Tapauskertomuksia: Seksuaalisuuden sabotöörit
Jani Kaaro
5/25/2023
Kuvat: Pexels. Kuvanmuokkaus: Rapport
Lukijoiden tuella
Mielialalääkkeet ovat maailman käytetyimpiä lääkkeitä. Niinpä niistä on kertynyt paljon kokemusta, ja näiden kokemusten joukossa odottamattomia sivuseurauksia. Käsittelen tässä niistä muutamia lääketieteellisten tapauskertomusten valossa.
Kun SSRI-lääkkeet tulivat markkinoille masennuksen hoitoon, monet huomasivat negatiivisen vaikutuksen seksielämään. Halut katosivat, miesten oli vaikea saada erektiota tai pitää sitä yllä, ja orgasmien saaminen muuttui vaikeaksi tai peräti mahdottomaksi. Asia ei kuitenkaan herättänyt erityistä huolta potilaissa tai lääkäreissä, sillä oireiden ajateltiin katoavan, kun lääke lopetettiin. Tulevat vuodet kuitenkin osoittivat, että seksuaaliset ongelmat saattoivat kehittyä varsin vaikeiksi ja pysyviksi.
Puutunut penis
Hollantilaiset tutkijat kuvasivat vuonna 2015 European Journal of Psychopharmacology -sarjassa tapauksen, jossa potilas A menetti kokonaan tunnon peniksestään.
Potilas A oli 43-vuotias mies, joka hakeutui toukokuussa 2008 psykiatrin vastaanotolle avioeroon liittyvän masennuksen vuoksi. Hänelle määrättiin paroksetiinia (20 mg), jota hän käytti marraskuuhun 2010 asti. Noin seitsemän päivää lääkkeen aloittamisesta hän menetti haju- ja makuaistinsa ja samalla hänen kehonsa tuntoaistimukset vaimentuivat etenkin peniksen ja kivesten alueella. Hänen oli mahdotonta saada orgasmia ja erektionkin saavuttaminen oli vaikeaa. Lääkkeestä vieroittautumisen jälkeen kehon tuntoaistimus palasi vähitellen, mutta ei sukuelimissä.
Ongelmien syvyys alkoi valjeta, kun potilas A aloitti uuden parisuhteen ja heillä oli ensimmäisen kerran seksiä huhtikuussa 2011. Potilas A ei tuntenut peniksen alueella mitään. Terska oli täysin tunnoton, kiveksissä tuntoa oli vähän. Tämä oli täysin poikkeuksellista, sillä aikana ennen paroksetiinia hän oli saanut erektion pienimmästäkin stimulaatiosta ja sai orgasmin herkästi. Nyt hän ei kyennyt ejakuloimaan lainkaan, ei mastuboiden tai seksissä. Seksihalut sen sijaan olivat korkeat ja erektion hän sai Viagran avulla.
Potilas A oli testannut peniksensä tuntoaistia tiikeripalsamilla, jonka pitäisi tuottaa peniksessä polttavaa kirvelyä. Hän ei ollut tuntenut mitään.
Peniksen tuntoaistia koetettiin palauttaa laserilla. Osin siinä onnistuttiinkin, mutta orgasmi- ja erektiovaikeudet jatkuivat. Kertomus päättyy surullisesti siihen, että heinäkuussa 2014 potilas A:n tyttöystävä lopetti parisuhteen seksivaikeuksista johtuen.
Psychotherapy & Psychosomatics -sarjassa kuvataan vuonna 2006 kolme tapausta, jotka muistuttavat potilas A:ta, ja joissa seksuaaliset oireet eivät ole kadonneet lääkkeen lopettamisen jälkeen. Esimerkiksi B.B., tuolloin 27-vuotias nuori nainen, oli aloittanut fluoksetiinin vuonna 1998. Kolmen päivän sisällä lääkkeen aloittamisesta hän havaitsi, että seksihalut olivat tiessään ja tuntoaisti sukuelinten ja nännien ympärillä oli vaimentunut. Hän lopetti fluoksetiinin seitsemän kuukauden jälkeen, mutta vielä vuonna 2006 suurin osa oireista oli tallella. Hän onnistui saamaan orgasmin, mutta sen intensiteetti oli vain varjo entisestään. Genitaalien tuntoaisti oli vaimea ja seksihalut täysin poissa.
Tuskaisaa menoa
Sukuelinten puutumus ei ole ainoa SSRI-lääkkeisiin liitetty ongelma. Joskus ongelma on päinvastainen, eli liiallinen stimulaatio, johon kuitenkaan ei välttämättä liity mitään seksuaalista.
The International Journal of Psychiatry in Medicine julkaisi vuonna 2015 tapauskertomuksen, jossa rikottiin ennätys – nimittäin erektion yhtäjaksoisessa kestossa. Psykiatriselle osastolle Augustassa, Georgiassa, otettiin 42-vuotias afroamerikkalainen mies, jota lääkittiin paroksetiinilla. Tämä johti 96 tuntia kestävään priapismiin, eli yhtäjaksoiseen erektioon.
SSRI-lääkkeiden ja antipsykoottien aiheuttamia priapismitapauksia on kuvattu runsaasti, mutta ei näin pitkiä. Tähän asti pisin SSRI-lääkkeisiin yhdistetty priapismi oli 18 tuntia ja sen oli laukaissut essitalopraami.
Naisilla vastaava ongelma on PGAD, eli persistent genital arousal disorder. Suomessa siitä käytetään nimitystä tahdosta riippumaton seksuaalinen kiihottumishäiriö. Siinä klitoris on jatkuvassa ylivirittyneessä tilassa, jolla ei ole mitään yhteyttä mihinkään seksuaaliseen aktiviteettiin, ja joka ei hellitä masturboimalla.
Journal of Sex and Marital Therapy kuvasi vuonna 2008 viisi PGAD:n tapausta, jotka liittyivät SSRI-lääkkeistä vieroittautumiseen. 60-vuotias nainen kertoo, että PGAD alkoi kehittyä, kun hän vaihtoi mielialalääkkeestä toiseen. ”Aloin tuntea suunnatonta kiihottumista, jota ei voinut helpottaa orgasmilla, vaikka vietin päivät masturboiden. Kun sain yhden orgasmin, tuntemukset palasivat – se oli uuvuttavaa.”
Tuntemukset tulivat yhtäkkiä ja odottamatta. ”Yhtenä hetkenä katselin televisiota ja yhtäkkiä tuntemukset tulivat ja ajattelin, voi ei, sieltä ne taas tulevat. Hermostuin ja mitä enemmän hermostuin, sitä voimakkaammiksi tuntemukset tulivat.” PGAD hellitti, kun hän vieroittautui SSRI-lääkkeistä lopullisesti.
Journal of Sexual Medicine puolestaan kertoi vuonna 2009 tapauksesta, jossa 50-vuotiaan naisen tuskalliset PGAD-oireet hellittivät vasta sähköshokkihoidolla. Potilaan taustatiedoissa kerrotaan, että hänellä oli diagnosoitu kliininen masennus 24-vuotiaana ja häntä lääkittiin pitkään trisyklisillä masennuslääkkeillä. Potilaan vaihdevuodet alkoivat jo 42-vuotiaana, mutta syytä ei koskaan tutkittu, ja näihin aikoihin hänen masennustaan alettiin hoitaa paroksetiinilla.
Kun hän oli noin 48 vuotta, paroksetiini lopetettiin, ja pian sen jälkeen hän alkoi tuntea klitoriksessaan sykkimistä, kihelmöintiä ja paineen tunnetta. Tuntemuksilla ei ollut mitään yhteyttä mihinkään seksuaalisiin ajatuksiin, tilanteisiin tai fantasioihin, vaan ne elivät omaa elämäänsä. Potilas tunsi itsensä ahdistuneeksi, noloksi ja ”täysin kurjaksi.” Hän ei voinut harrastaa liikuntaa, ajaa autolla tai ratsastaa hevosella, koska kaikki aktiviteetti vain lisäsi stimulaatiota. ”Oireet veivät kaiken huomioni niin, etten voinut elää normaalia elämää.”
Ainoa asia, mikä helpotti oireita, oli jääpussi jalkojen välissä tai puudutusvoide.
Potilaan oloa koetettiin kahden vuoden aikana helpottaa lukuisilla lääkkeillä, mutta tuloksetta. Niinpä lääkärit päättivät kokeilla sähköshokkihoitoa. Potilas kävi neljän vuoden aikana läpi 30 hoitokertaa. Hoitojen aikana oireet lievittyivät, mutta palasivat usein jossain muodossa takaisin. Tapauskertomusta kirjoittaessa potilas oli kuitenkin ollut oireeton.
Nykyään nämä – ja monet muut SSRI-lääkkeiden aiheuttamat seksuaaliset oireet – ovat saaneet oman kategorian PSSD, Post-SSRI Sexual Dysfunction. Kuinka yleisiä nämä ongelmat ovat? Kukaan ei tiedä, mutta kaikesta päätellen liian yleisiä. Viime vuonna julkaistussa hollantilaistutkimuksessa havaittiin, että Hollannin lääketurvakeskukseen oli tehty 86 raporttia SSRI-lääkkeiden käytön jälkeisistä pitkäaikaisista seksuaalisista ongelmista. Eräässä tapauksessa seksuaaliset sivuoireet olivat kestäneet 23 vuotta.
Mitään yhtenäistä ohjetta ei ole sille, miten PSSD:stä kärsivien tilannetta voitaisiin parantaa.
Muita omituisuuksia
SSRI-lääkkeiden aiheuttamista sivuoireista eräs yllätyksellisimpiä on hampaiden narskuttelu. Tästä löytyy useita tapauskertomuksia. Näistä erikoisin on tapaus vuodelta 2019 Iranista.
Persialainen 33-vuotias nainen, jonka yhdeksän kuukauden ikäinen lapsi oli rintaruokinnassa, haki apua ahdistuneisuuteen ja masennukseen. Hänelle määrättiin 10 milligrammaa sitalopraamia, ja noin kymmenen päivää lääkkeen aloittamisesta hänen oireensa alkoivat helpottaa. Tästä muutaman päivän päästä nainen havaitsi, että hänen lapsensa suu ja leuat tekevät omituista liikettä, etenkin tämän nukkuessa. Hammaslääkäri tutki lapsen suun ja diagnosoi bruksismin, hampaiden narskuttelun, vaikka tämän ikäisellä ei montaa hammasta voi vielä ollakaan.
Narskuttelun katsottiin johtuvan sitalopraamista, jolle lapsi altistui rintamaidon kautta. Sitalopraami lopetettiin ja narskuttelu loppui tästä kolmen päivän päästä.
Kenties omituisin sivuvaikutus, joka SSRI-lääkkeisiin on liitetty, on kleptomania, pakollinen tarve ryöstää pikkuesineitä kaupasta. European Journal of Clinical Pharmacology julkaisi vuonna 2015 tapauskertomuksen, jossa 47-vuotiaalla naisella diagnosoitiin venlafaksiinin (SNRI-lääke) aiheuttama kleptomania. Potilas oli käyttänyt lievän masennuksen hoitoon 75 milligrammaa venlafaksiinia noin vuoden, kun hänen kohdussaan havaittiin muutos. Potilas huolestui löydöstä niin suuresti, että hänen annostustaan nostettiin 225 milligrammaan päivässä.
Pian tämän jälkeen hänelle kehittyi vastustamaton halu varastella, ja hän myös alkoi toteuttaa haluaan. Hän kuvasi psykiatreille impulssin pakonomaisuutta, varastamiseen liittyvää jännitystä ja onnistuneen ”keikan” tuottamaa helpotuksen tunnetta. Oireet katosivat kun annostusta laskettiin. SSRI-lääkkeiden aiheuttamasta kleptomaniasta on muitakin raportteja, ja kaikki niistä liittyvät venlafaksiiniin.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
