Suurin onni on alistua?
✪Tähtijuttu
Jani Kaaro
28.4.2019
Lukijoiden tuella
”Kirja kertoo alistumisesta”, sanoi Rediger hiljaa. ”Se tuo ennennäkemättömän vahvasti esille sen mullistavan ja yksinkertaisen ajatuksen, että ihmisen suurin onni piilee ehdottomassa alistumisessa.”
Tämä katkelma on peräisin kirjailija Michel Houellebecquin romaanista Alistuminen. Houellebecquista on sanottu, että hän hämmentää ja provosoi, enkä voi olla ihailematta, miten lyhyessä tilassa tämä katkelma tekee molempia.
Hämmentää? Mehän tapaamme ajatella itseämme osana tarinaa, jossa olemme sukupolvi toisensa jälkeen vapaampia, ja vapaita nimenomaisesti alistamisesta. Provosoi? Onko olemassa mitään alistamista herkempää pistettä, jonka sorkkiminen saa alistetut ja itsensä alistetuiksi kokevat takajaloilleen ja ampumaan viestintuojan?
Miten kellään siis on pokkaa kirjoittaa, että ihmisen suurin onni on alistumisessa? Kirjan luettuani ajatus ei ole jättänyt minua rauhaan. Ei siksi, että haluaisin löytää puolusteluja kenenkään alistamiselle. Vaan siksi, että Houellebecq tuntuu olevan tosissaan. Kuvaako hän jonkin totuuden, joka koskee minuakin.
Houellebecqin kirjassa Ranskasta tulee islamilainen valtio. Siinä valtiossa miehet alistuvat Jumalalle ja naiset alistuvat miehille. Alistuminen on siis uskonnollista ja seksuaalista. Kun olen viime aikoina lukenut erilaisia kuvauksia alistumisesta – uskonnollisesta ja seksuaalisesta – en voi olla kysymättä, onko niillä pohjimmiltaan paljonkaan eroa.
Lukemissani kuvauksissa uskonnollinen alistuminen ei ole sopimus paperilla, vaan jotakin, mikä ihmiselle tapahtuu. Se tapahtuu ekstaattisesti, suuren hurmoksen vallassa; ihmiset polvistuvat itkien ja euforiassa ottamaan Jumalan vastaan. Vanha minä väistyy, uusi syntyy tilalle. Onnen tunne on niin ylivoimainen, että ihmiset kokevat halkeavansa.
Monissa vanhoissa kuvauksissa on myös silmiinpistävää niiden voimakas eroottisuus. Avilan Teresa kuvasi, kuinka Jumala survaisi kultaisen keihään vuoroin hänen sydämeensä ja vuoroin hänen sisäänsä ja jätti häneen vain palavan rakkauden Jumalaa kohtaan. ”Tuska oli niin valtava, että se sai minut vaikeroimaan: ja silti tämä tuska oli niin suloista, etten halunnut sen loppuvan.”
Jotkut muutkin keskiajan naismystikot kuvasivat kohtaamisen Jeesuksen kanssa eroottisin termein, eräänlaisena seksuaalisena kokemuksena. Itsekin muistan rippikoulusta seuraavanlaisia lauseita: ””Rakas Jeesus, anna minun polvistua eteesi ja suudella jalkojasi!” ”Jumala ota minut, haluan antaa itseni sinulle kokonaan!” ”Pyhä Henki lävistä ruumiini ja täytä minut”.
Uskonnollinen rakkaus on kiihkeää ja tunnustuksellista, Jumalalle alistuminen ehdotonta ja vapauttavaa. Tässä Houellebecq tuntuu siis osuvan johonkin syvästi inhimilliseen tunteeseen tai tarpeeseen jota emme tule usein ajatelleeksi.
Entä sitten seksuaalinen alistuminen? Olen viime aikoina lukenut useita kirjoituksia, jossa naiset pohtivat suhdettaan seksuaaliseen alistumiseen. Yksi kysyy: Miten minä, joka olen feministi, aktivisti ja sosiaalisten oikeuksien puolustaja, voin saada niin syvää tyydytystä sessioluontoisesta alistumisesta miehelle? Miksi alistumisen tuottama tyydytys tuntuu niin paljon syvemmältä kuin tyydytys, jota saan muusta seksistä? Entä jos seksuaalisesta alistumisesta saatava tyydytys on sukua sille alistumiselle, jossa ihminen alistuu jumalalle? Eikö seksuaalisuus ole myös ihmistä suurempi voima, joka vaatii alistumaan.
Jos haluaa nähdä, miten monelle mutkalle nämä kysymykset voivat kiertyvät joidenkin ihmisten ympärille, kannattaa tutustua Yhdysvalloissa toimivaan uskonnolliseen liikkeeseen Christian Domestic Discipline (CDD).
Kaikki liikkeen jäsenet ovat hartaita kristittyjä. Liikkeen sisällä miehellä on lupa rangaista naistaan selkäsaunalla, mutta selkäsauna on vain eräänlainen esileikki, joka päättyy seksiin. Mies kurittaa naista, nainen palkitsee miehen kurituksesta seksillä.
Jos tämä kuulostaa miesten keksinnöltä saada elämäänsä lisää seksiä, niin tällaista kuvaa ei saa naisten haastatteluista tai liikkeen naisten kirjoittamasta eroottisesta kirjallisuudesta. Alistumisen halu tuntuu lähes aina kumpuavan naisista itsestään. He kertovat joutuneensa suostuttelemaan miehensä tällaiseen kuvioon, ja että he töppäilevät joskus tahallaan saadakseen ”isän kädestä” useammin. Liikkeessä on noin neljätuhatta perhettä, ja sen suosio on kasvussa. Amazonin verkkokaupasta löytyy yli 150 CDD-liikkeen naisten kirjoittamaa e-kirjaa, jotka keskittyvät alistumisen fantasioihin tässä kristillisessä kontekstissa.
Naiset liikkeen sisällä eivät koe, että he harjoittavat BDSM-seksiä tai että heidät on aivopesty patriarkaalisiin arvoihin, vaan he kokevat, että piiskaaminen, kuritus ja sen jälkeinen seksi on nimenomaisesti hengellinen kokemus.
Jos tämä kuulostaa patriarkaatin ylistykseltä, niin sitähän se taitaa olla. Nainen on alisteisessa suhteessa mieheen ja mies alisteisessa suhteessa Jumalaan. Mies on Jumalan edustaja maan päällä ja siksi hän saa piestä naista. Miten tähän pitäisi suhtautua? En edes yritä vastata. Minua tämä kiinnostaa vain suhteessa siihen, mitä Houellebecq kirjoittaa alistumisen suhteesta onneen. Liikkeen naisten ekstaattinen fantasiointi alistumisesta ja sen tuoma tyydytys tuntuu olevan kauniisti linjassa Houellebecqin ajatuksen kanssa.
Mistä siis tulee tämä halu tai tarve alistua? Mistä on peräisin sen suoma syvä tyydytys? Tuleeko se lapsuudesta, kun olimme vielä ehdottoman riippuvaisia vanhemmistamme. Kun kömmimme heidän syliinsä ja toivoimme, että voisimme olla siinä aina, että olisimme lapsia aina, että syli olisi auki silloinkin kun olemme olleet tuhmia?
BDSM-keskustelupalstalla nuori nainen kertoo, mikä hänelle on session merkittävin hetki. Se on se, kun häntä on ensin piesty, nöyryytetty, hyväksikäytetty ja hänen päälleen on syljetty, ja sen jälkeen hän voi kömpiä ”Isin” tai ”Herran” syliin ja itkeä siinä, ja hän silittää sinua ja sanoo, että kaikki on hyvin, olet hyvä ja rakas ja arvokas.
Toinen kertoo, että karuista lapsuuskokemuksista johtuen hänen tunteensa on haudattu niin syvälle, ettei hän arkielämässä pääse niiden kanssa kosketuksiin. Kun häntä piiskataan, tunteet nousevat pintaan ja kyyneleet voivat tulla. Kokemus on euforinen ja vapauttava.
Onko tämä seksiä, terapiaa vai hengellinen kokemus?
Toisaalta, eikö alistuminen myös ilmaise jonkinlaisen ikuisen totuuden elämästämme. Me elämme elämäämme aivan kuin voisimme määrätä ja päättää siitä itse. Me suunnittelemme, rytmitämme, aikataulutamme, ja nimenomaisesti pidämme huolen, ettei kukaan alista meitä. Me emme elä vain omaa elämäämme, vaan tarinaa, jossa olemme sukupolvi toisensa jälkeen vapaampia ja tasa-arvoisempia, eikä mikään tai kukaan saa tulla tämän edistyksen tielle.
Todellisuudessa elämä kuitenkin tekee meille mitä huvittaa, jos sitä sattuu huvittamaan. Historia pyyhkii aika ajoin pois kauniit tavoitteemme, ja kirjoittaa niiden päälle verellä ja ulosteella. Elämä lähettää tiellemme itsemurhia, masennusta, syöpiä, auto-onnettomuuksia ja rakkauksia, jotka eivät vain kestä ja jotka syöksevät meidät vuosiksi masennukseen. Halusimme tai emme, joskus elämä pakottaa meidät alistumaan.
Voimme tietenkin taistella vastaan. Voimme tatuoida käsivarteemme fuck cancer ja etsiä vielä jotakin keinoa, jolla meidän ei tarvitsisi alistua siihen onnettomuuteen, jolla maailma meitä kurittaa. Mutta miten kukaan voi taistella luonnonkatastrofia vastaan?
Siksi joskus mietin, voisiko kuoleman kohdata myös nöyrästi alistuen. Kömpiä sen syliin niin kuin kömmitään isän syliin. Kömpiä sen syliin kun elämä on piessyt ja nöyryyttänyt, käyttänyt hyväksi ja sylkenyt päälle. Kuolema on yhtä ylivertainen kuin Jumala. Kuolema vaatii sinut omakseen yhtä ehdottomasti kuin Jumala. Mitä jos nämä eroottiset antautumiset ja hurmokselliset alistumiset Jumalalle ovat vain kuivaharjoittelua tälle suurelle alistumisen päivälle, joka meidän kaikkien on kohdattava?
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Tilaa Jani Kaaron tiedekolumnit ja muut Rapportin tähtijutut
Tilaajana saat kaikki Tähtijutut ja lukuoikeuden juttuarkistoomme.
Tilaajana myös tuet tekijöitä — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijöille.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
