Mitä jos lähtisi gorillasafarille? Enkö minä rakastakin gorilloja? Eikö kuka tahansa rakasta gorilloja? Mutta ei, ei sittenkään. Se olisi masentavaa.
Voin kuvitella, kuinka saapuisin Bwindin kansallispuiston liepeille Ugandaan. Gorillat olisivat jossakin syvällä sademetsässä ja safarin vetäjät veisivät meidät turvallisesti niitä katsomaan. Mutta samalla en voisi olla kiinnittämättä huomiota pienikokoisiin alkuperäisasukkaisiin siellä täällä kansallispuiston naapurustossa. He ovat Batwa-pygmejä. He elävät kansallispuiston liepeillä itse rakennetuissa aaltopahvihökkeleissä. Köyhinä, kurjina ja kodittomina he katselevat, kuinka turistilauma toisensa jälkeen katoaa viidakkoon, jonka he tuntevat paremmin kuin kukaan muu. Joskus pieni ryhmä batwoja lähtee turistien mukaan ja esittää heille eräänlaisena pantomiimina millaista heidän elämänsä oli, kun metsä oli vielä heidän kotinsa. Miten kerättiin hunajaa; mitä miehen oli tehtävä saadakseen puolison. Nyt, batwain näkökulmasta, metsä on museo, ja he ovat museon narreja, jotka esittävät museaalista elämäntapaansa rahasta.
Pois gorillametsästä
Olemme tottuneet lukemaan uutisista, kuinka jokin alkuperäiskansa häädetään ikiaikaisilta mailtaan kaivoksen, öljynporauksen, vesivoimalan tai jonkin muun teollisuusprojektin tieltä. Valtava määrä alkuperäiskansojen ihmisiä joutuu kuitenkin jättämään maansa luonnonsuojelun tähden. Valtava tarkoittaa oikeasti valtavaa: kansallispuistojen ja muiden luonnonsuojelualueiden tieltä häädettyjen ihmisten määrä lasketaan miljoonissa.
Batwat ovat yksi esimerkki. Kun Bwindin kansallispuisto perustettiin 1990-luvulla gorillojen suojelemiseksi, batwat, jotka olivat eläneet alueen sademetsissä ammoisista ajoista lähtien, häädettiin sieltä pois. He eivät saaneet asua metsässä, eivät metsästää riistaa eivätkä kerätä hunajaa. Heille tarjottiin maata viljeltäväksi, mutta miten metsästäjä-keräilijät muka osaisivat viljellä maata. Suuri osa Ugandan 7000 batwasta päätyi Kisoroon, pikkukaupunkiin lähellä kansallispuistoa, jossa monet elävät lähes kerjäläisinä.
Vielä huonommin menee kuitenkin batwoilla, jotka elävät Kongon demokraattisessa tasavallassa. Noin 6000 batwaa häädettiin gorilloistaan kuulun Kahuzi-Biegan kansallispuiston alueelta jo 1970-luvun puolivälissä. Heidän tarinansa on samanlainen kuin batwoilla Ugandassa, paitsi että viimeisen kymmenen vuoden aikana Kongon batwat ovat monin paikoin palanneet kansallispuiston alueelle. Tämä on johtanut tragediaan. Viime vuonna julkaistussa raportissa väitetään, että puistonvartijat ja sotilaat ovat polttaneet kyliä ja tappaneet sekä raiskanneet kymmeniä batwoja pyrkimyksenään ajaa heidät ulos kansallispuistosta. Saksalaisen Deutsche Wellen mukaan sotilaat ja puistonvartijat olivat kongolaisen luonnonsuojelujärjestön L’Institut Congolais pour la Conservation de la Naturen (ICCN) asialla. Järjestö on vastuussa Kongon seitsemästä kansallispuistosta ja yli 30 luonnonsuojelualueesta. Luonnonsuojelun linnoitus
Onko ihmisillä sijaa kansallispuistossa? Jos vastauksesi on ei, edustat luonnonsuojelufilosofiaa nimeltä fortress conservation. Sen mukaan biodiversiteetin suojelun tavoitteet saavutetaan parhaiten kun ihminen poistetaan ekosysteemistä ja pidetään sieltä poissa. Tällä filosofialla on pitkät perinteet. Sitä edusti esimerkiksi suuri yhdysvaltalainen luonnonsuojelun pioneeri, John Muir, jonka ansioihin kuuluu maailman ensimmäinen kansallispuisto Yosemite, joka perustettiin vuonna 1864.
Yosemite oli kuitenkin asuttu. Miwok-intiaaneihin kuuluvat yosemitet olivat asuneet siellä tuhansia vuosia. Muir ei heitä arvostanut ja kirjoitti, että he olivat liian rumia niin majesteetillisen kauniiseen maisemaan. Yosemiteja pakkosiirrettiin alueelta useassa eri vaiheessa, vaikka osa saikin töitä kansallispuistosta turistiteollisuudessa. Viimeinen yosemite saatiin ulos kansallispuistosta vuonna 1969.
