Jos olet yksi niitä ihmisiä, jotka rakastavat raunioromantiikkaa, googlaa huviksesi abandoned hydropower plants, ja ruudullesi ilmestyy mitä ihastuttavin valikoima käytöstä poistettuja vanhoja vesivoimaloita, joita luonto valtaa vähitellen takaisin. Paitsi että kuvat edustavat raunioromantiikkaa, ne ovat myös maisemassa näkyviä jälkiä menneestä energiantuotannosta – energiamaisemia.
Vastaavia energiamaisemia on muitakin. Hylätyt öljylähteet ruostuvine pumppuineen, haurastuvat öljynporaustornit, jotka odottavat purkamistaan ja sadat kivihiilivoimalat, jotka on otettu pois käytöstä. Kun maailma siirtyy uusiutuviin energianlähteisiin ja vanhat energiantuotantolaitokset lakkaavat toimimasta, näitä energiamaisemia syntyy yhä lisää. Mutta mitä näille energiamaisemille pitäisi tehdä? Löytyykö vanhoille kivihiilivoimaloille käyttöä? Kenen vastuulla on purkaa vanhat öljynporauspumput ja -tornit ja varmistaa, että ne eivät hönkäile metaania ilmakehään. Keskustelua vanhojen öljylähteiden ennallistamisesta on käyty esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosikymmeniä, mutta yhä vain siellä on tuhansia hylättyjä lähteitä, joille ei ole tehty mitään.
Nyt näiden ”vanhan energian” energiamaisemien rinnalle on tulossa uusiutuvan energian energiamaisemia. Tuuli- ja aurinkovoimaloiden käyttöikä on vain noin 20-30 vuotta. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä tuulivoimasta koituu globaalisti kaksi miljoonaa tonnia jätettä vuodessa – suuri osa tästä Euroopassa. Samoin vuoteen 2050 mennessä noin 78 miljoonaa tonnia aurinkovoimaloita on käyttöikänsä päässä.
Mitä vanhoille tuuli- ja aurinkovoimaloille pitäisi tehdä, on keskustelunaihe, joka nousee säännöllisesti esille, mutta siihen on vaikea vastata, koska kokemuksia ei ole. Usein ajatellaan, että ongelma poistuu kun kierrätyksen ongelmat on ratkaistu. Kierrätyksen lisäksi on kuitenkin ratkaistava myös kysymys maiseman ennallistamisesta. Tuuli- ja aurinkovoima vievät valtavasti tilaa, ja siksi niiden vaikutus maisemaan ja usein myös alueen ekosysteemeihin on huomattava.
