateltu juttuun. Ajatella, että joillekin jonkun muun lapsen sairastuminen on viihdettä. Miltä mahtaisi tuntua, jos osuisi omalle kohdalle?
Mitäpä luulet, arvoisa lukijani, että tästä seurasi? Somevaikuttaja, joka siis edelleen oli sairaalassa sairaan lapsensa vierellä huolesta mykkyrällä, sai lukea yksityisviesteistä olevansa kauhea ämmä ja ärsyttävä tyrkky joka tunkee mediaan väkisin vaikka sairaan lapsensa kustannuksella. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Media keräsi rahat klikkauksilla ja somevaikuttaja sai huolen päälle vielä roppakaupalla pahaa mieltä. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia. Useinkaan asia, jota somevaikuttajan julkaisu koskee ei ole näinkään vakava. Mutta vähemmänkin vakavista aiheista sopivan moralistisen viihdeuutisen julkaiseminen tuottaa jutun kohteelle ikäviä seurauksia vihaviestitulvan muodossa. Käytännössä media siis näin tehdessään maalittaa somevaikuttajaa.
Somevaikuttaja sai lukea olevansa kauhea ämmä ja ärsyttävä tyrkky joka tunkee mediaan vaikka sairaan lapsensa kustannuksella.
Olen kuullut tällaisten juttutyyppien julkaisemista perusteltavan siten, että jos on somessa julkisesti esillä, on oltava valmis siihen, että media voi julkaisuja käyttää. Pidän tällaista toimintatapaa vastuuttomana.
Maalittamisen kohteeksi joutumisella voi olla merkittäviä terveydellisiä vaikutuksia, aina työkyvyn menettämiseen asti. Maalittaminen voi traumatisoida ja traumat voivat aktivoitua vielä vuosienkin jälkeen.
Tänä kesänä nähtiin, että mediakentällä on nykyään valmiuksia suojata ja tukea maalittamisen kohteeksi joutuvia toimittajia. Mutta miten on laita haastateltavien suojaamisen saatika niiden, joiden omilla ehdoillaan someen tuottamia sisältöjä media ryöstöviljelee?
Myös kuluttajien medialukutaito on keskeisessä asemassa. Lukemalla pelkkien otsikoiden sijaan koko jutun ja kiinnittämällä huomiota yksityiskohtiin, voi huomata, että henkilö ei välttämättä ole tyrkyttänyt itseään ja asioitaan esille. Joten ei tarvitse hermostua ja lähteä antamaan vihaista palautetta vaan voi ihan jatkaa elämäänsä. Tai voi suunnata palautteen medialle ja kysyä, miksi tällaisia juttuja on ylipäätään tarpeen julkaista.
Tämä kirjoitus on toinen osa sosiaalista mediaa käsittelevien tekstien sarjassa. Uusi juttu ilmestyy 2–4 kertaa kuukaudessa.
Tue Saara Särmän kirjoitustyötä tilaamalla hänen artikkelinsa. Pääset lukemaan ne ennen muita ja mahdollistat juttusarjan jatkumisen. Tilausmaksut suoraan Särmälle — ilman välikäsiä.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun.
Tuen Särmän journalistista työtä. Pääsen heti lukemaan jutun. Jatkossa saan lempeät ajatukset suoraan sähköpostiini ennen muita. Tilaamalla myös mahdollistan juttusarjan jatkumisen.
En halua tukea Saara Särmän työtä. Ohitan maksumuurin, kirjaudun sisään, ja luen tällä kertaa ilmaiseksi.
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Kirjoittaminen on minulle työtä, joten tämä juttusarja voi jatkua maksavien lukijoiden ansiosta.
Lämmin kiitos!"
