Tutustu elokuvatärppeihin DocPointin ohjelmistosta
Elisa Helenius
1/23/2021
Koronapandemian takia dokumenttielokuvafestivaali DocPoint järjestetään poikkeuksellisesti virtuaalisena 29.1.-7.2.2021. Kerrankin festivaalin ohjelmistosta voi siis nauttia missä päin Suomea tahansa!
Katsottavissa on 71 dokumenttielokuvaa 38:sta tuotantomaasta. Elokuvista ennätykselliset 57 prosenttia on naisten ohjaamia joko yksin tai osana työryhmää.
Ajankohtaisten dokumenttielokuvien lisäksi festivaali tarjoaa maksuttomia webinaareja ja seminaarin. Yhden elokuvan katselu maksaa yhdeksän euroa. Tutustu elokuviin ja oheisohjelmistoon festivaalin verkkosivuilla.
Tämän vuoden uutuutena DocPoint lanseeraa myös kotimaisen ja kansainvälisen kilpasarjan, joihin festivaalin ohjelmistosta vastaava taiteellinen johtaja Kati Juurus on valinnut yhteensä 18 elokuvaa. Kummankin sarjan voittaja palkitaan 5 000 euron DocPoint-Yle -palkinnoilla. Voittajat valitsee kaksi kansainvälisistä ja kotimaisista dokumenttielokuva-alan asiantuntijoista koostuvaa jurya. Voittajat julkistetaan lauantaina 6.2.
Alla on arviot neljästä DocPointin dokumentista, jotka tämän tekstin kirjoittaja koki aiheidensa puolesta erityisen kiinnostaviksi.
A SONG CALLED HATE
Euroviisujen seuraajat muistavatkin varmaan Islannin edustajat vuoden 2019 viisuista Tel Avivista. Yhtye herätti huomiota viisuille poikkeuksellisella tyylillään, koska Hatari on antikapitalistinen performanssitaideryhmä, jonka esiintymisasut ovat saaneet inspiraatiota BDSM:stä.
Toki kisassa on vuosien saatossa nähty monenlaisia erikoisia ja mieleen jääviä esityksiä, mutta harvoin näin poliittisesti aktiivisia artisteja. Hatarin jäsenet lähtivät yllättäen kisaan mukaan, koska halusivat kritisoida kisojen isäntämaan Israelin apartheid-politiikkaa. He voittivatkin Islannin karsinnat tarttuvalla kappaleellaan Hatrið mun sigra (Hatred will prevail) ja pääsivät Tel Avivissa finaaliin asti.
Samalla BDSM-kansa innostui saatuaan kerrankin edustajansa mukaan Euroviisuihin. Erityisen viihdyttäviä dokumentissa ovat islantilaiset lapset, jotka imitoivat bändiä.
Anna Hildur Hildibrandsdottirin ohjaamassa dokumentissa pääosassa ovat ennen kaikkea Hararin perustaneet parikymppiset serkukset Klemens Nikulásson ja Matthías Haraldsson. Rajuista esiintymisasuista huolimatta nuorista miehestä saa nopeasti sympaattisen, herkän ja lämminsydämisen kuvan.
Dokumentissa seurataan, kun he Israelissa ja Palestiinassa tutustuvat aktivisteihin ja pohtivat, miten voisivat tuoda politiikkaa mukaan laulukilpailuun, jonka säännöt kieltävät poliittiset kannanotot. Bändin jäseniltä vaaditaan kovia hermoja painostavassa tilanteessa, jossa monet odottavat heiltä rohkeaa kannanottoa Palestiinan puolesta, samalla kun Euroviisujen ja Israelin edustajat vahtaavat, etteivät artistit kameroiden kuvatessa mainitse Palestiinaa.
HER MOTHERS
Ytimekäs dokumentti näyttää, kuinka eriarvoisessa asemassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat Euroopan eri puolilla. Asia Dérin ja Sara Haragonicsin yhdessä ohjaama intiimi elokuva kuvaa muutaman vuoden ajalta entisen vihreän puolueen poliitikon Virágin ja hänen muusikkopuolisonsa Nóran yrityksiä adoptoida lapsi.
Naispari sattuu elämään Unkarissa, jossa samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät voi adoptoida lasta. Tämän takia kumpikin naisista on hakenut adoptiota sinkkuäitinä. Victor Orbánin johtama kansalliskonservatiivinen Fidesz-puolue haluaa tilkitä tämän adoptiolain porsaanreiän, joten naiset käyvät taistelua aikaa vastaan.
Pitkän odotuksen jälkeen perheeseen saapuu kaksivuotias romanityttö Meli. Virág ja Nóra ovat onnessaan, vaikka samaan aikaan heillä on vaikeuksia kasvattaa kovia kokenutta, oireilevaa lasta sekä löytää omat roolinsa äiteinä.
Ulkoa tuleva paine pakottaa naiset myös miettimään koko elämänsä mullistamista eli asumista sateenkaariystävällisemmässä maassa. Perheen turvallisuus pakottaa heidät vaihtamaan työpaikat, jättämään taakse ystävät ja sukulaiset sekä opettelemaan uuden kotimaan kielen ja kulttuurin.
Dokumentti on kuvattu niin, ettei siinä ole haastatteluosuuksia, selittäviä tekstejä tai kertojaääntä. Ainoastaan Virágin ja Nóran ensimmäinen kohtaaminen mielenosoituksessa kerrotaan arkistomateriaalin avulla. Katsojat ovat enimmäkseen kuin päähenkilöiden elämän sivustaseuraajia. Kuvaustapa tekee dokumentista dynaamisen. Kuitenkin ajalliset hyppäykset ovat välillä hieman yllättäviä ja isoja, ja olisin kaivannut esimerkiksi kohtausta tai tietoja siitä, kun Meli ja tuoreet äidit kohtasivat ensimmäisen kerran toisensa.
Dokumentin aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Unkari ja Puola ovat vastustaneet oikeusvaltiomekanismin liittämistä EU-budjettiin, ja loppuvuodesta 2020 Fidesz ehdotti Unkarin perustuslakiin muutosta, joka estäisi yksinäisten ihmisten adoption ilman poikkeuslupaa.
NEWTOPIA
Norjalainen reppureissaaja Audun Amundsen vietti vuonna 2004 kuukauden Indonesian Mentawai-saarilla ja ystävystyi siellä parantaja Aman Paksan ja tämän perheen kanssa. Nuori mies vaikuttui niin paljon heimon elämästä, että palasi neljän vuoden jälkeen kameran kanssa ja jäi asumaan viidakkoon pariksi vuodeksi. Hän palasi vielä uudestaan tapaamaan ystäväänsä ja kuvaaman dokumentin loppuun.
Aluksi elämä viidakossa vaikuttaa paratiisimaiselta ja paremmalta kuin länsimaalainen kiireinen elämäntapa: kylpemistä vesiputouksessa ja ulkona vapaana kirmaavia kotieläimiä. Heimo saa yhdeksän päivän raadannalla ruokavarastot täyteen 10 kuukaudeksi, ja voi muina aikoina tehdä päivässä vain muutaman tunnin mukavia töitä kuten metsästää ja kalastaa, ja muun ajan ottaa rennosti.
Kuitenkin elämä alkeellisissa oloissa on myös ankaraa: matkustaminen on vaivalloista ja hidasta, hyönteiset piinaavat, luonnonyrteillä ei niin vain paranneta sairauksia ja lapsikuolleisuus on suurta. Heimolaiset eivät ymmärrä hygienian merkitystä terveydelle ja lapsetkin saavat polttaa tupakkaa. Amundsen alkaa nähdä modernin kulttuurin saavutuksissa myös hyviä puolia, jotka helpottavat elämää ja vähentävät kärsimystä.
Amundsen on turhautunut ja pettynyt, kun hänen ihailemansa heimolaiset alkavat pukeutua länsimaalaisiin vaatteisiin, käydä katolista koulua, hankkia koteihinsa elektroniikkaa ja käyttää rahaa. Hän seuraa aitiopaikalta, kuinka harvinainen traditionaalinen Mentawai-elämäntyyli alkaa yhä enemmän omaksumaan piirteitä modernista länsimaalaisesta kulttuurista.
Dokumentti kuvaa Amundsenin ja Paksanin vilpitöntä ystävyyttä, ja sisältää paljon hauskoja kohtauksia. Kunnianhimoinen Newtopia kattaa 15 vuoden ajanjakson, ja näyttää eri elämäntyylien hyvät ja huonot puolet sekä länsimaisen modernisaation kulttuureja yhdenmukaistavan vaikutuksen.
THINGS WE DARE NOT DO
Elisa Helenius
1/23/2021
