Itkupotkuraivarit

Olen luullut, että itkupotkuraivari kuuluu lasten käytökseen. Mutta eihän se niin olekaan. Itkupotkuraivari on myös aikuisten vakiintunut keskustelutapa.

Pasi Sillanpää

7/31/2018

Kun vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen poistettiin Finnairin koneesta mielenilmauksen vuoksi, oli perussuomalainen ja hovioikeuden tuomion saanut Jussi Halla-aho heti haukkana kommentoimassa, kuinka vihreät eivät välitä lainsäädännöstä. Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto puolestaan piti asiaa - yllätys yllätys - vähäpätöisenä. 
Sosiaalisen median keskustelukulttuurista on puhuttu paljon ja pitkään. Nyt näyttää vahvasti siltä, että kuplautumisen jälkeen seuraava vakiintunut tapa keskustella, on vuoron perään esittää pahastumista puolelta toiselle. Feministi pahastuu sovinistille, sovinisti pahastuu feministin pahastumiselle, jonka seurauksena feministi voi taas pahastua sovinistin pahastumiselle siitä, että feministin pahastuminen sai sovinistin pahastumaan. Maahanmuuttokriittinen voi pahastua palautuksia vastustavaan idealistiin ja idealisti taas voi pahastua maahanmuuttokriittisen ajatteluun, jonka jälkeen maahanmuuttokriittisen on taas helppo osoitella sitä kuinka herkkänahkaista väkeä vastapuolelta löytyy.
Eri asioiden puolestapuhujilla on usein vilpittömät tavoitteet, mutta tehottomat lääkkeet. Eikä se ole yhtään ihme. Asiat kun ovat isoja vain heille, jotka tekevät asioista isoja. Suurelle osalle ihmisistä sellaiset kiistat näyttäytyvät outoina. 
Itkupotkuraivareita puolustellaan usein sillä, että ilman riittävän voimakasta asioiden esiintuomista, asiat eivät muutu.
Asia ei välttämättä ole ihan noin. Ihmisillä on nimittäin sietokynnys, jonka ylittäminen kääntää hyvänkin asian ajamisen itseään vastaan. Kuten radiojuontaja Ville Kinaret tänään totesi Twitterissä:
"Mä haluaisin tykätä Vihreistä, mutta ei pysty. Ei vaan pysty. Sama ku Greenpeacen kanssa. Allekirjoitan monta ylevää tavoitetta, mut sit yhtäkkiä jotain mun maailmankuvasta katsottuna täysin vajakkia tapahtuu prosessipuolella. Vihreyden pitää tapahtua, mut nyt tarvitaan muutaki."
Vähän kaikilla eturyhmillä on taipumus mopon keulimiseen ja omat pitävät tietysti mopon keulimista täysin oikeutettuna. Mopon liiallinen keuliminen vain vie pois niitä maltillisia, jotka periaatteessa kannattavat tavoitteita, mutta vastustavat keinoja. Siihen voi toki suhtautua huolettomasti ja todeta, että sen kun lähtevät, muutos tapahtuu kuitenkin. 
Näille ajatuksille tekee mieli sanoa, että takki auki kulkeminen ei ole ainakaan tähän mennessä ollut koskaan se paras strategia.