Hesarin Oulu-analyysit näyttävät tarinan vaarat
Niko Peltokangas
6/10/2019
Helsingin Rautatieaseman Kompassitasolla toivotettiin vuoden 2017 tammikuussa tervetulleeksi Ouluun. Mainostauluilla väitettiin, ettei 200 000 oululaista voi olla väärässä.
Oululaissyntyistä minua ilahduttanut kampanja muistui mieleen, kun Helsingin Sanomissa analysoitiin, että Oulun kaupunki korjaa nyt vimmaisesti taannoisten seksuaalirikosten ryvettämää mainettaan suurlähetystö-kampanjalla Helsingissä. Sama toimittaja analysoi huhtikuussa rikosuutisten vaikutusta Oulun korkeakoulun hakijamäärien "notkahdukseen".
En usko, että toimittajalla on katalia taka-ajatuksia tai sen kummempaa agendaa ajettavanaan, mutta onhan tämä uskomattoman löysää journalismia.
Opiskelijamääristä huomautettiin pian kirjoituksen jälkeen, että todellisuudessa esimerkiksi yliopiston hakijamäärä nousi kahden vuoden aikana tuhansilla, vaikka laskikin viimeisimmässä haussa sadoilla. Ilmeisesti kukaan muu kuin toimittaja ei ollut kuullut kenenkään pohtivan kaupunkiin muuttamisen turvallisuutta. Hänelläkin taisi olla vain yhden hakijan pohdinnat tiedossaan, mutta ne yleistyivät jutussa hakijamäärien avulla laajempana joukkoon.
Sitten tarina onkin jo oma ilmiönsä, jonka liittäminen jokaiseen kaupunkia koskevaan asiaan ei enää tunnu tarinan jatkamiselta, vaikka sitähän se on.
Suurlähetystö-kampanja on puolestaan jatkoa jo talvella 2016 alkaneille kampanjoille. Ensin oli alussa mainittu tervetulokampanja, loppuvuodesta 2017 Helsingin kaduilla kolisteli Oulu-ratikka ja tiernapojat lauleskelivat. Näin isoja kampanjoita ei polkaista käyntiin muutamassa kuukaudessa, joten suurlähetystökin on ollut suunnitteilla jo ennen rikosuutisointia.
Näen analyyseissä esimerkin tarinan vaaroista. Lapsiin kohdistuvat rikokset, epäilyt useista tekijöistä ja ihmisryhmien leimaantuminen synnyttävät helposti tarinan haavoitetusta tai kipuilevasta yhteisöstä. Vielä kun tarinaa tästä "toisaalla" sijaitsevasta yhteisöstä kerrotaan satojen kilometrien päässä sijaitsevan pääkaupungin sanomalehden näkökulmasta, irtoaa tarina helposti omaksi todellisuudekseen. Sitten tarina onkin jo oma ilmiönsä, jonka liittäminen jokaiseen kaupunkia koskevaan asiaan ei enää tunnu tarinan jatkamiselta, vaikka sitähän se on.
Ylikäyttö pilaa helposti hyvän sanonnan, mutta tässä tapauksessa ei ole liioiteltua sanoa, että faktat pilaavat hyvän tarinan. Kaupunkien markkinointipanostuksia voi analysoida ihan itsenäänkin, mutta kaiken sovittaminen vanhaan tarinaan on tarinankerrontaa eikä journalismia.
Niko Peltokangas
6/10/2019