Sinulla on tallentamattomia muutoksia

Rapport

Tilaa Rapport
REKRY: Hei, sinä digimarkkinoinnin ja somen osaaja! >

Päiväkirjan yhdeksäs sivu

Tässä merkinnässä Sisko Savonlahti kovettaa sydämensä eikä pyydä anteeksi sitä, ettei ole kirjoittanut päiväkirjaansa yli viikkoon.

Täytyy myöntää, että olen hieman pettynyt siihen, kuinka harva ihminen on kysynyt minulta viime aikoina, että mikset sinä Sisko ole kirjoittanut sitä Rapport-päiväkirjaasi. (Ei yksikään. Yksikään ihminen ei ole kysynyt sitä minulta.) Siitä huolimatta haluan kirjoittaa aiheesta muutaman sanan.
Lyhyt perusteluni poissaololleni kuuluu seuraavasti:
EN OLE KENELLEKÄÄN MITÄÄN VELKAA! JÄTTÄKÄÄ MINUT RAUHAAN!
Pitkä perusteluni kuuluu seuraavasti:
Viime viikolla vietin viimeistä päivää työpaikassani ja juhlin juhannusta saaressa ystävieni kanssa. Nämä virkistävät, mutta viininhuuruiset aktiviteetit irtaannuttivat minut arjesta niin totaalisesti, etten ole kyennyt juhannuksen jälkeen pyörittelemään ajatuksiani siten, miten niitä olisi tarpeen pyöritellä jotta edes jossain olisi jotain järkeä. Missään ei ole ja kesä loppuu kohta enkä ole kertaakaan pysähtynyt ulkona istumaan paikallani ja ajatellut, että tässä voisi hyvin olla kauemminkin koska ei ole kiire tekemään jotain mitä en halua tehdä tai koska ei ole helvetin kylmä.
Olen tietysti metsästänyt sohvaa kuten ennen juhannustakin, mutta muuten olen tuijotellut itseäni ulkopuolelta ja odottanut, että vene veisi minut takaisin saareen heittämään tikkaa. Heitin juhannuksena tikkaa niin innokkaasti, että sunnuntaiaamuna tunsin kipua paitsi aivojänteissäni myös oikeassa käsivarressani.
Juhannusaattona keräsin tyynyni alle seitsemän erilaista kukkaa, koska jos viettää juhannuksen saaressa ja on ”sinkku”, on pakko tehdä niin. On pakko tuottaa sosiaaliseen mediaan kesäistä ja hupaisaa sisältöä. Niinpä yritin nähdä edes jostain etäisesti kiinnostavasta ihmisestä unta niin kovasti, että heräsin yön aikana ainakin viisi kertaa ja ajattelin, että jumalauta, eikö unessani vieläkään näy ketään. Ja ei – yhdessäkään unessani ei sinä yönä esiintynyt ihmisiä, ainakaan niin, että olisin huomannut heitä.
Ehkä se, mitä juhannustaikani yritti sanoa minulle, oli että kuolen yksinäisenä ja surullisena.
 
Sitten muihin asioihin! Olen ostanut nektariineja, jotka eivät kypsy ikinä ja mansikoita, jotka olivat niin makeita että olin ehtinyt talven aikana unohtaa, miten makeita mansikat voivat joskus olla. Olen sopinut meneväni treffeille, puhunut puhelimessa mummin kanssa ja miettinyt, voisinko koskaan antaa Unicafen ruualle ”arvosanaksi” muuta kuin kaikkein iloisimman hymiön tai toiseksi iloisimman hymiön, ruoka kun maksaa niin vähän. 
Olen syönyt sipsejä ja valkosipulidippiä ja saanut ystävältäni Pätkis-jäätelön, katsonut dokumentin Heath Ledgeristä, ostanut valkoiset verhot Fidalta ja nähnyt Kierrätyskeskuksessa valokuvakehykset, jotka maksoivat 50 senttiä ja joiden sisällä oli noin 70-luvulla otettu kuva jossa oli aviopari. Kun katsoin valokuvaa, ajattelin rakkautta ja niitä ihmisiä, jotka ajattelivat kipatessaan kehyksiä kierrätykseen, että kuka tuollakaan kuvalla mitään tekee. Sitten törmäsin sattumalta ystävääni, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Keskustelimme sohvista, siitä kuinka olen yhtä opintopistettä vajaa medianomi ja vähän muustakin. Sen jälkeen lähdimme kuljeskelemaan ympäri Kierrätyskeskuksen yläkertaa, ja kun olimme kehysten kohdalla, näytin ystävälleni 50 sentin kehyksiä.

Kommentit

Tilaa Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Puheenaiheet uutiskirjeemme tarjoaa sinulle tuoreimmat kuulumiset. Älä jää paitsi!

Rapport — hyviä juttuja. Lukijat, tekijät, aiheet ja rahoittajat kohtaavat uudella tavalla.