Taide muuttaa Espoon metroasemat merkityksellisiksi paikoiksi — "Ilman kulttuuria ei olisi mitään"

Vaikuttava taide syntyy virastoista huolimatta, mutta kaupungit voivat vaikuttaa siihen, millaisen ympäristön ja tuen ne erilaisille kulttuurimuodoille luovat.

Juho Paavola

6/10/2024

– Kun metroasemilla on taidetta, ihmiset alkavat kokea asemat omiksi merkityksellisiksi tiloikseen, Susanna Tommila pohtii. KUVA: Juho Paavola

Kuuntele juttu tästä.

0:00

Kun ei voi kaunistella, on parasta sanoa suoraan. Ulkopaikkakuntalaiselle Espoo on iso ameba, joka on joka paikassa, muttei silti oikein missään. Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila ei onneksi kovasti ota melko suorasta luonnehdinnasta itseensä. Ei, koska se on totta.
– Emme ole rakenteeltamme perinteinen kaupunki, vaan viiden kaupunkikeskuksen verkosto. Toista sellaista ei ole, tai no on, mutta on ehkä vähän turhan suureellista lähteä vertaamaan meitä johonkin Berliiniin, Tommila nauraa.
﻿
Ulkopaikkakuntalaiselle Espoo on iso ameba, joka on joka paikassa, muttei silti oikein missään. ﻿
Hänen alaansa tosiaan on kulttuuri. Espoosta nähdään kauniit rantamaisemat, Nuuksion erämaat ja lukuisat urheilukentät, jotka tekevät kaupungista lapsiperheille hyvän. Mutta entä se Espoon kulttuuri, missä se on? 
– Se on kieltämättä tosi hyvin varjeltu salaisuus, Susanna Tommila nauraa.
Ei Tommila oikeasti koko ajan naura, vaikka hymyileekin usein. Vakavammin sanottuna hänellä on painavaa asiaa. Kuten se, että Espoossa kulttuuria on joka paikassa. Sen verran paljon, ettei Tommilan mielestä aina ole pakko lähteä naapurikaupunki Helsinkiin. 
– Helsinki on pääkaupunki, ja sillä on pääkaupungin perinteet, velvoitteet ja rasitteet, kuten isot taide- ja kulttuurilaitokset. Heti seuraavaksi isoin kaupunki on Espoo, mutta emme halua olla vain kakkonen. Meillä on vapaat kädet olla mitä vain.
Se on osuvasti sanottu, mutta helsinkiläiseen korvaan eittämättä ehkä hieman kärkkäästi lausuttu. Se on ihan hyväkin: jos kulttuuri ei herätä tunteita, mikä sitten. Eikä ajatus sitä paitsi paha ole.
– Meidän valttimme on se, että Espoo on nuori kaupunki, jonka väestö on verrattain nuorta. Kasvamme 8000 asukkaalla vuodessa ja heistä suuri osa on maahanmuuttajia. Se vaatii kulttuuritoimelta paljon, mutta on samalla myös tekijä, joka pitää kulttuurimme liikkeessä ja ajan hermoilla.
Yhteistyö tuo Gallen-Kallelan Afrikan nykyaikaanKULTTUURILLA ON Espoossa pitkät perinteet. Kun Leppävaaran kartanossa asunut taiteilija Akseli Gallen-Kallela vuonna 1911 tarvitsi itselleen pikkuisen paremman kodin, hän käänsi katseensa Laajalahden rannalle. Sinne nousi nykyisin museona toimiva ateljeelinna Tarvaspää.
Se on yksi Susanna Tommilan suosikkikohteista Espoossa. Osin kiehtovan ja täysin uniikin tyylinsä takia, mutta samalla myös siksi, että se heijastaa tapaa, jolla kulttuurista Espoossa halutaan puhua. 
Vuosina 1909–1910 Gallen-Kallela nimittäin teki retken silloisen Brittiläisen Itä-Afrikan alueelle eli nykyiseen Keniaan. Mukaan tarttui metsästysmuistoja ja muistoesineitä sekä omin käsin tehtyä taidetta. Nykyajan normien mukaan matkatuomiset myös edustivat jokseenkin ulkokohtaista ja ehkä omivaakin katsetta.
Viime vuosina kulttuurissa perustellustikin on kysytty yhä useammin, mistä kerrotaan, kenelle ja kenen äänellä. Siinä kontekstissa Gallen-Kallelan Kenia-memorabilia oli ongelmallista.
– Se tuotanto olisi voitu piilottaa varastoon ja toivoa, että se unohtuu. Oli kuitenkin parempi vaihtoehto pitää teoksia esillä mutta tehdä se sitten kunnolla ja oikein.
Taiteilijan Kenia-teoksista tehtiin viime vuonna Paluu Keniaan -näyttely. Mukaan suunnitteluun pyydettiin Suomessa asuvia kenialaisia. Osana näyttelyn kuratointia Espoosta pidettiin yhteyttä myös Nairobin kansallismuseoon.
Tavoite oli, että näyttelyssä näkyvät yli sadan vuoden takaisen maailman havainnot mutta myös siirtomaapolitiikkaan ja toiseuteen liittyvät ongelmat, joista tietoisuus syntyi vasta Gallen-Kallelan jälkeisessä maailmassa. Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry palkitsi näyttelyn vuoden 2023 museopedagogisena tekona. 
– Nairobissa Gallen-Kallelan töistä oltiin innoissaankin, sillä monikaan eurooppalainen taiteilija ei ollut sen ajan Keniaa kuvannut. Minulle se on esimerkki siitä, miten taide oikein toteutettuna voi yhdistää ihmisiä yli aikojen ja rajojen.
﻿
﻿
”Jos ei ole taidetta, ei ole mitään”JOHTAJAN KANSSA kulttuurista on aina vaarallista puhua. Usein kulturellien työpöytien takana otetaan mielellään kunniaa siitä, mitä muut ovat pensseli kädessä saaneet aikaan. Siitä huolimatta, että kautta aikojen vaikuttava taide on syntynyt autonomisesti ja pikemminkin tuesta huolimatta kuin sen ansiosta.
Tommila ymmärtää provosoivan näkemyksen. Kaupunki ei taiteilijaksi muutu. Sen sijaan kaupunki virkahenkilöineen voi toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten se taidetta ja kulttuuria kohtelee. 
– Joku viisas sanoi, että jos rakennetaan olosuhteet, joissa taiteilijoilla on hyvä elää, muillakin on hyvä elää.
Espoossa kulttuurin budjetti on tänä vuonna 64 miljoonaa euroa. 
– Aina rahaa voisi olla enemmänkin, mutta en valita, sillä tilanteemme on verrattain hyvä. Sillä summalla kykenemme tekemään ja tarjoamaan kaupunkilaisille ja vieraille paljon.
﻿
Jos rakennetaan olosuhteet, joissa taiteilijoilla on hyvä elää, muillakin on hyvä elää.﻿
Raha tekee noin 235 euroa espoolaista kohden vuodessa, toisin sanoen noin 64 senttiä päivässä. Ei sitä pahana voi pitää, sillä tuolla summalla kulttuuria ja taidetta on siellä, missä ihmiset liikkuvat. Ei vain orkesterimontussa tai galleriassa, vaan arjessa sateen ja paahteen seassa. Juuri huomaamaton saavutettavuus on syy, miksi kaupunkien on tuettava kulttuuria, Tommila sanoo.
– Jos ei ole taidetta, ei ole mitään. Ei vaatteita, kahvikuppeja, lehtiä. Arjessa kulttuuri tuo kevennystä ja sirkushuvia arkeen, mutta se myös luo merkitystä elämään. Lukemalla, katsomalla ja ihmettelemällä voi oppia käsittelemään vaikeitakin asioita ja toisaalta itse tekemällä voi toteuttaa itseään juuri omalla tavallaan.