Ensin jalat vei alta surffaus ja romantiikka, sitten maanjäristys
Ville Koivuniemi
7/14/2017
– Maa vajosi ensin jalkojen alta. Sitten se teki ikään kuin aaltoja. Siinä ei voinut mitenkään pysyä pystyssä. Vähän kuin olisi pahimmassa mahdollisessa humalassa, ja jotkut vielä tönisivät eri puolilta, Juho Karjalainen kuvailee.
Kymmenen sekuntia aiemmin Ecuadorissa sijaitsevan Canoan rantabulevardilla oli vielä kaikki hyvin. Karjalainen oli surffannut iltapäivän, ja oli juttelemassa rannan tuntumassa sijaitsevan surffikaupan omistajan kanssa. Yhtäkkiä rantakadun kaikki katuvalot sammuivat paukahdellen – juuri sillä tavalla kuin kuvittelisi, että ne elokuvissa vauhdikkaasti paukahtelevat.
Kello oli 18.58 paikallista aikaa. Ecuadorissa on siihen aikaan jo pimeää, joten katuvalojen sammuminen pimensi rannan. Karjalainen säikähti – rauhallinen illanvietto muuttui hetkessä maanjäristykseksi, jonka seurauksena hän ja hänen tyttöystävänsä, canoalainen Wendy Jama putosivat maahan. Siitä alkoi selviämistaistelu, jossa 646 ihmistä menetti henkensä ja yli 12 000 loukkaantui.
– En ollut kokenut sellaista joukkopaniikkia aiemmin. Tilanne muuttui sekunneissa. Kukaan ei puhunut mitään. Kaikki ymmärsivät, että nyt on tilanne päällä. Tämä kuulostaa hassulta, mutta itse ajattelin koko ajan, miten katastrofielokuvissa toimitaan sellaisissa tilanteissa.
Romantiikkaa, surffausta ja halpaa kaljaa
Kuukautta aiemmin Karjalainen oli ajautunut Canoalle sattumalta maaliskuun alussa vuonna 2016. Sitä ennen hän oli kierrellyt Etelä-Amerikan maita ja elättänyt itsensä tekemällä eri maista lehtijuttuja ja videoita sekä toimimalla baarimikkona. Pääpaino oli elämänkokemusten kartuttamisessa seikkailemalla. Ecuadorin lisäksi Karjalainen seikkaili Kuubassa, Paraguayssa, Venezuelassa, Perussa, Boliviassa, Kolumbiassa ja Brasiliassa.
"Se oli tiivistettynä romantiikkaa, surffausta, urheilua ja halpaa kaljaa."
Ecuador on pinta-alaltaan melko tarkasti kolme neljäsosaa Suomen koosta, ja ihmisiä siellä on noin 15,6 miljoonaa. Moniin muihin Etelä-Amerikan maihin verrattuna valuutta on vahva, koska se on Yhdysvaltain dollari. Canoa on maan luoteiskulmassa meren rannalla sijaitseva ecuadorilaisten lomanviettopaikka, jossa asuu vajaat 4500 paikallista.
Canoalla Karjalainen ihastui paikalliseen Wendy Jamaan. Koska Karjalainen oli länsimaalainen “gringo”, Jaman vanhemmat katselivat tapailua vähän kulmien alta. Sen vuoksi pariskunta tapaili enimmäkseen katseilta piilossa. Jama opetti Karjalaiselle ecuadorilaista rentoa elämäntyyliä ja surffausta.
– Se oli tiivistettynä romantiikkaa, surffausta, urheilua ja halpaa kaljaa.
Kalja oli tosiaan suomalaisittain halpaa. Puoli litraa olutta maksaa Ecuadorissa vähän reilun dollarin, sekä ravintolassa että kioskista ostettuna. Surffaamiseen Canoa puolestaan tarjosi kilometritolkulla rantaviivaa. Aivan. Mitä muuta ihminen voi kaivata?
Karjalainen asui Canoalla kommuunissa, jonka omisti hänen islantilainen tuttavansa Hildur Valsdottir. Talossa oli iso terassi, ja siellä asui myös kissoja ja kani. Karjalaisen huoneen ikkunasta näkyi merelle, joten siitä pystyi katsomaan sopivat aallot surffausta varten.
Baari ja 24 sänkyä
Karjalainen todella tykästyi elämään Canoalla. Jossain vaiheessa hän kuuli, että kaksi hänen matkallaan tapaamaansa kaveria etsivät maata Ecuadorista, koska he halusivat rakentaa hostellin, ja alkaa sen pyörittäjiksi. Ecuadorista oli kohtuullisen helppoa ostaa maata, ja harjoittaa yritystoimintaa muutenkin. Karjalainen inspiroitui heidän ajatuksistaan, ja ehdotti reissussa tapaamalleen Hildur Valsdottirille, että Karjalainen, Valsdottir ja tämän uusiseelantilainen ystävä voisivat ostaan hostellin kolmistaan.
Molemmat innostuivat ajatuksesta, sopiva hostelli löytyi, ja sen Alaskasta kotoisin oleva omistaja oli valmis kauppaamaan kohteen kolmikolle noin 20 000 eurolla. Hostelliin kuului huoneita, joissa oli yhteensä 24 sänkyä sekä baari.
Karjalainen lupautui ottamaan vastuulleen hostellin baarin. Kahdelle muulle osakkaalle jäi keittiön ja byrokratian pyörittäminen. Valsdottir oli työskennellyt aiemmin kokkina ravintolassa, joten roolijako oli selvä. Kauppaan liittyvät paperit laadittiin valmiiksi, ja kolmikko sopi omistajan kanssa, että ne allekirjoitetaan sunnuntaina 17. huhtikuuta, tai viimeistään lähipäivinä. Karjalainen laittoi jo perjantaina kavereilleen WhatsAppissa videon, jossa hän kertoi aikomuksistaan alkaa hostellin osakkaaksi ja baarinpitäjäksi. Sunnuntain allekirjoitustilaisuutta ei koskaan tullut, koska lauantain maanjäristys katkaisi hostellin kahtia – kirjaimellisesti.
Bikinit meni, henki jäi
Kun maa oli pudonnut Karjalaisen ja Jaman jalkojen alta, Karjalainen huomasi Jaman vieressä olevan surffiliikkeen ikään kuin liikahtaneen paikoillaan. Karjalainen riuhtaisi Jaman keskemmälle tietä, ja samassa surffiliikkeen katto romahti alas. Jaman bikinit ja muut tavarat jäivät romahtaneen katon alle. Karjalainen ja Jama katsoivat toisiaan, ja tajusivat että Jaman hengenlähtö saattoi olla kiinni kymmenistä senteistä. Sen jälkeen Karjalaisella oli mielessään ainoastaan yksi asia.
– Ajattelin, että pitää pysyä keskellä tietä, ja lähteä ylös kohti vuoria.
Karjalainen arvelee, että alitajunnassaan hän pelkäsi tsunamia, ja lähti vaistonvaraisesti rannalta ensin kohti ylempänä olevaa keskusaukiota, ja sen jälkeen kohti korkeuksia. Kun Karjalainen ja Jama etenivät kohti kukkuloita, maanjäristys oli vielä päällä, ja moni teki hätäpäissään ratkaisun paeta maanjäristystä rakennusten sisälle.
– Näin monen ihmisen juoksevan rakennukseen sisään, ja rakennuksen sortuvan heti perässä. Kun rakennus sortuu, siinä ei ole mitään mahdollisuutta päästä sieltä karkuun, Karjalainen toteaa.
Yhdessä vaiheessa Jama tarttui Karjalaista kädestä kiinni ja käski tätä pysähtymään.
– Siinä oli kaatunut sähköpylväs johtoineen maassa. Minulla ei ollut silmälaseja, enkä olisi nähnyt sitä itse ajoissa. Oli Wendyn vuoro pelastaa minun henkeni.
Kun Karjalainen ja Jama etenivät kohti kukkuloita, näkyvyys huononi koko ajan. Järistys nosti alueelle myös valtavasti betonipölyä, mikä heikensi näkyvyyttä ennestään. Arviolta reilun 10 minuutin päästä järistyksen alkamisesta kaksikko oli edennyt rantabulevardilta vähän ylempänä olevalle aukiolle, ja siitä edelleen kylän ulkopuolisille kukkuloille. Silloin heitä vastaan kurvasi tuttu jeeppi. Valsdottir ja tämän uusiseelantilainen ystävä, olivat olleet muutaman kilometrin päässä eteläpuolen resortissa, josta maanjäristys ajoi heidät pihalle. He olivat matkalla kukkuloille mukanaan muutama maanjäristyksessä loukkaantunut. Valsdottir pyysi Karjalaista ja Jamaa autonsa kyytiin, ja lupasi viedä heidät turvaan.
Eri tavalla äitiä ikävä
Jama ei ollut halukas lähtemään, koska ei tiennyt raskaana olevan siskonsa, äitinsä ja isänsä kohtalosta mitään. Karjalainen ja Jama olivat kyselleet kaikilta Jaman vanhemmista, ja joku kertoi nähneensä Jaman isän kaupassaan jonkin aikaa ennen järistystä. Kauppa sortui järistyksessä täysin, joten oli todennäköistä, ettei Jaman isä ollut enää hengissä.
Karjalainen ei halunnut jättää Jamaa, eikä muutenkaan paeta alueelta siinä tilanteessa. Juostessaan hän oli nähnyt kuolleita ja pahoin loukkaantuneita ihmisiä ja paljon kärsimystä. Jotkut olivat kantaneet kuolleita lapsiaan, jotkut paenneet järistystä luita murtuneena. Oli kuitenkin selvää, että raunioissa olisi paljon elossa olevia, jotka kaipaisivat apua. Lähteminen pois Canoalta ei tuntunut oikealta ratkaisulta, varsinkin kun Jamalla oli kova hätä omaisistaan.
"Ajattelin, että kyllä äitini olisi pettynyt ja surullinen jos tietäisi, että olin jo kerran selvinnyt ja tieten tahtoen palannut takaisin ja kuollut jotenkin tyhmästi."
Kaksikko lähti palaamaan varovasti kohti rantaa. Siellä täällä näkyi ruumiita ja sortuneita rakennuksia. Jotkut rakennukset olivat ikään kuin hypänneet pois paikoiltaan, ja jääneet vinoon. Kaduilla lojui suuri määrä matkapuhelimia. Ne olivat putoilleet paniikissa juoksevilta ihmisiltä. Jamakin oli kadottanut omansa.
”Tuliko äitiä ikävä?” on kysymys, jolla tarkoitetaan kysyä kiertäen, pelottiko. Karjalaisen mukaan pelko ei kuvaa parhaalla mahdollisella tavalla hänen tunnelmiaan maanjäristyksen keskellä. Mutta äitiä Karjalaisella tuli ikävä, ja pelko hiipi puseroon siinä vaiheessa, kun hän ja Jama laskeutuivat kukkuloilta takaisin kohti rantaa ja pahinta tuhoaluetta.
– Kun palasin pimeään ja tuhoutuneeseen kylään pelkäsin, koska olin jo kerran selviytynyt. Olisi äärimmäisen noloa ja tyhmää kuolla nyt jossain jälkijäristyksessä tai tsunamissa, kun kohtalon arpa oli kerran ollut onnekas. Ajattelin, että kyllä äitini olisi pettynyt ja surullinen jos tietäisi, että olin jo kerran selvinnyt ja tieten tahtoen palannut takaisin ja kuollut jotenkin tyhmästi.
Tulipalloja ja nyrjähtäneitä rakennuksia
Canoan rantabulevardi oli hiljentynyt. Selvinneet ihmiset olivat pitkälti paenneet sisämaahan. Vaikka maanjäristys oli ohi, Canoan rannalla oli täysi kaaos. Maanjäristys oli aiheuttanut tulipaloja, ja monen rakennuksen sisällä oli suuria kaasukanistereita, jotka räjähtelivät ja muodostivat taivaalle tulipalloja. Canoa näytti sotatantereelta. Vaikka Karjalaisen päässä pyörivät ajatukset läheisistä ihmisistä Suomessa, aistit tuntuivat olevan normaalia herkempänä.
– En nähnyt paljonkaan, mutta yritin kuunnella todella aktiivisesti merta. Jos en olisi kuullut aaltoja, olisin pelännyt veden vetäytyneen, mikä olisi ollut merkki tsunamista, Karjalainen selittää.
Etsiessään Jaman vanhempia, Karjalainen kulki myös oman majapaikkansa ohi. Rakennus oli liikahtanut, eivätkä sen terassin tukipylväät olleet enää paikallaan. Karjalaisen koko omaisuus oli talon sisällä. Omaisuuden arvo oli tuhansia euroja, mutta Karjalaisen mielessä olivat vaelluskengät ja otsalamppu, joista olisi heti apua. Karjalainen otti riskin ja kömpi talon sisälle toisessa kerroksessa sijaitseva oman huoneensa ikkunasta. Kaikki tavarat olivat säilyneet ehjinä.
Kävellessään ympäri Canoaa, Karjalainen ja Jama huutelivat Jaman isän nimeä, ja kuulivat yhtäkkiä vastauksen. Jaman isä löytyi vaikeroimassa kaatuneen pylvään alta. Pylväs oli osunut häntä jalkaan ja päähän. Myöhemmin selvisi, että hänen reisiluunsa oli murtunut. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Karjalainen tapasi Jaman isän, joka oli niin mustasukkainen tyttärestään, ettei ollut mahtunut Karjalaisen kanssa aiemmin samaan huoneeseen.
Karjalainen paikkasi miehen haavat, ja he lähtivät känkkäämään kohti vähän ylempänä sijaitsevaa Jaman vanhempien taloa. Vähän aikaa pihalla oleiltuaan paikalle tulivat myös Jaman äiti ja sisko, jotka olivat olleet maanjäristyken aikaan onnekseen rannalla, ja selvinneet järistyksestä kokonaan vahingoittumattomana.
Märkää, hyttysiä ja palo santon hyvä tuoksu
Ecuadorin maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,8 magnitudia. Magnitudin ilmaisevat energiamäärää, joka maanjäristyksessä purkautuu. Magnitudiasteikko on logaritminen. Se tarkoittaa, että magnitudin kasvaessa yhden yksikön verran, vaikkapa 5 magnitudista 6 magnitudiin, maanliikkeen muutos kymmenkertaistuu.
Vajaan 16 miljoonan asukkaan Ecuador selvisi maanjäristyksestä sen voimakkuuteen nähden kohtuullisen pienellä uhrimäärällä. Lähes 650 kuolonuhrin läheisistä tuho ei varmasti tunnu pieneltä, mutta esimerkiksi Haitin maanjäristyksessä vuonna 2010 kuoli yli 200 000 ihmistä, vaikka Ecuadorin maanjäristys oli selvästi voimakkaampi kuin Haitin (7,0 magnitudia). Japanissa Sendain kaupungin lähellä keväällä 2011 sattunut maanjäristys oli voimakkuudeltaan 9,0 magnitudia. Tuo järistys vaati lähes 16 000 ihmisen hengen.
Maanjäristystä seuranneet päivät olivat kaoottista aikaa. Canoa oli sanalla sanoen murskana ja tiet olivat tukossa, joten ruokaa ja muita tarvikkeita maanjäristysalueelle tuoneet rekat eivät olleet päässeet vielä kunnolla läpi. Ihmiset pysyivät hengissä etsimällä vesipulloja kauppojen ja asumusten raunioista sekä syömällä ruokabanaania, jota riitti kaikille. Valtion apu maanjäristyksen uhreille tuli myöhässä verrattuna ecuadorilaisten yksityishenkilöiden apuun, joka tuli rekkojen muodossa nopeammin perille. Ja kun apua alkoi tulla, sitä oli vähintäänkin riittämiin.
– Olisi kiva sanoa ja ajatella, että kaikki ottivat vain mitä tarvitsivat. Mutta kyllä siinä monet alkoivat myös hamstrata tarvikkeita. Niin minäkin. En ehkä itselleni, mutta meidän porukallemme, Karjalainen myöntää.
– Ja voisi ajatella, että maanjäristyksessä on vain menettäjiä. Mutta oli siellä sellaisiakin ihmisiä, joilla ei ollut ennen maanjäristystä käytännössä mitään, mutta avun myötä he saivat paljon vaatteita, tarvikkeita ja ruokaa.
Leiriolosuhteet olivat silti nihkeät. Oli märkää ja paljon hyttysiä, eikä patjoja riittänyt läheskään kaikille. Rakennuksiin ei ollut asiaa sortumavaaran vuoksi. Maanjäristyksessä sortuneiden talojen sisään jääneet ihmisruumiit alkoivat haista. Sen suojaksi leirillä poltettiin ahkerasti palo santo -puuta, josta tuli hyvä, ruumiiden hajun peittävä tuoksu.
Merkityksen jäljillä
Parin viikon kuluttua järistyksestä Canoa alkoi hiljalleen päästä jaloilleen. Karjalainen ja Jama päättivät lähteä kahdestaan läheiselle Montanitan rannalle surffaamaan, viimeistä kertaa yhdessä.
– Kolmen kuukauden viisumini oli menossa umpeen ja minun oli jatkettava matkaa. Ajatukseni olivat vielä Canoalla ja oli tiukka paikka jättää jokin niin tiivis ja intensiivinen kokemus taakseen. Olin tottunut olemaan osana sitä perhettä. Osa minusta halusi palata, mutta samalla tuntui, että tie kutsuu. Joku päivä vielä hankin hostellin, mutta nyt aika ei ollut oikea. Wendyn kanssa aina välillä viestittelemme ja muistelemme kokemuksiamme. Se oli unohtumatonta aikaa.
Matkustettuaan Ecuadorista Peruun, ja kerrottuaan kokemuksistaan, monet sanoivat, että selviämisellä täytyy olla jokin merkitys. Tai jos ei ole, sellainen täytyy löytää.
– Merkitys tai ei, viimeistään tuon maanjäristyksen jälkeen ajattelin, että Suomeen palatessani teen niitä asioita joista nautin. En aio elää sitten kun -elämää.
Käytännössä se tarkoitti sitä, että aiemmin esimerkiksi asiantuntija- ja suunnittelutehtävissä Oulun yliopistolla toiminut Karjalainen päätti perustaa heti Suomeen palattuaan yrityksen, tuotanto- ja viestintätoimisto Kuume Productionsin. Karjalainen rahoitti matkaansa myös ulkoministeriön ja Madventuresin kirjeenvaihtajana, ja haluaa tehdä jatkossakin ainakin osan elannostaan videoilla – ja mieluiten niin, että pääsee reissaamaan myös ulkomaille.
– Tavoitteenani on päästä tekemään tiede- ja matkailuviestintää ja jokin päivä matkustusdokumenttia tai -sarjaa.
Mieli halajaa ulkomaille, mutta ei varsinaisesti vaaran kaipuun vuoksi.
– Olin reissulla monta kertaa lähempänä kuolemaa kuin aiemmin. Toisaalta olin myös monta kertaa lähempänä elämää kuin koskaan aiemmin.
Kuvat: Juho Karjalainen
Ville Koivuniemi
7/14/2017