Suvi Auvinen | Moraalijudoa mediassa

Moraalijudoa mediassa

Turkistuottajat pyrkivät pelaamaan moraalijudoa uusimmalla mainoskampanjallaan. Samalla saatetaan rikkoa kuluttaja-asiamiehen määräyksiä.

Suvi Auvinen

3/15/2019

Kuluneen viikon aikana Helsingin Sanomien etusivulla on toimintaansa mainostanut kahteen otteeseen Suomen Turkiskasvattajat. Ensimmäinen mainos vertasi turkistarhalla kasvatettavaa kettua marsuun, jälkimmäinen mainos puhuu kuolemasta. Kolmas mainos julkaistaan lauantaina ja se keskittyy turkiksen ekologisuuteen.
 Jo ensimmäisen mainoksen kohdalla nousi kysymys siitä, mitä kampanjalla voidaan tavoitella. Koko sivun mainos alkaa kysymyksellä “voiko elämä häkissä olla hyvä?” Mainos jatkaa: “Lemmikeistä marsut, hamsterit ja kanit elävät häkeissä, joissa on pesäkolo.” Tämän jälkeen kerrotaan turkistarhojen eläimien elävän vastaavissa oloissa.
Jälkimmäinen mainos puolestaan kysyy “saako eläimiä tappaa?” Mainoksessa kuvaillaan turkistarhojen olosuhteita ja päädytään lopulta moraalifilosofian tontille: “Mutta saako eläimiä ylipäätään edes tappaa? Siihen tiedät vastauksen vain sinä itse.”
Voiko elämä häkissä olla hyvä? Saako eläimiä ylipäätään tappaa?
Kysymyksillään Turkiskasvattajat pyrkivät moraalijudoon. Moraalijudo on kirjailija Milan Kunderan käyttämä termi. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kuulija hämätään erikoiseen moraaliseen tilanteeseen, jossa puhuja näyttäytyy eettisesti ylivertaisena. Moraalijudon harjoittaja esittäytyy moraalisena, syvällisenä ja henkevänä, vaikka tietää olevansa alakynnessä. Tehokkain moraalijudon liike onkin vaatia vastauksia omiin moraalisiin vaateisiin julkisesti, yllättävässä tilanteessa ja väittää toisen osapuolen nolaavan itsensä jos vaateisiin ei pystytä vastaamaan. Juuri näin Turkiskasvattajat kampanjassaan tekevät. Käytännössä Turkiskasvattajien viesti on “jos sinulla on lemmikki tai syöt lihaa, ei sinulla ole moraalista oikeustusta tulla arvostelemaan elinkeinoamme tai olet tekopyhä.” Äkkiseltään spinnaus näyttää tehokkaalta, mutta väite ei kestä analyyttisempaa tarkastelua.
Suomen Turkiskasvattajat pyrkivät alueelle, jossa hämärretään ihmisten käsitys oikeasta ja väärästä. Ensimmäisessä mainoksessa mennään filosofisen peruskysymyksen ytimeen siitä, mitä ylipäätään on “hyvä elämä” ja kuka sen voi määritellä. Jälkimmäinen kysymys pyrkii tekemään elämästä ja kuolemasta suhteellisen aiheen.
 Turkiskasvattajien väitteet ovat herättäneet keskustelua. Ensimmäinen mainos vertaa turkistarhojen eläimiä lemmikkeihin. Jos Turkiskasvattajat haluavat rinnastaa turkiseläimet ja lemmikit, oikea rinnastus ei tosin ole pieni jyrsijä vaan koira. Turkistarhoilla kasvatettavat siniketut ovat koiraeläimiä. Kokonsa puolesta sinikettu vastaa suunnilleen jackrusselinterrieriä. Olisiko mainoksen sävy muuttunut, jos se olisi marsun sijaan kysynyt, saako jackrusselinterrieriä pitää häkissä? Voiko koiran elämä häkissä olla hyvä? 
Hyvän elämän käsite ei ole myöskään lopulta kovin vaikea. Vaikkei “hyvän elämän” filosofisesta merkityksestä olisi yhtenevää näkemystä, voidaan todeta, että hyvään elämään kuuluu yleensä ainakin mahdollisuus suojaan, hoivaan, vapauteen ja kärsimyksen välttämiseen. Yhdenkään eläimen elämä ei ole hyvä, jos se vietetään häkissä. Eläimet eivät synny häkkieläimiksi, eikä eläin syntyjään valitse häkkiä. Häkkiä eivät valitse marsut, jackrusselinterrierit eivätkä ketut. Häkki ei ole yhdenkään eläimen luontainen elinympäristö, vaan ihmisen keksintö, joka tekee eläimen säilyttämisen helpommaksi. Häkki kahlitsee eläimessä olevan villin, se eristää eläimen luonnosta, kanavoi sen energian poukkoilemaan verkkoseinien sisään. Häkki on ihmisen keino pakottaa eläin ihmisen ymmärtämään muotoon.
Jälkimmäisessä mainoksessa rinnastuksessa siirrytään lemmikeistä lihansyöntiin. Mainoksen kysymyksellä “saako eläimiä ylipäätään tappaa” pyrkivät Turkiskasvattajat kyseenalaistamaan ihmisten moraalisen rajanvedon. Jos olet sitä mieltä, että eläimiä saa tappaa ruoaksi, eikö niitä saa silloin tappaa myös vaatteiksi?
Kysymys muiden eläinten kuolemasta on meille yksilöinä ja yhteiskunnallisesti vaikea ja ikävä aihe, johon jokainen sisimmässään tietää kyllä vastauksen. Siksi eläintuotteiden markkinointi tekeekin kaikkensa häivyttääkseen mielikuvistamme lihaan väistämättä liittyvän eläinten kuoleman. Me emme halua katsoa eläinoikeusjärjestöjen kuvia teurastamoilta, koska tiedämme kyllä mitä niissä tapahtuu. Me emme lähtökohtaisesti tapa itse syömäämme lihaa, sillä suurin osa meistä ei pysty siihen. Lihapakkauksiin ei paineta kuvia eläinyksilöistä joista pihvit on leikattu, saati kuvia näiden viimeisistä hetkistä. Ihmiset eivät syö lihaa eläinten kuoleman vuoksi, vaan siitä huolimatta. Mitä vähemmän joudumme ajattelemaan kuolevia eläimiä suhteessa ruokaamme, sen miellyttävämpää meille. Eläimen kuolemasta erityisen ikävän meille tekee ajatus, että kuolema on ollut turha tai kivulias. Erityisen turhana eläintuotannon osana nähdäänkin turkistarhaus.
Eläineettisestä näkökulmasta on helppo sanoa, ettei eläimiä ylipäätään saa tappaa koskaan, sillä eläimellä on oikeus elämään eikä yksikään eläin halua kuolla. Eläinten tappamisen oikeutus ei Suomessa kuitenkaan ole riippuvainen mielipiteestä tai henkilökohtaisesta moraalista. Eläinten tappamista säädellään laeilla, jotka kertovat mitä eläimiä saa tappaa milläkin tavalla. Esimerkiksi koiria ei saa tappaa samalla tavalla kuin tarhakettuja, tai syyllistyy eläinsuojelurikkomukseen.