Jokainen meistä on kävelevä esimerkki
Pasi Sillanpää
11/4/2017
On pahuksen helppoa nauraa sille maitomainoksen miehelle, joka jo omalla olemuksellaan todistaa sen, että hänellä taitaa olla vähän muutakin vastarintaa ympäristön normeille.
Kuinka pitkään jaksat nauraa itsellesi, jos huomaat, että olet oikeasti samanlainen jäärä kuin se mainoksen mies, vaikka luulet olevasi aivan muuta?
Voin sanoa, että et huomaa omaa jääräpäisyyttäsi tälläkään hetkellä. Sinä olet oikeasti sokea omalle ajattelullesi niin pitkään, kunnes saat kunnolla näpeillesi. Vain poikkeusyksilöt kykenevät muuttamaan radikaalisti omaa ajatteluaan, ilman ulkoisen paineen tuomaa puristusta.
Ensimmäiset lukijat lopettavat muuten lukemisen tähän, koska heille oman ajattelun merkitys ei avaudu. Hauskaa päivää heille, me muut jatkamme vielä eteenpäin....
Sinä voit teeskennellä itsellesi, että olet oikeasti muutoskykyinen, dynaaminen ja avoin henkilö, mutta et ole sitä.
Se johtuu siitä, että käytät aina vain turvallisia ja tutuiksi tulleita ajattelupolkuja. Tutustut asioihin käyttämällä aina samaa näkökulmaa. Ajattelet vaistonvaraisesti aivan samalla tavalla, kuin lähes joka aamu valmistelet itsesi tulevaan päivään. Toistat tutut rutiinit samassa järjestyksessä. Joka kerta sinulla olisi aikaa lähteä ajoissa, mutta silti teet jotakin tyhjänpäiväistä ja lähdet liikkeelle viimeisellä hetkellä. Niin tapahtuu, vaikka kuinka olisit ajatellut kymmentä minuuttia aikaisemmin, että nyt minä lähden tästä talosta ajoissa kohti työtä tai opiskelua. Päiväsi murmelina alkaa viimeistään siitä, kun huomaat olevasi bussipysäkillä samaan aikaan kuin aina ennenkin ja sinun seurassasi ovat ne samat ihmiset, kuin joka aamu tätä ennen.
Ilman oman asenteesi muuttamista, voit olla varma siitä, että tapaat samat ihmiset vastaisuudessakin. Et edes huomaa, kuinka te kaikki vanhenette vaivihkaa.
Väitän että sinä pystyt muuttamaan omaa asennettasi. Väitän myös, että jos kykenet muuttamaan omaa asennettasi, sen tuoma vaikutus omaan elämääsi on suurempi, kuin olet ikinä kuvitellut.
Nyt sinulla on jo varmistin vapautettuna omasta käsiaseestasi ja se osoittaa kohti minun päätäni. Taas yksi v-tun konsultti yrittää motivoida minua ja leikkii jotakin motivaatiogurua. Ehkä ajattelet, että antaa sen kertoa vielä pari lausetta, niin voin sanoa oman vankan ja painavan mielipiteeni.
Seuraavaksi sanot, että "motivaatiopuhujat ovat tyhjänpäiväisiä". Vastaan sinulle: Niin ovatkin, jos sinä et halua ottaa mitään vastaan. Tiedän tämän kokemuksesta.
Ei ole sataprosenttisesti oma vikasi, jos olet niin kivettynyt, että et näe asioiiden läpi. Mutta valitettavasti sillä ei ole mitään merkitystä, kenen syytä se on. Vain sinä voit muuttaa oman asenteesi. Omasta kokemuksesta tiedän, että asennemuutos voi viedä ihmiselämän. Sinun kohdallasi voi käydä niin, että kymmenen vuoden päästä kirjoitat tätä samaa, mitä minä nyt.
Kerrot kuinka hyödytöntä on vastustaa oman asenteensa korjaamista.
Muista silloin, että sanoin tämän tänään sinulle.
Sinun oma asenteesi ratkaisee, mutta tiedän myös, että sinun on vaikea muuttaa asennettasi yksin. Minäkään en siihen kyennyt ja minä olen sentään konsultti.
Tässä kohdassa teitä lukijoita on jäljellä enää 10 %. Miettikää sitä. Antaa muiden elää omaa elämäänsä, mutta jatketaan vielä yhdessä loppuun saakka...
Tuhlasin kymmenen vuotta siihen, että etsin omaa motivaatiotani. Aluksi minua kyrsi ihan täysillä kaikenlainen posi posi höpöttämisen kulttuuri. Halusin että asioista puhutaan asioina ja jätetään sellainen "aurinko paistaa aina" asenne yksinkertaisille. Halusin että asiat ratkaisevat. Tunteilu, erityisesti positiivisuuden korostaminen on täyttä roskaa.
Kyllä siitä positiivisuushöpinästä suuri osa onkin roskaa. Edelleenkin. Paljon ympäripyöreitä sanoja, joista puuttuu syvällinen ymmärrys ja paljon viisastelua, josta puuttuu omakohtainen kokemus.
Mutta sen kovassa ytimessä on jotakin niin arvokasta, että kannattaa rohkeasti hyökätä sitä positiivisuutta kohti ja läpäistä uusien ajatusten immenkalvo. Siitä tulee veristä ja likaista, mutta se kannattaa.
Oikeasti se ei ole kivaa puuhaa, mutta sitä voi verrata voitettuun taisteluun, vaikka maratoniin, jossa kolmenkymmenen kilometrin kohdalla joutuu pakottamaan itseään ja huutamaan jaloilleen: "askel, askel, askel, askel,..." Sillä kuten ne, jotka tietävät, osaavat jo ennakoida ja odottaa tulevaa. Neljänkymmenen kilometrin kohdalla tulee uusi euforia, vaikka jalat ovat rakoilla, polvikierukka natisee liitoksissaan ja ajatus ei pysy kasassa.
Viimeiset kaksi kilometriä menevät lennossa.
Minulla meni kymmenen vuotta muuttaa asennettani elämään. Kymmenen vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä. Jonkun mielessä aivan liian pitkä aika.
Ei se ole. Jokainen päivä tästä eteenpäin ottaa moninkertaisella kertoimella takaisin sitä menetettyä aikaa. Ilman rakkoja jaloissa, mustelmia polvissa, tajunnan menetystä ja muutamaa täydellistä mustaa hetkeä en osaisi arvostaa tätä nykyistä.
Siksi haluankin esittää sinulle kysymyksen: Kumman tien valitset? Sen jonka päässä huomaat, että vaikka et olisi niin halunnut, niin kymmenen vuoden kuluttua havahdut, että sinun piti sittenkin muuttua?
Vai valitsetko sen tien, että uskot asenteen merkitykseen ihmisen tärkeänä voimavarana ja haluat miettiä omaa ajatteluasi uudelleen?
Molemmilla teillä tulee mustelmia, eksymisiä, itkua, naurua, väsymystä ja uutta energiaa.
Toinen vain vie hieman nopeammin kohti liikkuvaa maalia.
Pasi Sillanpää
11/4/2017
