Professori Tahvonen: Suomen kaivoslaki yllyttää luonnonvarojen ryöstökäyttöön
Saana Katila
11/14/2017
Suomi on vuodesta toiseen kärkisijoilla Fraser-instituutin kyselyssä, jossa kansainväliset kaivosyhtiöt arvioivat valtioiden kaivoslakeja ja geologista vetovoimaa. Suomi on tehnyt itsestään liian houkuttelevan, toteaa luonnonvarojen taloustiedettä tutkiva professori Olli Tahvonen Helsingin yliopistosta. Kaivoslaissa on neljä vakavaa valuvikaa.
Suomessa on edelleen käytössä 1700-luvun valtausperiaate, jonka mukaan malmiesiintymä kuuluu sille, joka varaa alueen itselleen ensimmäisenä. Valtaaja saa etuoikeuden alueelta löytyvien malmien hyödyntämiseen myös yksityisillä mailla. Kotipihaa, hautausmaata tai puolustusvoimien aluetta ei voi varata, mutta valtausperiaate koskee jopa luonnonsuojelualueita.
– Mikään vakavasti otettava verrokkimaa ei sovella nykyisin “ensiksi ehtinyt saa pitää” -periaatetta. Muualla kaivoslain lähtökohta on, että mineraaliesiintymät omistaa valtio, joka antaa kaivosyhtiöille oikeuden hyödyntää uusiutumattomia luonnonvarojaan kohtuullista korvausta vastaan, Tahvonen kertoo.
Suomen kaivoslakia uudistettiin elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) johdolla 2010-luvun taitteessa – mutta historiallisesta valtauskäytännöstä ei luovuttu. Uusi kaivoslaki astui voimaan vuonna 2011.
– Kaivosteollisuus oli voimakkaasti edustettuna lain valmistelussa. Jos asiaa katsoo heidän näkökulmastaan, niin valtauskäytäntö on aivan erinomainen, Tahvonen sanoo.
MALMIVARAUKSET KATTAVAT VALTAVIA ALUEITA
Suomessa voi tehdä lähes jokamiehen oikeudella malmien etsintätyötä, kunhan siitä ei aiheudu vähäistä suurempaa haittaa. Kaivoksen perustaminen etenee kolmessa vaiheessa: varausilmoitus, malminetsintälupa ja kaivoslupa. Kun kaivosyhtiö saa tietoonsa kiinnostavan alueen, se tekee lupaviranomaiselle eli Tukesille varausilmoituksen, joka on nimensä mukaisesti ilmoitus eikä hakemus. Varausilmoitus eli alustava valtaus antaa yhtiölle etuoikeuden hakea varsinaista malminetsintälupaa kahden vuoden kuluessa.
Tukesin mukaan varaukset kattoivat Suomen pinta-alasta lähes 38 000 neliökilometriä marraskuussa 2017. Malminetsintälupia haetaan huomattavasti rajatummille alueille. Voimassa olevia etsintälupia on tällä hetkellä noin 1600 neliökilometrin alalla. Lisäksi käsittelyjonossa on hakemuksia noin 3600 neliökilometrin edestä.
– Käytännössä kaikki hakijat saavat malminetsintäluvan; nämä toimijat ovat kaivosalan ammattilaisia. He tietävät hakemusten vaatimukset, eikä heidän ole mitään järkeä laittaa vireille isotöisiä hakemuksia, jotka eivät tule hyväksytyksi, sanoo kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaa Tukesista.
Kaivosyhtiölle malminetsintälupa tarkoittaa valtauksen vahvistamista pitkälle tulevaisuuteen. Se antaa oikeuden suorittaa alueella lupaehtojen mukaista, mahdollisesti raskastakin, malminetsintää sekä etuoikeuden kaivosluvan hakemiseen. Malminetsintälupa voi olla voimassa jatkoaikoineen jopa 15 vuotta.
Kaivosalueita on tällä hetkellä noin 300 neliökilometriä ja vireillä olevat hakemukset kattavat noin 200 neliökilometriä. Kaivosluvan hakeminen on monivaiheinen prosessi, mutta mikäli päätös on myönteinen, valtaus on sinetöity. Yhtiöllä on yksinoikeus hyödyntää kaivosalueen mineraaliesiintymiä – tai myydä ne eteenpäin.
Kaikkien varausten, lupien, hakemusten ja kaivosalueiden yhteenlaskettu pinta-ala on nyt 43 240 neliökilometriä, noin kahdeksasosa Suomesta. Näiltä alueilta löytyvät mineraaliesiintymät ovat ainakin alustavasti varatut. Geologian tutkimuskeskus on julkaissut karttakuvan alueista lokakuussa 2017.
SUOMELLE EI ROJALTEJA MAKSETA
Suomessa toimii kymmenkunta malmikaivosta, jotka ovat paria lukuun ottamatta ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden omistuksessa. Luonnonvaroista saatavien voittojen oikeudenmukainen jako on ollut pitkään kansainvälisen keskustelun polttopisteessä, kertoo professori Tahvonen.
– Suomen kaivospolitiikka on taitamatonta. Muutama vuosi sitten kävin läpi kaikki mineraalistrategiat ja -selvitykset, eikä yhdessäkään mietitty, miten esiintymistä syntyvä taloudellinen ylijäämä pitäisi jakaa Suomen ja malmeja hyödyntävien yhtiöiden välillä.
Suomi on tyytynyt välillisiin hyötyihin, kuten kaivosalan palkkatuloista saataviin veroihin. Muualla maailmassa kaivosyhtiöt maksavat yleisesti rojalteja eli käyttöoikeuskorvauksia, jotka voivat jakaantua valtion, paikallisyhteisön ja maanomistajan kesken. Esimerkiksi Yhdysvaltain Nevadassa kaivosyhtiöt maksavat vuotuista 5 prosentin rojaltia kullan nettotuotosta ja Länsi-Australiassa 2,5 prosenttia hyödynnetyn kullan arvosta.
– Suomessa kaivosyrityksiä kohdellaan kuten tavanomaisia yrityksiä. Muualla rojalteissa ja verotuksessa on huomioitu se, että kaivosyhtiöt hyödyntävät kyseisen valtion uusiutumattomia luonnonvaroja, Tahvonen sanoo.
Suomen kaivoslain mukaan kaivosalueen maanomistaja saa vuosittain 0,15 prosenttia hyödynnetyn malmin arvosta louhintakorvauksena, eräänlaisena rojaltina, sekä 50 euroa hehtaarilta. Tahvosen mukaan nämä korvaukset ovat riittämättömiä. Tapauksia, joissa yksityiset maanomistajat olisivat saaneet osansa mailtaan löytyneiden malmien arvosta, on toistaiseksi hyvin vähän. Rojalti on ollut käytössä vasta vuodesta 2011, ja yleensä kaivosyhtiöt pyrkivät hankkimaan kaivosalueet omistukseensa, jolloin ne vapautuvat korvauksien maksamisesta. Kehittyneissä rojaltijärjestelmissä käyttöoikeuskorvauksista ei pääse eroon maakaupoilla. Valtiolle ja paikallisyhteisölle maksettavat vuotuiset rojaltit on tyypillisesti sidottu yhtiön louhimien malmien arvoon tai niistä saatuihin voittoihin.
– Suomella olisi varaa luopua valtausjärjestelmästä ja tarkastella kaivostoiminnan tuottojen jakautumista. Asia vaatisi kunnollista käsittelyä, ja sen seurauksena Suomeen pitäisi saada kunnollinen rojaltisysteemi tai kaivosvero, Tahvonen sanoo.
Edellistä kaivoslakiuudistusta luotsannut Mauri Pekkarinen (kesk.) puolusti vuonna 2012 kehittyneen rojaltijärjestelmän puuttumista sekä nimellistä maanomistajakorvausta vetoamalla siihen, että malmien hyödyntäminen on Suomessa niin “kovan työn ja tuskan takana” (Yle 15.5.2012).
Suomi kuuluu mineraalirikkaaseen Fennoskandian kilpeen. Kallioperän lisäksi Suomen vetovoimaa nostavat vakaa yhteiskunta, koulutettu väestö sekä hyvät, verorahoilla tuotetut, pohjatiedot malmiesiintymien sijainnista. Geologian tutkimuskeskuksen löydöt ovat johtaneet 21 kaivoksen perustamiseen, kertoo ProKaivos-sivusto. Niiden joukossa on kanadalaisen Agnico Eaglen omistama Kittilän kaivos, Euroopan suurin kullantuottaja.
VOITOT KATOAVAT ULKOMAILLE
Monissa maissa on päädytty rojalteihin, kaivosveroon tai näiden yhdistelmään, mikä on omiaan hillitsemään kaivosyhtiöiden verovälttelyä. Esimerkiksi louhitun malmin määrään ja arvoon sidottua maksuosuutta on hankalampi verosuunnitella. Nykyaikaisten kaivoslakien lähtökohta on, että isäntävaltio sallii yhtiöiden hyödyntää arvokkaita mineraalejaan käypää korvausta vastaan. Malmit voi louhia kallioperästä vain kerran.
Suomessa ei ole erillistä kaivosveroa, joten kaivosyhtiöt maksavat voitoistaan – periaatteessa – normaalia 20 prosentin yritysveroa.
– Kansainvälisille yrityksille aggressiivinen verosuunnittelu on helppoa esimerkiksi konsernilainojen avulla. Samaan aikaan yhteiskunta tukee infrastruktuurin rakentamista ja kunnat joutuvat nopeasti järjestämään muualta tulleille työntekijöille ja heidän perheilleen palveluita, kuten kouluja, terveydenhuoltoa, päiväkoteja, Tahvonen pohtii.
Suomi menetti kaivosyhtiöiden verosuunnittelun vuoksi vähintään 49 miljoonan euron verotulot vuosina 2011–2014, kertoo Finnwatchin raportti (2016). Tuona aikana 11 kaivosyhtiötä maksoi Suomeen yritysveroa kaikkiaan 92 miljoonaa euroa – ja myi louhimiaan malmeja 3,85 miljardilla eurolla. Malmien arvosta jäi Suomeen 2,4 prosenttia suorina yritysverotuloina.
Vuonna 2016 kanadalainen Agnico Eagle louhi Kittilässä kultaa noin 230 miljoonan euron arvosta. Jos yhtiö olisi maksanut 44 miljoonan euron liikevoitostaan normaalin yritysveron, Suomen valtion kassaan olisi kilahtanut 8,8 miljoonaa euroa. Suomen Kuvalehti kertoi 3.11.2017, että tehokkaan verosuunnittelun ansiosta Agnico Eagle maksoi yritysveroa vain 1,5 miljoonaa euroa.
YMPÄRISTÖTUHOT JÄÄVÄT USEIN VERONMAKSAJILLE
Kaivostoiminta vaikuttaa merkittävästi alueen luontoon sekä muihin elinkeinoihin, minkä vuoksi hyödyt ja haitat olisi punnittava tarkoin etukäteen. Kaivosriskin toteutuessa vastuiden pitäisi olla selvät ja korvausjärjestelmien riittävät, vaikka ympäristön pilaantuessa menetyksiä ei mitata yksin rahassa.
Saana Katila
11/14/2017