Kiitos koronaystävyydestä, internet!
Sosiaalinen media ruokkii korona-ahdistusta, mutta se on myös omiaan lievittämään sitä, kirjoittaa toimittaja Niko Peltokangas.
Niko Peltokangas
16.3.2020
Jos koronapandemia ei aiheuta tarpeeksi ahdistusta, sitä käsittelevä sosiaalinen media tekee parhaansa ahdistaakseen. Netinkäyttäjä toisensa jälkeen julistautuu asiantuntijaksi ja suomii poliittisia päättäjiä ja terveysviranomaisia liian kovista tai liian pehmeistä suosituksista ja päätöksistä. Oikea tieto hukkuu huhuihin. Luottamusta yhteiskuntaan koetellaan.
Sillä se lähtee, millä on tullutkin, sanotaan todennäköisesti aivan väärin, mutta sosiaalisesta mediasta löytyy kyllä myös helpotusta hölinään. Omaa luokkaa -podcastin juontajat järjestivät viikolla Instagram-lähetyksen, jossa käsiteltiin muun muassa itsensätyöllistäjien vaikeaa asemaa töiden peruuntuessa virusvarautumisen vuoksi. Antti Holma luki THL:n varautumisohjeita ASMR-videolla. Viimeisimpänä bongasin toimittaja Elina Iida Sofia Hirvosen blogin, jossa hän kirjoittaa, mitä ajattelee ja mitä tapahtuu pandemian aikana.
Teen itse lähes sataprosenttista etätyötä, joten kotona työskentely on minulle vaihtelua lähinnä kahviloissa ja kirjastoissa istuskeluun. Kun työhön ei normaalistikaan liity jatkuvaa sosiaalisuutta, en osaa kaivata sitä tavallista enemmän sosiaalista etäisyyttä vaativana aikana.
Epänormaalia tästä kaikesta tekee pandemia. Virus. Riskiryhmät. Kuolema. Tuttava linkkasi Instagramiin Sir Elwoodin hiljaisten värien biisin Viimeisellä rannalla, ja tunnistin tunnelman hyvin. Ydintuhoa maalaava laulu on aina koskettanut yhtä lailla kuin samannimiset elokuvat.
Vaikka ydintuho on tuttua vain telkkarista tai sitten juuri sen takia, yhdistän kaikki hiljaiset tappajat säteilyyn. Hometaloa haistellessa, kaupassa virusta väistellessä ja jopa ulkomailla hanaveden äärellä tunnen, kuinka äänetön tuho nakertaa elimistöäni ja synnyttää syöpää. Paikallisille maistuvan, mutta minulle vieraan hanaveden bakteerikanta aiheuttanee oikeasti korkeintaan mahavaivoja. Näkymättömästä syystä elinkelvottomaksi muuttunut maailma – tai pahanmakuinen vesi – linkittyy mielessäni kuitenkin aina säteilyyn.
Tunsin olevani osa jotain suurempaa ottaessani kuvan lähikaupan tyhjästä vessapaperihyllystä.
Niko Peltokangas
16.3.2020
