Olemme pelotelleet toisemme lapsettomiksi
Pasi Sillanpää
6/30/2017
Juhannuksena silmiini osui kolme jollakin tavoin toisiinsa liittyvää sosiaalisen median keskusteluketjua. Puhuttiin avioeroista, alkoholin käytöstä ja lasten varhaiskasvatuksesta.
Yksinkertaisesti sanoen, puhuttiin rakkaudesta, itsemääräämisoikeudesta ja hyvästä vanhemmuudesta. Elämän syvistä kysymyksistä siis.
Jyrkimmät jakolinjat löytyivät lasten varhaiskasvatukseen liittyvästä keskustelusta. Monia ihmisiä pelottavat jo valmiiksi lasten saamiseen liittyvä oman ajan väheneminen, talouskysymykset tai työelämän- ja opiskelun haasteet. Jos edellä mainituista peloista huolimatta uskaltaa yrittää ja saa lapsia, voi seuraavaksi hyvin pienellä saada leiman “huono vanhempi”.
On ehkä hyvä määritellä, mikä on huono vanhempi
Hän on sellainen, joka ei kannusta lastaan onnistumaan tai sellainen, joka kannustaa lastaan liikaa. Huono vanhempi ei osaa kuunnella lasten tarpeita tai hän kuuntelee niitä väärällä tavalla. Huono vanhempi pitää lastaan liian kauan kotihoidossa tai vie lapsensa liian varhain kodin ulkopuolelle hoitoon. Hän opettaa lapselle vääriä tapoja tai sitten hän ei opeta tapoja lainkaan. Huono vanhempi tekee myös joko liikaa töitä tai ei tee töitä lainkaan, vaan elää sen sijaan yhteiskunnan tuella.
Lista huonosta vanhemmuudesta on pidempi kuin hallituksen esitys uudesta sote -laista.
En tiedä mitä vanhemmuudesta puhuttiin silloin kun minä olin lapsi. Sen sijaan muistan, että vanhempia oli monenlaisia. Yhden isä oli ahkera korjaamaan autoja. Toisen isällä oli kauppa. Yhden äiti tarjosi aina jotakin syötävää, kun heille meni. Toisen äiti oli aina kotona ja hoiti työkseen jonkun toisenkin naapurin lapsia.
Ei meitä lapsia kauheasti kiinnostanut, kasvattavatko meidän vanhempamme lapsia oikein tai väärin. Meillä oli paljon erilaisia vanhempia, oli vuorovaikutusta erilaisten perheiden välillä ja koko 20 omakotitalon kortteli oli yhtä ja samaa pihaa. Joskus naapurin lapset saattoivat olla epähuomiossa meidänkin pihalla leikkimässä, vaikka itse olimme sisällä.
Vanhemmuus on pelottavaa, koska vuorovaikutus on heikentynyt
Nykyisin perheiden kanssakäyminen ei ole samalla tavalla spontaania. “Kylä kasvattaa” ajatuksesta on siirrytty yksilölliseen kasvattamiseen. Kun ennen oli aivan luonnollista, että kuka tahansa aikuinen sai tarvittaessa ohjata lasten käytöstä, voi nyt vastaavasta joutua vihaisten vanhempien silmätikuksi.
Lapsia suojellaan kaikelta pahalta. Myös epätäydellisiltä vanhemmilta.
Vanhemmuudesta on tehty suorittamista, kuten elämästä muiltakin osin. Elämään sisältyy yhä vähemmän spontaania. Sen pitää olla hyvin suunniteltu menestystarina. Sellaiseen tavoitteeseen lapset sopivat varsin huonosti.
Hyvää elämää ei ole se, että tekee sen minkä on suunnitellut. Hyvää elämää on se, että osaa olla riittävän utelias sen monimuotoisuudelle ja on valmis oppimaan. Lapsi ei ole suoritus, vaan osa elämää, joka tuo mukanaan uuden maailman.
Kaikessa suorituskeskeisyydessä ja oikean vanhemmuuden metsästyksessä me olemme menettäneet kosketuksen kaikkein tärkeimpään. Lapsi ei ole osa pakettia, vaan lapsi on itsessään elämän ilmentymä. Lapset kasvattavat aikuisia yhtä paljon kuin me yritämme kasvattaa heitä.
Yhteiskunta joka ei enää usko lasten rikastuttavaan vaikutukseen omana itsenään, ei enää usko kovin paljon elämän merkityksellisyyteenkään.
Se on paljon isompi asia, kuin kenenkään vanhemman epätäydellisyys kasvattajana.
Pasi Sillanpää
6/30/2017
