Tomaattia myydään kuin raakaöljyä – hintakilpailu tuo kuluttajien lautasille veritomaatteja
Jani Kaaro
11/15/2023
Lukijoiden tuella
Miksi närpiöläinen tomaatti on niin halpaa? Tätä monet ihmettelivät kunnes tieto ihmiskauppaepäilystä ja törkeästä kiskonnasta viime vuonna tulivat julki. Kaikella on hintansa, ja jos hinta ei ole tuotteessa, silloin se maksetaan jotenkin muuten – esimerkiksi inhimillisenä kärsimyksenä.
Ei kuitenkaan taida olla sattumaa, että kun tällainen kiskontaskandaali tulee ilmi Suomessa, se koskee nimenomaisesti tomaattia. Tomaatti on globalisaation täydellinen hedelmä. Maailman vuosittainen tomaattisato on yli 189 miljoonaa tonnia. Tästä 40 miljoonaa tonnia prosessoidaan tomaattitiivisteeksi. Tomaatti kelpaa niin välimerelliseen ruokavalioon kuin roskaruokaan eikä siihen liity mitään tabuja missään kulttuurissa. Tomaattibisnes on kuitenkin äärimmäisen kilpailtua ja siinä kilpailussa Närpiön kiskontaskandaali näyttäytyy vain tomaattiteollisuuden tavanomaisena toimintatapana.
Tomaattitiiviste on tomaattiteollisuuden raakaöljyä, josta jatkojalostetaan lukuisia elintarvikkeita kuten ketsuppia, tomaattisosetta tai vaikkapa tacokastiketta. Kun näinä päivinä ostaa elintarvikkeen, jonka valmistukseen on käytetty tomaattitiivistettä, on erittäin vaikea selvittää, mistä tiiviste on peräisin. Vaikka spagettikastike valmistettaisiin Hollannissa, Ruotsissa tai Italiassa, tiiviste voi silti olla Kiinasta. Ja näinä päivinä se yhä useammin onkin Kiinasta.
Kiinasta on nimittäin kolmessa vuosikymmenessä tullut tomaatintuotannon suurvalta. Tämä on paradoksaalista, sillä Kiina on yksi niitä harvoja maita, jossa ei juurikaan käytetä tomaattia. Kiinan tomaattimahdille on kuitenkin selityksensä.
Kiinan tomaattituotantoalueet sijaitsevat Xinjiangissa, joka tunnetaan islaminuskoisten uiguurien kotipaikkana. Uiguurit ovat aina olleet herkkiä kapinoimaan, ja siksi alueen rauhoittaminen on ollut Kiinan keskushallinnon pitkäaikainen tavoite. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi perustettiin vuonna 1954 sotilaallinen yksikkö, Bingtuan. Bingtuan koostui entisistä sotilaista, jotka lähetettiin Xinjiangiin perustamaan uutta teollisuutta ja työskentelemään alueen viljelyksillä ja tuotantolaitoksissa. Näin Xinjiangiin saatiin etnisiä kiinalaisia, joita kannustettin jäämään alueelle.
Tavoitteissa on onnistuttu: tänä päivänä peräti 12 prosenttia Xinjiangin työvoimasta kuuluu Bingtuaniin, ja sen ansiosta uiguurit ovat jääneet vähemmistöön omalla maallaan. Uiguurit kokevat, että Kiinan keskushallinto koettaa pyyhkiä heidät ja heidän kulttuurinsa olemattomiin, ja alueelta on raportoitu paljon uiguureihin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia.
Alussa Bingtuan perusti Xinjiangiin monenlaista teollisuutta, mutta 2000-luvun alusta se on keskittynyt ensisijaisesti tomaattiin. Xinjiangin tomaattiviljelmät ovat valtavia. Kiinan vuosituotanto on yli 60 miljoonaa tonnia, mikä jättää Yhdysvallat ja Italian kauas taakse. Tomaattitiivisteen tuottajana se tulee Yhdysvaltain ja Italian jälkeen, koska Kiinassa ei ilmeisesti vielä ole riittävää kapasiteettia tomaattien prosessointiin.
Kiinassa tomaattisato korjataan edelleen käsin. Palkka on mitätön, mutta Kiinassa riittää köyhiä kausityöläisiä, joita saapuu Xinjiangiin tuhansittain ja osa heistä jää sinne pysyvästi. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan uiguureja on painostettu tomaattiviljelmillä pakkotyöhön, minkä vuoksi Yhdysvallat on asettanut Xinjiangissa tuotetuille tomaateille ja tomaattituotteille maahantuontikiellon.
Xinjiangin tomaattituotteet kelpaavat kuitenkin muulle maailmalle. Kiinalaista tomaattitiivistettä viedään 130 maahan, mukaan lukien Hollanti, Saksa, Englanti – ja Italia. Italiassa nousi valtava kohu kun tutkivat toimittajat paljastivat, että eräs suurimmista kiinalaisen tomaattitiivisteen vastaanottajamaista on nimenomaisesti Italia – maa, jolla on huomattavaa tomaattituotantoa omasta takaa. Tämä selittyy sillä, että italialaiset itse asiassa auttoivat Kiinan tomaattibisneksen pystyyn viemällä sinne välineistöä ja kouluttamalla henkilökuntaa. Näin italialaiset ovat saaneet kiinalaista tomaattitiivistettä ”asevelihintaan”. Kohu syntyi siitä, että italialaiset valmistajat ovat lisänneet kiinalaista tiivistettä italialaisiin elintarvikkeisiin ja myyneet tuotteet italialaisina. Yksinkertaisimmillaan italialainen valmistaja on lisännyt tiivisteeseen tilkan vettä ja hyppysellisen suolaa ja myynyt sen vaikkapa suomalaiselle ketjulle italialaisena tomaattipyreenä.
Koska kiinalaista tomaattitiivistettä on käytännössä kaikkialla, on mahdotonta sanoa, onko meilläkään myytävien tomaattituotteiden tiiviste Kiinasta tai jostakin muusta maasta – riippumatta siitä mitä alkuperämaan kohdalla lukee. Joidenkin tuotteiden kohdalla lukee ”Viimeinen valmistusmaa: Italia”, jolloin tuotteessa on lähes varmasti kiinalaista tomaattia.
Vaikka tomaatit yhdistetään mielikuvien tasolla useimmiten Italiaan, tomaattien luvattu maanosa on kuitenkin Afrikka. Tomaattien kulutus asukasta kohden ei ole missään niin suurta kuin Afrikassa. Koska monissa Afrikan maissa väestö kasvaa – toisin kuin missään muualla – myös tomaattien kysyntä kasvaa. Jos tomaattimarkkinoilla on jossakin hyvät tulevaisuudennäkymät, se paikka on Afrikka.
Tomaatinviljely ja tomaatin jatkojalostus voisi olla monille Afrikan maille hyvä mahdollisuus luoda työpaikkoja ja kohentaa valtiontaloutta. Valitettavasti kehitys on päinvastainen. Syynä on markkinoille tulviva halpa kiinalainen ja italialainen purkkitomaatti. Tosin suuri osa Afrikkaan myytävistä italialaisista tomaattituotteista on itse asiassa peräisin Kiinasta – se vain kiertää Italian kautta ja myydään italialaisena.
Kun afrikkalaiset kuluttajat valitsevat mieluummin halvan ulkomaisen purkkitomaatin kuin kalliimman kotimaisen tomaatin, afrikkalaiset tomaatinviljelijät ovat joutuneet pulaan ja paikalliset tomaattiprosessointilaitokset ovat lopettaneet toimintansa. Afrikkalaisilla pienviljelijöillä ei ole mitään mahdollisuuksia hintakilpailussa italialaisia ja kiinalaisia vastaan. Tilanne on siis sama kuin aikoinaan Meksikossa, jossa Yhdysvalloista tullut valtion subventoima maissi pakotti tuhannet meksikolaiset pienviljelijät lopettamaan maissinviljelyn, koska he eivät kyenneet kilpailemaan halpaa maissia vastaan – ja niinpä tuhannet talonpojat päätyivät laittomiksi siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin
Samoin on käynyt nyt Afrikassa. Kun tomaatinviljely Afrikassa on muuttunut kannattamattomaksi, tuhannet entiset tomaattitilalliset ovat lähteneet siirtolaisiksi Eurooppaan. Monet heistä ovat päätyneet Italiaan ja arvatkaa mitä he tekevät: poimivat tomaatteja.
Italiassa tomaattiteollisuus on kaksijakoista. Rikkaassa pohjoisessa tomaattien poiminta on koneistettu. Köyhässä etelässä kuten Apuliassa – jossa tuotetaan kolmannes Italian tomaattisadosta – sato korjataan käsin. Täällä siirtolaiset kohtaavat usein kurjemmat olosuhteet mitä heillä oli lähtömaassa. Heidät majoitetaan teltta- ja hökkelislummeihin vailla sähköä tai juoksevaa vettä. Palkka maksetaan kerättyjen kilojen mukaan niin alhaisin taksoin, että päivässä on vaikea tienata 30 euroa enempää.
Apulian tomaattiviljelmillä on käytössä niin sanottu caporalo -järjestelmä. Caporali on välimies, joka erottaa maanomistajan siirtolaisista – näin ongelmien ilmaantuessa omistaja voi aina sanoa, ettei hän ollut tietoinen mistään. Caporali hankkii siirtolaiset, majoittaa heidät, valvoo heidän työtään ja maksaa palkan. Caporali saa oman palkkansa nyhtämällä sen siirtolaisilta itseltään. Hän ottaa kolme euroa kuljetuksesta viljelyksille, 3-4 euroa ruoasta ja vedestä, 10 euroa peseytymisestä, 50 senttiä kännykän lataamisesta ja 20 euroa, jos työntekijä täytyy viedä sairaalaan.
Kuviossa onkin paljaana nähtävissä miten globalisaatio toimii. Kun italialainen ja kiinalainen tomaatti polkee hintoja Afrikassa, afrikkalaiset siirtolaiset tulevat Eurooppaan ja polkevat hintoja täällä. Siirtolaiset suostuvat tähän koska he eivät tiedä, että asiat olisivat missään muualla paremmin. Hyötyjiä ovat supermarketit, jotka voivat vetää hinnat alas omassa hintakilpailussa toisiaan vastaan. Katsokaa vaikka omassa supermarketissanne – Rainbow tomaattipyree vain 59 senttiä.
Siirtolaisten ahdinko Italian tomaattiviljelmillä muistuttaa niin sanottua Immokaleen tapausta Floridassa. Vuonna 2008 Immokaleen tomaattiviljelmillä – jossa tuotetaan 90 prosenttia Yhdysvaltain talvitomaateista – paljastui räikeä modernin orjuutuksen tapaus. Tomaattiviljelmillä pidettiin siirtolaisia velkaorjuudessa, mikä tarkoitti, että he työskentelivät yli kaksitoista tuntia päivässä paahtavan auringon alla ilman taukoja, mutta eivät saaneet säännöllistä korvausta työstään. Nukkumapaikka oli alkeellinen hökkeli, jonne heidät majoitettin kuin sardellit purkkiin. Viranomaiset kuvasivat tapauksia, joissa työntekijöitä pidettiin matkailuautojen takaosassa seiniin kiinni kahlittuna.
Tapauksesta syntyneen kohun siivittämänä työntekijät onnistuivat järjestäytymään ja Immokaleen ammattiliitosta on tullut yksi Yhdysvaltain työväenliikkeen menestystarinoista. He ovat onnistuneet esimerkiksi painostamaan suuria pikaruokaketjuja sitoutumaan perustamiinsa reilun kaupan sääntöihin. Mutta miten Italiaan päätyneet afrikkalaiset tomaatinpoimijat pääsisivät samaan – maassa, jossa siirtolaisia kohtaan tunnetaan tällä hetkellä hyvin vähän sympatiaa.
Tomaattiteollisuuden hartaimmin viljelemiä myyttejä on ajatus Välimeren (tai Kalifornian) auringon alla hitaasti kasvaneesta maukkaasta tomaatista. Ajattelemme, että meidän Pohjolassa kasvaneet kalpeat kasvihuonetomaattimme eivät koskaan voi kilpailla niiden maukkauden kanssa. Lomamatkalla Kreikassa tai Italiassa maistamme näitä mystifioituja Välimeren tomaatteja ja nyökyttelemme – onpa maukasta. Mutta ovatko ne oikeasti niin maukkaita vai lankeammeko omien odotuksiemme ansaan?
Tomaattiteollisuuden tuottamat tomaatit eivät nimittäin yleensä ole maukkaita, koska maku on jalostettu niistä pois. Ei tarkoituksella, vaan siksi, että se on jäänyt muiden ominaisuuksien jalkoihin. Tomaatinjalostajien ostajat ovat tomaatinviljelijöitä ja tomaatinviljelijöiden ostajat ovat supermarketteja. Supermarketit haluavat tomaatteja, jotka ovat pyöreitä, kestäviä ja painavia, joten tomaatinviljelijät ostavat siemeniä, jotka tuottavat pyöreitä, kestäviä ja painavia tomaatteja, ja jalostajat tuottavat tomaatteihin näitä ominaisuuksia. Tärkeintä on paino, koska se määrää hinnan.
Potentiaalista makua saadaan pois vielä sillä, että supermarkettiin tulevat tomaatit kerätään raakoina ja ne saadaan punastumaan etyleenikäsittelyllä.
Maailmassa on toki eettisiä tomaatintuottajia, jotka koettavat vastustaa järjestelmän epäkohtia. Hekin ovat kuitenkin osa tätä äärimmäisen kilpailtua järjestelmää, jossa vain ja ainoastaan hinta ratkaisee. Kun kilpailu on kilpailua siitä, kuka alittaa riman matalimmalta, kaikki joutuvat madaltamaan rimaa.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
