Pelokkaista tulee rohkeita - oletko valmis?
Pasi Sillanpää
11/21/2017
Jokaisen vallanhaluisen kumppanin pahin painajainen on se, kun tahdoton puoliso ryhtyy ajattelemaan omilla aivoillaan ja sanoo ajatuksensa ääneen. Jokaisen vallanhaluisen johtajan pahin pelko on se, että hänen johdettavansa ryhtyvät ajattelemaan yksilöllisesti, sillä yksilöllinen ajattelu siirtää valtaa pois omista käsistä.
Jokainen yhteiskunta joutuu kriisiin, jos sen kansalaisista tulee liian yksilöllisesti ajattelevia. Mikä tahansa koti, työyhteisö, demokratia tai diktatuuri kaatuu, jos omilla aivoilla ajattelevasta tulee niin rohkea, että hän lähtee toteuttamaan omia ajatuksiaan seurauksia pelkäämättä, eikä yhteisö ole siihen valmis.
Tämä on Sivupolkuja -artikkelisarjani viimeinen osa. Kerron siitä, kuka oikeasti pelkää eniten ja mitä ihmiselle ja ihmiskunnalle voi tapahtua, kun pelko korvataan rohkeudella.
Vaikka olen työläisperheestä, niin sain silti hyvän kotikasvatuksen. Välillä se oli minulle jopa rasite. Minulta odotettiin asioita. Tai ainakin minulle tuli sellainen tunne. En ole tyttö ja sain koulussa muitakin numeroita kuin kymppejä, mutta osaan samaistua kympin tyttöihin. Minulle on tuttua se ajattelu, että menestyminen elämässä tulee olemalla kuuliainen ja ahkera.
Se on väärä ohje!
Menestys tulee, jos on yleensäkään tullakseen, vain sillä, että on rehellinen itselleen ja muille ja uskaltaa tutustua itseensä, tunnistaa mistä asioista aidosti nauttii ja ymmärtää mihin aidosti haluaa päästä.
Ymmärtäminen on kaiken perusta. Sen lisäksi tarvitaan tekoja.
Noin vuosi sitten kirjoitin Uuteen Suomeen blogin Pelolla lannistettu kansa. Siitä tuli yksi luetuimmista blogeistani. Reilu viikko sitten julkaisin täällä Rapportissa kolumnin Sivupolut tekivät elämästä kauniin. Ihmiset lähestyivät minua sanomalla, että oli rohkeaa kertoa siitä, että elämä ei ole mennyt suoraviivaisesti.
Rohkeus ja pelko puhuttavat.
Itselleni rohkeus on sitä, että toimii niin kuin tahtoo. Silti minuun vaikuttaa lapsena annettu kasvatus. Sen ydin on siinä, että oman halun toteuttaminen ei saa vahingoittaa toisia.
Olen joutunut määrittelemään rohkeuden uusiksi
Minusta rohkeutta ei ole se, että maahanmuuttajavastainen huutaa joukon keskeltä samaa, mitä oma ryhmä huutaa. Rohkea on se, joka uskaltaaa ottaa ongelmia esille, mutta ei sorru kliseisiin ja pelkkään joukkoajatteluun. Minusta rohkea feministi ei ole se, joka kuorossa huutaen löytää kaikessa korjattavan epätasa-arvon ja tuo sen esille huutamalla. Rohkea feministi on sellainen, joka uskaltaa ajaa tasa-arvoa, mutta samalla osaa olla myös armolilnen. Minusta rohkea poliitikko ei ole sellainen, joka uskaltaa tehdä kansan tahtoa vastaan, vaan sellainen, joka uskaltaa käydä syvällistä vuoropuhelua kansan kanssa ja hakea yhteistä ymmärrystä. Minusta rohkea toimittaja ei ole sellainen, joka uskaltaa vittuilla, vaan sellainen, joka uskaltaa nostaa vaikeita asioita esille ja tuoda niihin tuoreita näkökulmia.
Elämän ei silti tarvitse olla päivittäistä rohkeana elämistä.
Joskus on rohkeinta vain olla. Mutta sitten tulee taas hetki toimia.
Pelko estää meitä tekemästä sitä mitä meidän pitää tehdä. #Metoo on osoitus siitä, että rohkeutta löytyy, jos ei tarvitse olla rohkea yksin. Islamistisissa valtioissa syntynyt Arabikevät oli osoitus rohkeudesta. Kansat uskalsivat haastaa hallitsijansa.
Mitä enemmän olen miettinyt rohkeutta, sitä enemmän joudun miettimään, kuinka hyvin ympäristö kestää sitä?
Loppuviimeksi rohkeudessa ei nimittäin ole vielä mitään. Minua ainakaan ei pelota sanoa suoraan. Olen pahimmat pelkoni selättänyt, eikä minulla ole enää samalla tavalla hävittävää, kuin ennen luulin. Mutta onko ympäristöni ja onko muiden ihmisten oma ympäristö riittävän rohkeaa kuuntelemaan itsenäisesti ajattelevaa ihmistä? Mitä yhteisölle tapahtuu, kun ihmisten pelolla vaientaminen selätetään?
Tiedän, että moni yhteisö kaatuisi siihen. Tai sitten uudistuisi.
Kuka johtaja sellaista haluaa?
Pasi Sillanpää
11/21/2017
