Valemedia vai mediavale – korjaako valtamedia omat virheensä? Entä mitä siihen sanoo JSN?
Sananlaskun mukaan valhe ehtii puoleen väliin maapalloa ennen kuin totuus saa housut jalkaansa. Sanonta sopii hyvin tähän päivään, jossa trollit, huhut ja provokaatiot herättävät kiihkeää keskustelua lehtien keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.
Jani Kaaro
11/2/2016
Lukijoiden tuella
Samalla se antaa myös ymmärtää, että valheet ja virheelliset tiedot on pysäytettävä alkuunsa korjaamalla ne oikeiksi. Jos virheellisten tietojen annetaan elää, ihmiset siteeraavat niitä totena vielä pitkään sen jälkeenkin, kun ne on virheelliseksi osoitettu.
Journalismi pyrkii totuudenmukaiseen viestintään, joten journalismissa virheellisten tietojen korjaamiseen suhtaudutaan vakavasti. Näin ainakin sanotaan. Esimerkiksi tämän vuoden maaliskuussa julkaistussa valtamedian kannanotossa valemediaa vastaan yli 20 valtamediaa edustavaa päätoimittajaa korostivat virheiden oikaisemisen merkitystä: ”Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta.”
Jos tämä on totta, eikä pelkkiä korusanoja, virheiden oikaisujen pitäisi näkyä konkreettisesti valtamedian toiminnassa. Toisin sanoen, jos media tulee tietoiseksi levittämästään virheellisestä tiedosta, voimme olettaa median oikaisevan sen Julkisen sanan neuvoston (JSN) edellyttämällä tavalla. Jos media ei suostu virhettä korjaamaan, voimme edelleen olettaa, että voimme saada median korjaamaan virheensä tekemällä virheen korjaamatta jättämisestä kantelun JSN:ään. Kantelussa perustelemme, miksi tieto on virheellinen, miksi virhe on olennainen ja mihin tietomme oikeasta tiedosta perustuu. Jos olemme oikeassa, voimme olettaa, että virhe tulee korjatuksi, kun JSN tekee kantelusta langettavan päätöksen ja huomauttaa mediaa hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Näin median kuluttajat voivat luottaa tiedonvälityksen totuudenmukaisuuteen.
Mutta mitä me tiedämme siitä, miten halukkaasti media korjaa virheitään? Mitä tiedämme siitä, miten tiukasti JSN patistaa mediaa korjaamaan virheitään? Ainoa keino saada siitä luotettavaa tietoa on lähettää mediaan oikaisupyyntöjä, ja jos media ei virheitä korjaa, tehdä kanteluja JSN:ään. Harva meistä kuitenkaan tekee yhtään tällaista oikaisupyyntöä elämänsä aikana, vielä harvempi kantelee JSN:ään. Siksi on aika esitellä henkilö, joka on tehnyt tämän uuvuttavan työn puolestamme. Hänen aineistonsa on ainutlaatuinen: se käsittää satoja oikaisupyyntöjä mediaan ja lähes sata kantelua JSN:ään. Korjaako media virheensä niin kuin päätoimittajat julistavat? Miten JSN virheistä tehtyihin kanteluihin reagoi? Pian saamme nähdä.
Henkilö, josta puhumme, on Markku Lehtola. Hänen nimensä tunnetaan sanomalehtien toimituksissa ympäri maata, eikä hänestä aina ajatella kovin kauniisti. Lehtola saattaa olla pahin ”pain in the ass”, mitä suomalaistoimituksissa on pitkään aikaan koettu. Ei mene viikkoa, tai ainakaan kuukautta, ettei Lehtolalta tule oikaisupyyntöä jostakin väitetystä virheestä. Eräs nimettömänä esiintyvä median edustaja sanoo uskovansa, että Lehtola lukee lehtiä kuin piru raamattua, ja etsimällä etsii sieltä asiavirheitä. Lehtola sanoo, että monet toimittajat ovat lakanneet vastaamasta hänen viesteihinsä. ”Ovat ehkä panneet minut kategoriaan kylähullu”, hän sanoo.
Termi kylähullu ei kuitenkaan tee Lehtolalle oikeutta. Hän on, päinvastoin, varsin terävä ja tietoviisas henkilö, joka tuntee median sisältäpäin. Hän työskenteli pitkään Yleisradiossa A-studion toimittajana. 1990-luvulla hän edusti henkilöstöä lautakunnassa, joka valvoi hallintoneuvoston puolesta Ylessä sen oman eettisen koodin noudattamista. Silloiset kollegat kertovat, että Lehtola oli toimittajana tinkimätön ja erittäin tarkka siitä, että faktat pitivät paikkansa. ”Markku ei voinut sietää sitä, jos kokenut toimittaja teki työnsä laiskasti ja jätti faktat tarkistamatta”, kollega sanoo. Silloin hän antoi palautteen suoraan ja se ei ollut kovin mukavaa. Kollegan mukaan Lehtola oli kuitenkin oikeudenmukainen. Jos nuori toimittaja teki virheitä kokemattomuuttaan, hän kyllä huomautti siitä, mutta ystävällisesti.
Valitus- ja kantelutehtailija Lehtolasta tuli vasta vuonna 2010, jolloin hän oli jo eläkkeellä. Hän sanoo olleensa aina kiinnostunut kriminologiasta, ja seuraa siksi aktiivisesti alan uutisia ja julkaisuja. Kesällä 2010 hän kiinnitti huomiota Helsingin Sanomien juttuun, jossa väitettiin, että KRP:n mukaan viime vuonna jo 44 prosentissa ilmitulleista talousrikoksista oli yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Lehtola tarkisti lähteen ja huomasi, että asia oli aivan toisinpäin: järjestäytyneen rikollisuuden jutuista 44 prosenttia oli luokiteltu talousrikoksiksi. Juttu antoi taloudellisesta rikollisuudesta niin virheellisen kuvan, että Lehtola teki toimitukselle oikaisupyynnön. Korjausta ei kuitenkaan tehty.
”Olin hämmästynyt, että Helsingin Sanomien kaltainen media ei korjannut tämän mittaluokan erehdystä”, hän sanoo.
Oli kuitenkin muutakin. Vuoteen 2004 asti, eli läpi koko Lehtolan omien toimittajavuosien, median itsesääntely perustui seuraavalla tavalla muotoiltuun oikeuteen: Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta. Seuraavana vuonna tämä kohta muutettiin laveammaksi ja käytännössä mitäänsanomattomaksi: Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.
Kohta kansalaisten oikeudesta saada oikeita ja olennaisia tietoja oli pudotettu pois. Ohjeissa kuitenkin luki edelleen, että olennaiset asiavirheet on korjattava. Mutta mikä oli olennainen asiavirhe? Lehtolan mielessä alkoi muhia ajatus. Linjaus olennaisesta asiavirheestä voitiin tehdä vain JSN:ssä. Hän alkaisi järjestelmällisesti tehdä oikaisupyyntöjä mediassa havaitsemistaan asiavirheistä, ja jos media ei korjaisi virheitä, hän tekisi niistä kantelun JSN:ään. ”Halusin oikeasti tietää, missä menee olennaisen ja ei-olennaisen virheen raja ja miten JSN sitä linjaa”. Lehtola kutsuu tätä JSN-testiksi.
Lehtola on julkaissut JSN-testinsä tulokset oheisessa Kulissien takana -raportissa, johon hän on valinnut 32 JSN:ään tehtyä kantelua. Näistä kanteluista valtaosa sijoittuu kaudelle, jolloin JSN:n puheenjohtajana toimi Risto Uimonen. Nostan raportista esiin seitsemän tapausta, mutta kehotan kaikkia kuitenkin tutustumaan tapausten yksityiskohtaisempaan käsittelyyn Lehtolan raportista.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
Kommentit (0)
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.