Poliittiset päätökset voivat joskus tuottaa enemmän terveyttä kuin mikään rahasumma, mikä laitetaan suoraan terveydenhuoltoon. Katsokaa esimerkiksi mitä tapahtui homoseksuaalien terveydelle sen jälkeen, kun homoavioliitot laillistettiin osassa Yhdysvaltain osavaltioita. Massachusettsissa, jossa homoliiitot laillistettiin vuonna 2004, homoseksuaalien verenpaine laski 18 prosenttia, masennusdiagnoosit 14 prosenttia ja terveydenhuollon kustannukset 15 prosenttia.
Sama päti toki myös toisinkin päin. Osavaltioissa, joissa homoliitot kiellettiin, vaikutukset homoseksuaalien terveyteen olivat erittäin negatiiviset. Yalen yliopiston tutkimuksessa, jossa vertailtiin psykiatristen ongelmien esiintyvyyttä homoseksuaaleilla ennen ja jälkeen homoliittojen kieltämisen, psykiatriset ongelmat lisääntyivät kiellon jälkeen selvästi: mielialahäiriöt 36 prosenttia, ahdistushäiriöt 248 prosenttia ja päihdeongelmat 41 prosenttia.
Palataan kuitenkin ensimmäiseen tutkimukseen. Mistä suotuisat terveysvaikutukset johtuivat? Alkoivatko homoseksuaalit yhtäkkiä syömään terveellisemmin, liikkua enemmän ja nukkua paremmin? Luultavasti ei mitään näistä. Sen sijaan vastaus voi olla niin yksinkertainen, että heidän yhteiskunnallinen asemansa parani. Niin kauan kuin samaa sukupuolta olevien avioliitot kiellettiin, homoseksuaalit tunsivat olevansa toisen luokan kansalaisia. Asema toisen luokan kansalaisena taas nakertaa terveyttä kuin yhteiskunnallinen toksiini, kuten tässä kirjoituksessa koetan osoittaa. Niinpä kun homoliitot nähtiin yhteiskunnan silmissä yhtä tärkeinä kuin heteroiden avioliitot, homoseksuaalit eivät saaneet pelkästään oikeudellista turvaa, vaan myös emotionaalista ja sosiaalista turvaa – ja se kohensi myös heidän terveyttään.