Kun aamu valkenee, Helsingin Arabianrannassa asuva Katja Bargum suuntaa läheiselle lintutornille ja kaivaa kiikarit esiin. Jos hyvä tuuri käy, kiikareista voi pian näkyä käpytikka tai jopa hiirihaukka.
Vanhankaupunginlahden lintutornit ovat tulleet Bargumille viime vuosina tutuiksi. Syy juontaa juurensa korona-aikaan. Tuolloin Bargum vietti perheensä kanssa paljon aikaa luonnossa, ja joka-aamuisesta pienestä lenkistä lintutornille tuli mukava oma hetki, jonka äärelle pystyi rauhoittumaan.
Bargum on koulutukseltaan biologi, ja lintuharrastus oli hänelle tuttua puuhaa jo opiskeluajalta. Moni opiskelukaveri oli innostunut lintubongauksesta, ja tuolloin Bargumkin oli päätynyt katselemaan lintuja ensimmäisiä kertoja. Vuosien mittaan harrastus kuitenkin jäi. Sen kummempaa kipinää ei syttynyt ennen korona-aikaa.
– Innostuin siitä, että lintuja bongatessa aloin tuntea luontoa paremmin. Ja hiljalleen innostus kasvoi, Bargum sanoo.
Nälkä kasvoi syödessä. Bargum liittyi Helsingin Seudun Lintutieteelliseen yhdistykseen Tringaan ja alkoi käydä opastetuilla linturetkillä. Pian hän osallistui Birdlife Suomen Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen, ja ensimmäiseen Pihabongaus-tapahtumaan.
Tämä juttu on Aiherahoitettu artikkeli. Jutun tilaaja on BirdLife Suomi.
Rapportin Aiherahoitetussa artikkelissa tilaaja tuo toimittajan haluamansa aiheen äärelle. Toimittaja kirjoittaa jutun itsenäisesti.
