Suomi on työpaikkakiusaamisen suurvalta
Pasi Sillanpää
2/10/2018
Työterveyslaitos raportoi vuonna 2010, että Suomi oli sillä hetkellä työpaikkakiusaamisen ykkösmaa Euroopassa. Tällä viikolla Työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan julkaisi oman työolobarometrinsä ennakkotiedot viime vuodelta. Sen mukaan työpaikkakiusaamisen määrä on pysynyt ainakin viimeiset viisi vuotta tasaisesti suunnilleen samalla tasolla.
Vuonna 2010 julkistetun tiedon mukaan Suomessa työpaikkakiusaamiselle altistui peräti kaksi kertaa enemmän henkilöitä kuin muissa Euroopan maissa. Työ- ja elinkeinoministeriön barometrin mukaan viime vuonna noin 35 % oli havainnut ainakin joskus työkavereiden puolelta tapahtunutta työpaikkakiusaamista ja esimiesten ainakin joskus tekemää kiusaamista oli havainnut noin 21 %. Säännöllisen kiusaamisen määrä oli työntekijöiden puolelta 3 % ja esimesten 2%.
Voi siis aika varmasti sanoa, että Suomi on työpaikkakiusaamisen suurvalta.
Tyypillisimmät työpaikat, joilla kiusaamista esiintyy, on melko helposti määriteltävissä:
"Kiusaaminen on tyypillistä kunnan ja valtion naisvaltaisilla aloilla, kuten terveydenhoidossa, sosiaalialalla ja opetustoimessa. Kiusaamista ilmenee keskimääräistä useammin muun muassa sellaisilla työpaikoilla, joissa on yleisesti huono ilmapiiri, joilla työntekijät kilpailevat keskenään tai joissa esiintyy runsaasti stressiä sekä työpaikoilla, joissa on uhkaa, epävarmuutta ja epätietoisuutta." Näin kirjoittaa Terve.fi -sivulla asiasta raportoinut Antti Voutilainen.
Työ- ja elinkeinoministeriön raportti näyttää samansuuntaisia lukuja. Lisättäköön siihen vain se, että luvut ovat korkeita myös yksityisenpuolen palvelualoilla.
Luetaanpa vielä kerran...
Kunnan ja valtion naisvaltaisilla aloilla. Sellaisilla työpaikoilla, joissa on huono ilmapiiri, työntekijöiden välistä kilpailua, runsaasti stressiä, uhkaa, epävarmuutta ja epätietoisuutta.
Sitten tulee vuoroon se kysymys. Mitä tästä pitää oikein ajatella?
Julkista puolta on viime vuodet retuutettu kuin heittopussia. Julkisen puolen tehokkuutta ja palveluiden saatavuutta on arvosteltu. Samaan aikaan juuri siellä on eniten kiusaamista, itse asiassa jopa väkivallan uhkaa asiakkaiden puolelta.
Jos katsoo vielä kerran noita edellä mainittuja syitä, löytää myös ratkaisuja.
Julkisella puolella - toki muuallakin, pitää kiinnittää huomiota siihen, että työntekijät eivät kilpaile liian verisesti keskenään, että heidän työnsä on jaettu oikein, että heille annetaan mahdollisuuksia kokea vähemmän epävarmuutta ja epätietoisuutta.
Käytännössä tuo kaikki tarkoittaa parempaa johtamista.
Työpaikkakiusaaminen on työsuojelulaissa määritelty johtamisen vastuualue. Sen syntymistä pitää estää. Vaikuttaa siltä, että julkisella puolella on siis vakava johtamisongelma. Siellä näemmä saa johtaa miten huvittaa, koska ketään ei työpaikkakiusaamisesta ole viety vastuuseen.
Itse asiassa kun asiaa oikein ajattelee. Viime viikolla päästiin sopuun hoitajien palkoista. Sinä aikana kun sairaanhoitajilla oli ylityökielto ja vuoronvaihtokielto, lääkärit kertoivat, että potilasturvallisuus voi vaarantua.
Eduskuntaa, hallitusta tai ministeriöitä ei kaiketi voi viedä oikeuteen siitä, että niiden antamien liian vähäisten resurssien vuoksi syntyy huonoa johtamista ja sitä kautta työpaikkakiusaamista?
Ei voi. Eikä se annettu resurssien määrä olekaan autuaaksi tekevä asia. Esimerkiksi terveydenhuollossa on hyvin toimivia ja huonosti toimivia yksiköitä, vaikka kaikki ovat saman ministeriön alaisuudessa.
Mihin siis loppuviimeksi pitää kiinnittää huomiota?
Me olemme ihan oikeasti enemmän tuppisuu kansa kuin esimerkiksi pohjoismaiset naapurimme. Siitäkin on tutkimustulosta. Kun ruotsalaiset keskustelevat itsensä uuvuksiin, niin pomot tekevät lopulta päätöksen, mutta ihmiset ovat siihen tyytyväisiä. Meillä taas käydään asioista yleensä minimaalinen keskustelu ja päätöksen jälkeen käsketään lopettaa pulinat.
Avain monen muun maan parempiin tuloksiin saattaa olla juuri siinä kaikessa keskustelussa, mitä meidän julkisen sektorin työpaikoilla ei joko ehditä tai haluta tehdä. Niiden keskusteluiden puutteesta, joissa sairaanhoitaja ja lääkäri voisi edes kerran kokea olevansa kollegoita. Niissä keskusteluissa, joissa sosiaalitylntekijöiden työstressiä purettaisiin paremmilla yhdessä haetuilla ratkaisuilla. Niissä tilanteissa, joissa palvelualan työntekijä voisi vaikuttaa paremmin työaikaansa ja palkkaansa.
Jos siis joku kysyy, miksi Suomi on kiusaamisen suurvalta, niin minä vastaan:
Koska julkisen puolen resurssit ja johtamisen standardit on asetettu niin alas, että ei siellä voi odottaakaan mitään muuta kuin pahoinvointia. Koska yksityisen puolen palvelualoilla työntekijät elävät epävarmuudessa ja heidän mahdollisuutensa vaikuttaa parempiin työoloihin ovat esimerkiksi osa-aikaisuuden vuoksi heikommat.
Tästä tullaan siihen, etä jos johtamisen resursseja ei voida lisätä, niiden tilalle pitää hankkia paremmat, tai ne pitää sitten suunnata uudella tavalla. Tai sitten pitää muuttaa työolosuhteita entistä paremminksi.
Pasi Sillanpää
2/10/2018
