Syntyvyyden laskun taustalla on vinoutunut käsitys lapsista ja vanhemmuudesta. Ajattelemme lapsia vain kasvatuksen kohteena sen sijaan, että näkisimme heidät elämää rikastuttavina.
Juhannuksena silmiini osui kolme jollakin tavoin toisiinsa liittyvää sosiaalisen median keskusteluketjua. Puhuttiin avioeroista, alkoholin käytöstä ja lasten varhaiskasvatuksesta.
Yksinkertaisesti sanoen, puhuttiin rakkaudesta, itsemääräämisoikeudesta ja hyvästä vanhemmuudesta. Elämän syvistä kysymyksistä siis.
Jyrkimmät jakolinjat löytyivät lasten varhaiskasvatukseen liittyvästä keskustelusta. Monia ihmisiä pelottavat jo valmiiksi lasten saamiseen liittyvä oman ajan väheneminen, talouskysymykset tai työelämän- ja opiskelun haasteet. Jos edellä mainituista peloista huolimatta uskaltaa yrittää ja saa lapsia, voi seuraavaksi hyvin pienellä saada leiman “huono vanhempi”.
On ehkä hyvä määritellä, mikä on huono vanhempi
Hän on sellainen, joka ei kannusta lastaan onnistumaan tai sellainen, joka kannustaa lastaan liikaa. Huono vanhempi ei osaa kuunnella lasten tarpeita tai hän kuuntelee niitä väärällä tavalla. Huono vanhempi pitää lastaan liian kauan kotihoidossa tai vie lapsensa liian varhain kodin ulkopuolelle hoitoon. Hän opettaa lapselle vääriä tapoja tai sitten hän ei opeta tapoja lainkaan. Huono vanhempi tekee myös joko liikaa töitä tai ei tee töitä lainkaan, vaan elää sen sijaan yhteiskunnan tuella.
Lista huonosta vanhemmuudesta on pidempi kuin hallituksen esitys uudesta sote -laista.