Onko luurangoilla sukupuolta? — Näin woke tuli antropologiaan
Jani Kaaro
9/26/2024
Lukijoiden tuella
Kun arkeologisilta kaivauksilta löydetään ihmisten jäänteitä, antropologien eräs tärkeä tehtävä on ollut aina selvittää, mitä sukupuolta ne ovat. Tytöt ja pojat kehittyvät biologisesti eri tahdissa, joten sukupuoli on olennainen tieto, kun halutaan tietää, minkä ikäisiä ihmiset olivat kuollessaan.
Jos kaivauksilta löytyy paljon kuolleita lapsia, se voi olla merkki siitä, että yhteisössä harjoitettiin infantisidia, eli lastensurmaa. Tällöin arkeologit ja antropologit haluavat tietää lasten sukupuolen selvittääkseen, koskiko ilmiö voittopuolisesti tyttöjä tai poikia.
Antropologit ovat kehittäneet menetelmiä sukupuolen määrittämiseksi vuosikymmeniä. 1960-luvun lopulta lähtien sukupuoli on kyetty määrittämään varsin luotettavasti lantion mittasuhteiden perusteella, mutta tänä päivänä luotettava määritys voidaan tehdä useimmissa tapauksissa pelkästään lantion fragmenttien avulla.
Myös DNA:sta saadaan apua tapauksissa, joissa DNA on saatavilla. Eikä kyse ole pelkästään antropologiasta – oikeuslääketiede turvautuu samoihin menetelmiin selvitellessään rikoksen uhrien ikää ja sukupuolta. Monet oikeuslääketieteiljät ovatkin antropologeja tai he käyttävät antropologeja asiantuntijoina omissa tutkimuksissaan.
Nämä sukupuoleen liittyvät antropologiset näkökohdat olivat myös professori Elizabeth Weissin mielessä, kun hän viime vuonna suunnitteli esitelmää, joka oli tarkoitus pitää Yhdysvaltain ja Kanadan antropologisten seurojen vuosikokouksessa Torontossa.
Paneelissa oli neljä puhujaa, joiden esitelmät valottivat sukupuolen merkitystä antropologiassa eri näkökulmista. Paneeliehdotus perusteluineen oli lähetetty vuosikokouksen järjestäjille hyvissä ajoin ja se oli hyväksytty ohjelmaan varauksetta.
Mutta paneelia ei tullut.
Syyskuussa, vuosikokouksen lähestyessä, Weiss ja muut panelistit saivat viestin, että paneeli oli peruutettu. Kyseessä on ainoa kerta kun Amerikan antropologinen seura on peruuttanut vuosikokouksen ohjelmanumeron 122-vuotisen historiansa aikana.
Kyseessä on ainoa kerta kun Amerikan antropologinen seura on peruuttanut vuosikokouksen ohjelmanumeron 122-vuotisen historiansa aikana.
Peruutuksesta syntyi pieni mediamylläkkä, ja siitä uutisoitiin kaikkialla New York Timesista Fox Newsiin. Järjestäjien mukaan paneeli peruutettiin, koska se perustui ”olettamuksiin, jotka ovat vastoin alamme hyväksyttyjä näkemyksiä ja esitetty tavalla, joka vahingoittaa yhteisömme haavoittuvia jäseniä”.
Mitä sitten olivat nämä olettamukset, jotka olivat vastoin alan hyväksyttyjä näkemyksiä? Että biologisia sukupuolia on kaksi ja että tällä voisi olla jotakin merkitystä antropologian kannalta. Näin ei voinut sanoa antropologien vuosikokouksessa vuonna 2023.
Biologisia sukupuolia on kaksi ja tällä voi olla jotakin merkitystä antropologian kannalta. Näin ei voinut sanoa antropologien vuosikokouksessa vuonna 2023.
Missä on luiden koti?
Jos kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun Weiss joutui tekemisiin cancel-kulttuurin kanssa, hän olisi varmasti ollut järkyttynyt. Tämä oli kuitenkin vain yksi kuohuttava käänne lisää uralla, josta ei viime vuonna ole kuohuttavia tilanteita puuttunut.
Elizabeth Weiss, San Josen yliopiston antropologian emeritusprofessori, on asemansa ja mielipiteidensä vuoksi joutunut todelliseksi ukkosenjohtimeksi woken näkemysten ja biologisen antropologian välillä. Hän käy läpi näitä tapahtumia tuoreessa teoksessaan On the Warpath: My Battles With Indians, Pretendians, and Woke Warriors.
Kirjasta saa hyvän käsityksen siitä miten wokesoturit Yhdysvalloissa pystyvät akatemiaa pyörittämään – ja mitä antropologiasta on tullut. Vanhan kaartin antropologien voi olla vaikea uskoa kuulemaansa.
Weissin varsinainen yhteenotto wokesotureiden kanssa on liittynyt hänen asemaansa San Josen yliopiston luukokoelmien vastuuhenkilönä. San Josen yliopistosta löytyy esimerkiksi Ryan Moundin kokoelma, jossa on noin kolmensadan samalta alueelta löydetyn ihmisen jäännökset – kaikki ajalta ennen eurooppalaisten saapumista.
Nämä luut ovat kuitenkin monien intohimojen kohteena, sillä paikallinen intiaaniheimo, Muwukme Ohlone, havittele luita itselleen voidakseen haudata ne esi-isien maahan.
Ja näin päästään konfliktin ytimeen.
Vuonna 1990 säädetty laki, Native American Graves Protection and Repatriation Act (NAGPRA) edellyttää, että liittovaltion tukea saavien instituutioiden on palautettava Amerikan alkuperäisasukkaiden jäännökset ja kulttuuriset artefaktit sellaisille liittovaltion rekisteröimille heimoille, jotka kuuluvat samaan sukulinjaan tai ovat kulttuurisesti samanlaisia vainajien kanssa.
Tämä ei tarkoita, että mikä tahansa heimo voisi vaatia mitä tahansa jäännöksiä itselleen. Päinvastoin niiden on voitava osoittaa, että ne ovat biologisesti tai kulttuurisesti ”sukua” vainajille, ja tästä ongelmat yleensä alkavat.
Jos kyseessä ovat esimerkiksi 2 000 vuotta vainajat, mitään biologista tai kulttuurista sukulaisuutta on mahdotonta osoittaa. Amerikan alkuperäisasukkaiden DNA on niin tehokkaasti sekoittunut valkoisten ja hispaanien DNA:n kanssa, että edes eri heimoja ei voi erottaa toisistaan DNA:n perusteella.
On mahdotonta todistaa, että jonkin nykyisen heimon kulttuuri ja uskonto on ollut samanlainen kuin vainajilla tuhat tai kaksituhatta vuotta sitten.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Haluatko jatkaa lukemista?
Pääset heti lukemaan tämän ja muut tiedekolumnit.
Tilaajana tuet tekijää — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijöille.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
