Anteeksi, mutta saisinko sähköautooni pienemmän akun?
Jani Kaaro
8/16/2023
Valokuva: Michael Marais / Unsplash
Lukijoiden tuella
Kirjoitin edellisessä artikkelissani Toyotan julkisuuteen vuodetusta muistiosta, jossa yhtiö perustelee, miksi se on investoinut sähköautoihin niin hitaasti. Maailma tarvitsee puhdasta, hiilipäästötöntä energiaa – miksi japanilaisyhtiö ei ole mukana samassa veneessä muiden autovalmistajien kanssa, vaan pitää edelleen kiinni hybrideistään? Muistiosta ovat kirjoittaneet monet kansainväliset mediatalot kuten New York Times ja Wall Street Journal. Ne olivat myös oman juttuni lähteitä.
Juttu herätti paljon kriittisiä kommentteja. Niistä kiintoisimpia olivat väitteet siitä, että toimittaja oli astunut oikeiston lankaan. Kävi ilmi, että New York Timesin kolumnistin, Peter Coyn, haastattelema asiantuntija edusti sitä amerikkalaista oikeistoa, jonka mielestä kaikenlainen sähköautoilu on hölmöä. Niinpä heillä on ollut intressi ylistää Toyotan ratkaisua.
Tämän kritiikin vanavedessä jäi pitkälti käsittelemättä jutun keskeinen väite, joka koski sähköautojen akkujen materiaali-intensiivisyyttä. Vihreän siirtymän vaatimasta litiumin tarpeesta on julkaistu viime aikoina useita arvioita, ja useimmissa näkemissäni raporteissa tämä on tarkoittanut noin 70–80 uuden litiumkaivoksen avaamista. Kun sähköauton akkuihin tämän lisäksi tarvitaan uusia nikkeli-, koboltti- ja grafiittikaivoksia, uusien kaivosten tarve globaalisti voi esimerkiksi tämän Benchmark Mineralsin raportin mukaan olla lähellä neljää sataa. Ainakin yksi litiumkaivos on tulossa Suomeen: Eteläafrikkalaisen Keliberin omistaman litiumkaivoksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuonna Kaustisilla.
Kaikki eivät ole riemuissaan siitä, että jo valmiiksi runnellun planeettamme pinnalle kaivetaan satoja uusia avokaivoksia, joten on erittäin tärkeää pohtia, miten akkumateriaalia voitaisiin käyttää vähemmän. Yksi mahdollisuus on pienemmät akut. Jos edellisessä jutussani tämä viesti tuli oikeistosta, katsotaan, maistuuko ajatus yhtään sen paremmalta, jos se tulee punavihreästä leiristä.
Tyypillistä punavihreää
Aiemmin tänä vuonna amerikkalainen liberaali viestintätoimisto Climate and Community Project sekä Kalifornian yliopisto julkaisivat raportin, jossa pohdittiin keinoja vähentää litiumin tarvetta sähköautoissa. Raportissa tarkastellaan litiumin tarvetta erilaisissa skenaarioissa, joissa muuttujina ovat akkujen koko, julkinen liikenne, kaupunkirakenne ja akkumateriaalin kierrätys. Kussakin skenaariossa Yhdysvaltain liikenne on hiilipäästötön vuonna 2050, mutta eri skenaariot vaativat eri määrän litiumia.
Pahimmassa skenaariossa autokanta korvataan sähköautoilla, joissa on suuret (120 kWh) akut. Tämä lisää Yhdysvaltain vuosittaisen litiumin tarpeen kolminkertaiseksi. Seuraava skenaario on sama kuin edellinen, mutta akut ovat keskisuuria (77 kWh). Pelkästään tämä laskisi litiumin tarvetta 37 prosentilla pahimmasta skenaariosta. Tätä seuraavissa skenaarioissa mukaan otetaan yhteiskuntasuunnittelun keinoja. Skenaarioihin lisätään julkisen liikenteen kohennus ja kaupunkirakenteen tiivistys siten, että yhä harvemmat ihmiset tarvitsevat autoa. Viimeisessä skenaariossa mukaan lasketaan vielä kierrätys. Kun autokanta harvenee ja akut pysyvät keskikokoisina tai pieninä (55 kWh), litiumin tarve voisi olla jopa 92 prosenttia vähäisempi kuin pahimmassa skenaarioissa.
Raportin perusteella julkisen liikenteen sähköistäminen on yksi tehokkaimpia keinoja vähentää litiumin tarvetta – päätellen siitä miten paljon erilaiset sähköautot käyttävät litiumia per matkustaja. Tila-autoilla luku on 4,8 kg/matkustaja ja henkilöautoilla 1,6 kg/matkustaja, mutta sähköbusseilla vain 0,52 kg/matkustaja.
Jos siis haluamme säästää maailman litiumvaroja, tämän raportin mukaan sähköautoilun tulevaisuus ei näytä siltä, mitä se on tänä päivänä. Se tulevaisuus ei kuulu tila-autoille, vaan paremmalle yhdyskuntasuunnittelulle, paremmalle julkiselle liiikenteelle, autoilun vähentämiselle – ja tietenkin pienemmille akuille.
Kierrätys alkutekijöissään
Entä toisiko litiumakkujen kierrätys helpotusta tilanteeseen? Jos voimme ottaa litiumin talteen vanhoista akuista ja kierrättää ne uusiin akkuihin, tarve ”neitseelliseen” litiumiin vähenisi. Tämä on tietenkin järkevä ajatus ja lukuisat yritykset – muun muassa Fortum ja Metso – kehittävät kilvan menetelmiä, joilla sähköautojen arvokkaat mineraalit saadaan talteen.
Matkalla on kuitenkin vielä monta mutkaa. Kun sanotaan, että sähköakkujen kierrätys on vielä lastenkengissään, harva tietää, miten lastenkengissä se todella on. Mineraalien talteenottoon ei ole mitään yhtä tehokasta tapaa, vaan kukin yrittäjä soveltaa omaa menetelmäänsä. Media julkaisee säännöllisesti uutisia merkittävistä läpimurroista litiumakkujen kierrätyksessä, mutta suurin osa uutisista on viime tai tältä vuodelta. Tästä on vielä pitkä matka suuremman mittakaavan ratkaisuihin.
Lisäksi kun puhutaan litiumakkujen kierrätyksestä, se ei vielä tarkoita, että niistä otetaan litium talteen. Monissa tämänhetkisissä kierrätysoperaatioissa akuista on otettu talteen nikkeli ja kobaltti – mikä on sinänsä järkevää – mutta ei litiumia. Litiumin talteenotto ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa. Hydrometallurgiset menetelmät, joilla myös litium saadaan kustannustehokkaasti talteen, ovat vasta tulossa.
Kannattavuus on myös yksi kierrätyksen vaikeimmista kipupisteistä. Kierrätetty litium on paljon kalliimpaa kuin neitseellinen litium, joten autonvalmistajilla ei ole kannustinta käyttää sitä.
Kierrätys varmasti tehostuu lähivuosina, mutta missä määrin se tuo vetoapua autokannan sähköistämiseen on arvausten varassa. Mittakaava on nimittäin planetaarinen. Jos voisimme vaihtaa vain kaksi prosenttia maapallon autokannasta sähköautoihin, nuo sähköautot muodostaisivat jonon, joka yltää maapallon ympäri.
Entäpä vielä natriumioniakut? Miksipä ei, mutta ne ovat vasta prototyyppien asteella. Vaikka ne ovat vasta prototyyppejä, tutkijat ovat jo ehtineet pohtia myös niiden kierrätystä – mikä ei ole ilman ongelmia sekään. Natriumioniakuissa ei nimittäin ole riittävissä määrin mitään sellaisia arvokkaita aineita, joiden vuoksi kierrättäminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Miksi kukaan siis kierrättäisi niitä?
NIMBY vai ei?
Sähköautojen kannattajat voivat vedota vielä siihen, että litium ei ole niin harvinaista kuin median uutisoinnista voisi päätellä. Litiumia siis kyllä riittää. Mutta jos näin onkin, se ei tarkoita, että litiumin kaivaminen maasta tulisi olemaan yksinkertaista.
Serbiassa, Jadarin luonnonkauniissa laaksossa, sijaitsee eräs Euroopan suurimmista litiumesiintymistä. Kaivosyhtiö Rio Tinto on arvioinut, että sieltä saatavalla litiumilla voitaisiin rakentaa vähintään miljoona sähköauton akkua. Kun tiedot kaivossuunnitelmista tulivat julki, Serbiaan syntyi välittömästi valtava kansanliike kaivosta vastustamaan. Huhtikuussa 2021 järjestettiin ensimmäinen mielenosoitus, joka keräsi pääkaupunki Belgradin kaduille tuhansia ihmisiä, minkä jälkeen mielenosoituksia on ollut monta lisää.
Serbian hallitus taipui painostuksen alla eikä antanut Rio Tintolle lupaa edetä kaivoksen kanssa. Serbialaiset kuitenkin pelkäävät, ettei Rio Tinto vielä ole luovuttanut.
Myös Portugalissa on huomattavat litiumvarat. Eräs suurista keskittymistä sijaitsee Montalegressa, maisemallisesti arvokkaalla, kumpuilevalla viljelysalueella. LusosRecursos-yhtiö on havitellut tänne kaivosta, josta yhtiön mukaan saisi arviolta 30 miljoonaa litiumia sisältävää petaliittia vauhdittamaan vihreää siirtymää. Alueen asukkaiden voimakkaan vastustuksen ja puutteellisen ympäristölupahakemuksen vuoksi Portugalin hallitus ei ole myöntänyt kaivoslupaa.
Saksassa tilanne on samankaltainen. Siellä litiumia havittelee Vulcan Energy Resources, jonka tarkoitus on hyödyntää kaivoksessa geotermistä porausta. Myös tätä hanketta on vastustettu alusta asti voimakkaasti.
Litiumia voi siis olla tarjolla, mutta sen saaminen sieltä teollisuuden käyttöön voi olla pitkän ja vaikean tien takana (paitsi Suomessa). Kaivosten vastustajia syytetään herkästi nimbyilystä, mutta onko se sitä? Tässä kun ei ole kyse kadun varrelle tulevasta alkoholistiparantolasta, vaan kenties valtavasta avolouhoksesta, joka muuttaa alueen ympäristön totaalisesti.
Keskustelulle litiumista on siis paikkansa. Yksi tapa säästää ympäristöä ovat pienemmät akut, mutta se voisi tarkoittaa koko autoilun uudelleenajattelua.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
