Kymmeniä irtisanotaan, mutta vaikka sitä ei heti tajua, journalismiakin kehitetään
Niko Peltokangas
11/30/2018
Torstai oli synkkä päivä, kun irtisanomisuutisia tuli Aamulehdestä ja Sanomalta. Yhteensä yli viisikymmentä ihmistä menettää työnsä, heistä suurin osa journalistisista tehtävistä.
Ensimmäinen ajatus oli, että mites se luvattu digilehtien arvonlisäveron alennus, eikö sekään näitä töitä pelastaisi. Uutisoitava ja analysoitava sisältö tuskin on vähenemään päin. Vaikka konsulttijargon selittää kaiken parhain päin, toimittajana tuntuu varmalta, että journalismi kärsii, kun tekijät vähenevät.
Hallitus on luvannut EU-linjausten jälkeen laskea sähköisten lehtitilausten alv:n samaan kantaan kuin paperilehdillä. Journalistiliitto iloitsi päätöksestä ja toivoi, että se näkyisi lisääntyvinä resursseina toimituksissa. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä edustava Kultti, jonka hallituksessa olen, ehdotti alv-vapauden palauttamista kaikkiin lehtitilauksiin. Painettujen lehtien tilauksia on verotettu vasta vuodesta 2011 lähtien.
***
Hieman nolotti, kun tajusin, että tässähän minä kirjoitan alustalle.
Varsinkin irtisanomispäivinä tuntuu, että suomalaista journalismia kehitetään vain kahdella riittämättömällä tavalla: karsimalla kustannuksia ja korvaamalla toimittajien tekemää perusteellista työtä läheisemmällä lukijasuhteella. Kumpikaan ei ole itsessään väärin, mutta toimittajien työskentelymahdollisuuksia ja journalismin laadullista tasoa nostaneet uudet innovaatiot ovat harvassa. (Olen typistänyt ne tällä palstalla aiemmin Long Playhin ja MustReadiin.)
Vähän aikaa piti miettiä ennen kuin tajusin, että onhan meillä muutakin uutta. Ensimmäinen niistä tuli mieleen, kun mietin ruokalähettien asemaa huonontavia foodoroita ja ja wolteja ja murehdin toimittajienkin kohta tekevän juttujaan alustatalouden ”yksityisyrittäjinä”.
Hieman nolotti, kun tajusin, että tässähän minä kirjoitan Rapport-alustalle ja saan lukijoiden armosta muutaman euron kuukaudessa. Yhteistyösuhteeni Rapportiin on onneksi kuitenkin aidosti tasaveroinen eikä siinä ole työsuhteen piirteitä, kuten ruokalähettien työssä. Oman elämäni päätoimittajana päätän itse työskentelystäni ja pystyn jopa käyttämään täällä rahoitettuja juttuja muissa julkaisuissa.
Toinen mieleen muistunut onnistunut uudistus liittyy puolestaan siihen, ettei minun tarvitse olla yrittäjä tehdäkseni töitä tällä alustalla. Ammattiliittoni perusti nimittäin jäsenilleen pari vuotta sitten työosuuskunnan, Mediakunnan. Osuuskunta ei ole mikään avaruusajan uusinnovaatio, mutta Mediakunta on osoittanut, että ammattiliitot voivat vastata omalla toiminnallaan alan murrokseen. Näin isoa panostusta silppu- ja pätkätyön tekijöihin ei varmaan olisi vielä pari vuosikymmentä sitten liitoissa tehty.
***
Urheiluautojen välityspalvelua liitto ei vielä tarjoa.
Niko Peltokangas
11/30/2018