Moniääninen journalismi on tärkeää, mutta kannattaako siitä maksaa?
Niko Peltokangas
8/12/2019
Uutiset järjestöjen kustantaman journalismin hiipumisesta vetävät joka kerta surulliseksi. Journalismi sinänsä ei hiivu, mutta erilaisissa yhteisöissä päätetään aina välillä, ettei sen rahoilla tehdä journalismia.
Vantaan seurakunnat irtaantuivat Kirkko ja kaupunki -lehden maksamisesta. Useampi ylioppilaskunta, äskettäin Tampereella ja Itä-Suomessa, on lakkauttanut ylioppilaslehtensä. Vaalien häviäjät leikkaavat puoluelehdiltä eivätkä voittajatkaan ole lisäämässä omiensa rahoitusta.
Kysyttäessä moni näistäkin leikkaajista sanoisi pitävänsä moniäänistä journalismia tärkeänä.
Näen järjestöjen rahoittamien lehtien ahdingossa myös häivähdyksen journalismin ahdinkoa. Siis sitä, että sen tarpeellisuus täytyy pystyä jatkuvasti perustelemaan.
Vallan vahtiminen ja yhteiskunnan läpivalaisu ovat hyviä perusteluja vain, jos media luottaa niihin itse eikä yritä houkutella yleisöä kovan asian äärelle yhä viihteellisemmillä ja pinnallisemmilla tavoilla. Journalistin eettiset ohjeet eivät riitä vakuudeksi niin kauan kuin ne mahdollistavat rasismin ja transvihan levittämisen, kunhan juttu on muodollisesti pätevä.
Samat kipuilut olen kohdannut myös omalla urallani. Aikanaan ammattikorkeakouluni opiskelijakunnassa tehtiin journalistista lehteä, jonka tehtävänä ei ollut järjestön promoaminen. Päätoimitin sitä vähän aikaa itsekin. Ehkä onnistuimme liian hyvin tai huonosti, sillä lehti muutettiin sittemmin tiedotuslehdeksi, ja viime vuonna koko julkaisu pantiin hyllylle.
***
Kun journalististen lehtien kustantamisesta tai tukemisesta keskustellaan, kuulee usein, ettei lehti ole järjestön ydintehtävä. Samat rahat halutaan käyttää viestintään tai johonkin muuhun, joka tukee koettua ydintehtävää – edunvalvonta, lobbaaminen, jäsenpalvelu, vaalityö – paremmin.
Liun mukaan journalismi pitäisi nähdä infrastruktuurin osana.
Entä jos journalismin ajateltaisiin kuitenkin olevan samanlainen edellytys hyvälle toiminnalle kuin viestintä tai vaikka jäsenrekisterin ylläpitäminen? Tekniikasta kirjoittava entinen start-up-yrittäjä Wendy Liu hahmottelee tällaista ajattelua kevään Tribune-lehdessä koko yhteiskunnan tasolla. Hänen mukaansa journalismi pitäisi nähdä infrastruktuurin osana, joka hyödyttää yhteiskuntaa tuottamalla tietoa ja valvomalla valtaapitäviä.
Liun mielestä mainostajia ja toimituksia erottavaan palomuuriin ei voi enää luottaa, koska mainostavien yritysten valta on kasvanut suhteettoman suureksi. Printtijournalismin aikakaudella mainostuotot saattoivat olla paras vaihtoehto, hän kirjoittaa, mutta internetin laskettua dramaattisesti jakelukustannuksia ja vallattua mainosmarkkinat katseet pitäisi kääntää muihin vaihtoehtoihin.
***
Järjestölehdet ovat takana päin, mutta on minulla yhä oma lehmä ojassa. Lehmä on vasemmistolainen aikakauslehti Kansan Tahto, jonka avustajana ja luottamushenkilönä toimin. Ojaan se suistui vuonna 2015, kun talousongelmista muutenkin kärsinyt Vasemmistoliitto otti vaaleissa turpiinsa ja lakkautti lehdelle maksamansa viestintätuen. Sanomalehti muuttui aikakauslehdeksi, ilmestyminen harveni, toimittajat supistuivat yhteen ja avustajabudjetti romahti.
Nyt toivomme, että puolueen hyvä vaalimenestys ja sen myötä kasvava viestintätuki valuisivat Kansan Tahdollekin ja äänenkannattaja saisi osan tuesta takaisin.
Yhtiön oman hakemuksen lisäksi asiaa ovat edistäneet myös puolueaktiivit, jotka tekivät aloitteen lehtituesta ensi marraskuun puoluekokoukselle. Viimeistään siellä vasemmistoliittolaiset saavat pohtia, onko moniääninen journalismi itsessään niin arvokasta kuin sen tarpeen tullen sanotaan olevan.
Niko Peltokangas
8/12/2019