Kun Yarracitta Ipanapapanetta antautui kevyeen flirttiin eksoottisen muukalaisen kanssa, hetki oli käänteentekevä koko rodulle. Balthasar vom Achterpläzchen ei ollut mikään peruspinseri, vaan komea parrakas snautseri. Nämä vuoden 1997 sokkotreffit avasivat uuden aikakauden kotimaisen koiranjalostuksen historiassa. Pinserin ja snautserin astuttaminen oli modernin ajan ensimmäinen roturisteytys Suomessa.

Risteytyksistä on sittemmin tullut tärkeä keino koirien jalostuksessa. Niiden avulla parannetaan rotujen ominaisuuksia, laajennetaan perimän monimuotoisuutta ja karsitaan sairauksia. Pinserit ry:n puheenjohtaja Auli Haapiainen-Liikanen kertoo, että 1990-luvulla alkanut kokeilu tarjosi arvokkaita oppitunteja. 



Uraauurtavasta risteytysohjelmasta laadittua raporttia on vaikea lukea vakavalla naamalla, kun koirien nimet varastavat huomion. Kahden rodun yhdistelmänä syntyi sellaisia omintakeisia yksilöitä kuin Originellimolli ja Outotummagimma. Kun risteytysohjelman seuraava sukupolvi syntyi, sukutauluun lisättiin muun muassa Nöpölöppönen ja Eppuhuippuheppu. 

Velmu söpöily ja on ihan tavallista koirien virallisissa nimissä, kertoo Haapiainen-Liikanen.

Hän sanoo, että erirotuisten koirien risteyttäminen oli arvaamatonta lottoa. On mahdotonta hallita sitä, millaisia yhdistelmiä ominaisuuksista syntyy.

— Kun isällä oli karkea karva ja emällä sileä, pentueesta löytyi kaikkea siltä väliltä, Haapiainen-Liikanen kertoo. 

Orhihörhöpörhö oli nimensä mukaisesti pörröinen partasuu. Oiolenkaunokki puolestaan sai elegantin sileän turkin.

— Värivariaatiotakin tuli aika paljon. Oli punaista, riistanväristä ja pippurisuolaa, Haapiainen-Liikanen sanoo.

Kun nämä koirat saivat pentuja pinserien kanssa, pinseriperimän osuus kasvoi sukupolvi sukupolvelta. Haapiainen-Liikanen kertoo, että snautseripiirteet hävisivät nopeasti. Kolmannen sukupolven pennut, kuten Jeppanapoppanen ja Ketschuppibaby, olivat jo täysin pinserin näköisiä.

HETKI SUKUPUUTON PARTAALLA 

Pinserien risteytysohjelman tavoite oli laajentaa perimän monimuotoisuutta. Geenipohjan kapeus juontaa juurensa toisen maailmansodan aikaan. Silloin saksalainen koirarotu oli vähällä kadota kokonaan. 



1950-luvun alkupuolella Saksassa ei rekisteröity lainkaan pinseripentuja. Pinsereiden ja snautsereiden rotuyhdistyksen pääjalostusneuvoja Werner Jung otti tehtäväkseen pinserirodun pelastamisen. Hän hankki kaksi pinserinarttua ja kolme kääpiöpinsereistä polveutuvaa urosta. Näistä viidestä koirasta polveutuvat lähes kaikki nykyiset pinserit.

Myöhempinä vuosikymmeninä rotu on saanut uutta verta, kun pinseriin on risteytetty snautseria ja dobermannia.

— Rodussa on sellainen erikoisuus, että se voi reagoida neurologisesti voimakkaasti esimerkiksi rokotteisiin. On tulkittu niin, että herkkyys reagoida ensimmäiseen tai toiseen penikkatautirokotteeseen johtuu osittain kapeasta geenipohjasta, Auli Haapiainen-Liikanen kertoo.

Suomalaisesta roturisteytyshankkeesta toivottiin apua rokotereaktioiden lisäksi harmaakaihiin. Tulokset eivät täysin täyttäneet odotuksia. Auli Haapiainen-Liikanen sanoo, että tavoitteet saavutettiin 80-prosenttisesti.

— Odotimme, että se olisi purrut vielä voimakkaammin rokotereaktioihin, hän sanoo.

— Harmaakaihia esiintyy pinsereillä 14,5 prosentilla ja risteytettyjen koirien parissa 10 prosentilla. Jotenkin ajattelimme, että vaikutus olisi voinut olla suurempikin. 

Kennelliitto myönsi 1990-luvulla projektiin neljä risteytyslupaa. Kokeilu näytti, että määrä oli vaatimaton.  

— Nyt 25 vuotta myöhemmin voimme jälkiviisaana todeta, että lupia olisi pitänyt antaa enemmän. Myös tekijöitä olisi pitänyt olla enemmän, ettei työ kaadu liikaa muutamien harteille, Haapiainen-Liikanen toteaa.

ULKOMUOTO YLLÄTTI 

Sukutauluissa risteytyksestä syntyneet koirat merkitään pinsereiksi, mutta ER-tunnus kertoo, että ne kuuluvat erikoisrekisteriin. Vasta neljäs pentusukupolvi lasketaan virallisesti tavallisiksi pinsereiksi. Risteytyshanke tuotti ensimmäiset täysivaltaiset pinserit vuonna 2009, kun Yarracitta Jeppanapoppanen synnytti Megamagee Maruzella Mumalugan sisaruksineen. 



Yksi yllätys oli se, miten nopeasti snautseripiirteet hävisivät pinseriperimän osuuden kasvaessa. 

— Se oli aavemaista. Ei kukaan olisi uskonut, että kolmessa sukupolvessa koira on jo ihan saman näköinen, Haapiainen-Liikanen sanoo.

Pinseri on lyhytkarvainen rotu, mutta snautserilla on pitkähkö karkea karva. Haapiainen-Liikanen pohtii, että jos risteytyksessä olisi käytetty lyhytkarvaista rotua, pennut olisivat todennäköisesti olleet täysin pinserin näköisiä jo parin sukupoven jälkeen.

Hyvin rodunomaisesta ulkomuodosta kielii myös se, että kolmas pentusukupolvi pärjäsi jo mainiosti koiranäyttelyissä. Palkinnoille ylsivät Yarracitta-kennelin Kaneliprinsessa, Juccacuccanen ja moni muu. 

Auli Haapiainen-Liikanen sanoo, että roturisteytyksessä on periaatteessa myös riskejä, vaikka ne pyritään eliminoimaan suunnittelutyössä.

— Voi olla jotain, mistä kukaan ei ole ollut tietoinen, ja hupsis, yllätyksiä löytyykin, hän kuvaa.

Haapiainen-Liikanen selittää, että dobermanneilla on von Willebrandin tautia, ja on pohdittu, onko se tullut aikoinaan risteytyksen seurauksena myös pinsereihin. Hän kertoo, että pinsereissä on joitain taudin kantajia, mutta ei yhtään sairastuneita.

KOHTI ROHKEAMPIA RISTEYTYKSIÄ

Neljä risteytyslupaa käytettiin pinserihankkeessa verkkaiseen tahtiin, reilun 20 vuoden kuluessa. Nykyään roturisteytyksiä tehdään Suomessa useille roduille ja huomattavasti rohkeammin. Meneillään on esimerkiksi hanke, jossa kromfohrländeriin risteytetään neljää eri rotua — keskikokoista villakoiraa, tiibetinterrieriä, parsonrusselinterrieriä ja karkeakarvaista kettuterrieriä.

— On ymmärrettävää, että 30 vuotta sitten lupia annettiin rajoitetusti ja projektia toteutettiin tiiviisti seuraamalla. Silloin oli varsin edistyksellistä, että ylipäätään saatiin luvat roturisteytykseen, Haapiainen-Liikanen sanoo.

1990-luvun alussa roturisteytys oli vielä niin korkealentoinen idea, että se ei mennyt läpi rotujärjestössä. 

— En ole koskaan oikein tajunnut, mistä vastustus kumpuaa. Eihän mikään rotu ole valmiina tähän maailmaan annettu, kaikki on muodostettu jostain. Millä lailla roturisteytykset sitten ovat kummallisia, yhdistyksen puheenjohtaja kysyy.

Hän muistelee, että moni risteytysten vastustaja vaihtoi kantaansa, kun oli suhteuttanut asiaa koirarotujen pitkään historiaan.

Kennelliiton yleisessä jalostusstrategiassa linjataan nyt, että tietyissä tilanteissa rotujen perimän monimuotoisuutta on syytä laventaa roturisteytyksillä.

BYROKRATIA JARRUTTAA

Suomessa roturisteytysten tavoitteet eivät liity ulkomuotoon vaan koirien terveyteen. Risteytyslupia voidaan myöntää myös ominaisuuksien parantamiseen, esimerkiksi silloin, kun rodun alkuperäiset käyttöominaisuudet ovat hävinneet ja niitä halutaan palauttaa.

— Roturisteytyksiä tehtäisiin varmasti enemmänkin, mutta byrokratia on pikkuisen raskas, Haapiainen-Liikanen mainitsee.

Hän näkee, että rotuyhdistyksissä kaivataan enemmän käytännön ohjausta siinä, miten risteytysohjelman suunnitelma laaditaan ja esitellään Kennelliitolle.

Pinserit ry aikoo uusia roturisteytyshankkeen jossain vaiheessa. 

— Tulokset olivat sillä tavalla positiivisia, että hanke kannattaa ehdottomasti uusia. Siitä olemme samaa mieltä, puheenjohtaja kertoo.

Seuraava projekti lienee edellistä laajempi. Nyt on käytävä keskustelua muun muassa siitä, minkä rotujen verta pinserien sukupuu kaipaa.

Tämä juttu on aiherahoitettua journalismia. Rahoittaja on Suomen Kennelliitto. Rapportin aiherahoitetun journalismin mallissa rahoittaja tuo toimittajan haluamansa aiheen äärelle, ja toimittaja kirjoittaa jutun itsenäisesti ja aihetta lukuun ottamatta tilaajasta riippumattomasti. Tilaaja on vaikuttanut sisältöön ainoastaan toimeksiannolla, voit tutustua toimeksiantoon täältä.