Päiväkirjan toinen sivu
Sisko Savonlahti
6/2/2017
Kello on kymmenen perjantai-iltana. Tulin tunti sitten kotiin koulusta ja huomasin ilokseni, että keittiössäni neljä päivää kypsynyt ananas alkaa olla sopiva syötäväksi. En ole ehtinyt tarkkailla ananaksen kehitystä, koska olen suorittanut tällä viikolla viimeisiä kouluhommia ennen valmistumistani. Olen kirjoittanut käsikirjoituksia ja uutisia, kuvannut videoita ja esiintynyt niillä sekä tutustunut uusiin ihmisiin ja yrittänyt olla heille niin kiltti, että he viitsisivät editoida videot puolestani.
Muilta osin sosiaaliset kanssakäymiseni ovat olleet lähinnä sitä, että olen puhunut FaceTimessa Espanjassa asuvan ystäväni kanssa. Olemme keskustelleet Helsingin kaupungin uudistuneesta ilmeestä, hiusistutuksista, maakilpikonnasta, jonka ystäväni löysi Madridin kadulta ja siitä, kuinka ystäväni oli käynyt yhtenä iltana treffeillä ja siitä, kuinka minä en ollut käynyt.
En ole ehtinyt lukea kaikkia tämän viikon Hesareita. Jos nyt siirrän katsettani vähänkin vasemmalle, näen aurinkotuolissa istuvan Sedu Koskisen tämän päivän Hesarin sivulla B12.
En ole ehtinyt tiskata. Tiskialtaani näyttää siltä, että joku posliini-intoilija olisi saanut KonMari-kohtauksen ja kipannut koko astiakaappinsa sisällön sinne.
Täydellisessä maailmassa kirjoittaisin tätä päiväkirjamerkintää jonain toisena vuorokaudenaikana kuin nyt. Aina, kun kirjoitan illalla tai yöllä, päädyn käymään läpi asioita, jotka saavat minut vaikuttamaan yksinäiseltä synkistelijältä. En haluaisi antaa itsestäni sellaista kuvaa Rapportissa, etenkin kun sain jo ensimmäisen merkintäni jälkeen yhden palautteen, jossa kysyttiin – hieman kärjistettynä, mutta kuitenkin – että mitäs ihmeen journalismia se sellainen on, että joku satunnainen ihminen kirjoittaa päivästään.
Ajattelin nihkeää palautetta lukiessani kuten ajattelen aina, kun saan nihkeää palautetta: ensin, että haista sinäkin vittu ja sitten, että on se kyllä surullista että vaikka kuinka haluaisin olla hyödyllinen ihminen tässä yhteiskunnassa, epäonnistun surkeasti – mutta minkäs teet. Lohduttauduin sillä ajatuksella, ettei minun pitäisi kirjoittaa Rapportiin vähään aikaan mitään, olinhan luvannut alkaa kirjoittaa päiväkirjaani ”vasta” kesäkuussa.
No, kävi sitten niin, että kesäkuu alkoi ennen kuin huomasinkaan: EILEN! Mutta päiväkirjan kirjoittaminenhan on juuri sellaista, että merkintöjä voi tulla pienellä viiveellä koska niitä ei voi kirjoittaa etukäteen, joten jos en jostain syystä ehtisikään käydä ihan joka päivä läpi, mitä milloinkin on tapahtunut, voin julkaista edellisestä päivästä kertovan tekstin ihan hyvin vasta seuraavana päivänä, eikö niin?
Kerroin tämän loistavan näkemykseni eilen myös Nooralle, joka on toiminut Rapportin projektipäällikkönä, ihan vaan siltä varalta, että hän olisi jo alkanut ihmetellä, missä viipyy Sisko Savonlahden odotettu päiväkirjamerkintä. Se meni hienosti! Noora sanoi ymmärtävänsä minua, eikä ihme. On vaikeaa olla näin kunnianhimoinen.
Nyt menen syömään ananasta.
Sisko Savonlahti
6/2/2017