Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin elokuvista 51 prosenttia on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen
Elisa Helenius
9/16/2020
Koronaviruksesta huolimatta Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali onnistutaan järjestämään Helsingissä 33. kerran 17.–27. syyskuuta. Festivaalilla esitetään yhdentoista päivän aikana noin 140 pitkää elokuvaa ja yli 170 lyhytelokuvaa yhteensä noin 560 näytöksessä. Festivaali on hienosti saavuttanut elokuva-alan tasa-arvotavoitteen, sillä tämän vuoden elokuvista 51 prosenttia on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen henkilö.
Koronavirus on huomioitu festivaalilla monin tavoin, ja voit lukea täältä lisää R&A:n turvallisuusohjeista kävijöille.
Alla on arviot kolmesta huomionarvoisesta elokuvasta festivaalilla.
NEVER RARELY SOMETIMES ALWAYS
Avajaiselokuvana nähdään amerikkalais-brittiläinen draama Never Rarely Sometimes Always (2020). Elokuva kuvaa teini-iän kipuilua ja ihmissuhteita sekä aborttioikeutta.
Autumn (Sidney Flanigan) on sisäänpäinkääntynyt mutta itsenäinen 17-vuotias, joka huomaa olevansa raskaana. Kuitenkin hän asuu pikkupaikkakunnalla Pennsylvaniassa, jossa hoitohenkilökunta suhtautuu nihkeästi aborttiin. Autumn ei ole läheinen äitinsä ja isäpuolensa kanssa, joten hän salaa heiltä raskautensa. Sen sijaan hän lähtee läheisen ja huolehtivan 17-vuotiaan serkkunsa Skylarin (Talia Ryder) kanssa ensimmäistä kertaa New Yorkiin saadakseen abortin. Heillä on mukanaan vain kourallinen dollareita, jotka Skylar on pihistänyt heidän työpaikaltaan ruokakaupasta.
Elokuva on arkisen elämänmakuinen ja vähäsanainen, ja kuvaa hyvin uskottavasti nuorten mielenliikkeitä ja toimia. Elokuvassa jätetään paljon myös kertomatta ja keskitytään vain muutamaan päivään Autumin elämässä. Lapsen isää ei mainita, ja tarina keskittyy tyttöjen väliseen lojaaliin ystävyyteen ja kaltoinkohdeltuun nuoreen vaikeiden valintojen polttopisteessä.
Elokuvan nimi Never Rarely Sometimes Always tulee aborttiklinikan kyselykaavakkeen vaihtoehdoista. Kyselykaavakkeen täyttäminen on elokuvan avainhetkiä, joka tuo esiin sen, kuinka vääristynyt suhde nuorilla naisilla voi olla seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa. Elokuvan ainoat nuorille turvalliset aikuiset löytyvät New Yorkin aborttiklinikalta. Draama kuvaa muutenkin nuorten naisten kohtaamaa joka päiväistä seksuaalista ahdistelua, johon he suhtautuvat hieman alistuneesti.
Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Eliza Hittman, joka tunnetaan aiemmista elokuvistaan Beach Rats (2017) ja It Felt Like Love (2013). Myös nämä draamat käsittelevät teinejä, joiden seksuaaliset kokeilut eivät mene ihan niin kuin pitäisi.
NIMBY
Nimby on lyhenne englanninkielisistä sanoista not in my back yard eli "ei minun takapihalleni". Yleensä termillä tarkoitetaan sitä, että monet suvaitsevaisina itseään pitävät ihmiset periaatteessa tukevat esimerkiksi pakolaisten ottamista Suomeen, kehitysvammaisten palveluita ja asunnottomien asuttamista, mutta eivät sitten kuitenkaan halua oman kotinsa lähelle pakolaiskeskusta, kehitysvammaisten asuntolaa tai asunnottomien yömajaa.
Teemu Nikin ohjaama ja yhdessä Jani Pöson kanssa käsikirjoittama kotimainen elokuva tarttuu tähän näennäisavaramielisyyteen ja törmäyttää joukon suvaitsevaisia ihmisiä kohtaamaan ennakkoluulonsa. Lajityyppi sekoittaa mustaa komediaa ja draamaa. Elokuvassa viisaasti jokainen henkilö kuuluu itse johonkin vähemmistöryhmään, mutta ei voi hyväksyä jotain toista vähemmistöä.
Mervi (Susanna Pukkila) on vähän päälle parikymppinen biseksuaali, joka on onnellisesti seurustellut vuoden ajan Berliinistä Helsinkiin muuttaneen arabitaustaisen Katan (Almila Bagriacik) kanssa. Kumpikaan tytöistä ei ole kertonut perheilleen suhteestaan: Mervi siksi, että pitää maalla asuvia vanhempiaan niin juntteina ja Kata siksi, että hänen perheellään on muslimitausta. Nyt kuitenkin Katan vanhemmat ovat tulossa käymään hänen luonaan, mutta tytöt päättävätkin lähteä Mervin vanhempien luo. Mervi ei osaa odottaa sitä, että hänellä itsellään onkin enemmän sulateltavaa vanhempiensa avoimessa parisuhteessa kuin vanhemmilla hänen tyttöystävässään.
Vaikka kyseessä on kahden miehen käsikirjoitus, elokuvassa on kerrankin ihan realistisen oloisesti käyttäytyvä tyttöpari. Myös muut seksuaaliset vähemmistöryhmät näytetään arkisessa valossa. Seksuaalisten suuntautumisten käsittelytavassa on pidetty huumorinpilke silmäkulmassa mutta vähemmistöjä ei pilkata. Marginaaliryhmistä ainoastaan uusnatsit näytetään vähän säälittävässä valossa. Yleisesti ottaen elokuva naurattaa monessa kohtaa. Välillä tarina menee tosin niin piinaavaksi ja poliittisesti ajankohtaiseksi, että nauru juuttuu kurkkuun. Tunnelma on aidosti uhkaava, kun kylän maalitehtaan työttömät, nykyiset uusnatsit ovat piirittäneet Mervin vanhempien talon. Vaikka kohtaukset ovat kärjistettyjä, dialogi on nasevaa ja elämänmakuista. Kaikista hahmoista löytyy myös uusia tasoja.
Nimbyn sanoma on aavistuksen julistava, mutta polttavan ajankohtainen ja tärkeä: meidän tulee pystyä keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, vaikka emme edes pitäisi heistä. Ja usein ennakkoluulojen takana on vain tietämättömyys, ja radikalisoitumisen takana yhteiskunnan ulkopuolelle putoaminen.
Pituus: 1 t 33 min
Elokuva tulee myös teatterilevitykseen 9.10.2020.
WENDY
Fantasiadraama Wendy on visuaalisesti häikäisevä ja emotionaalisesti koskettava ylistys lapsuudelle ja toisaalta aikuistumiselle. Yhdysvaltalainen ohjaaja Benh Zeitlin sai paljon huomiota kahdeksan vuotta sitten toisella lapsuuskuvauksellaan Beasts of the Southern Wild. Nyt hän on tehnyt oman versionsa Peter Pan -sadusta. Tällä kertaa pääosassa ei ole ikuinen pikkupoika Peter Pan vaan feministisesti Wendy (sadun suomennoksessa Wendy on tunnettu nimellä Leena).
Wendy (Devin France) elää äitinsä ja kaksoisveljiensä kanssa junaradan varrella perheen omistaman nuhjuisen kahvilan yläpuolella. Elämä on ulkoisesti niukkaa, mutta heillä on paljon rakkautta ja yhteisöllisyyttä. Yhtenä päivänä Wendyn ja hänen veljiensä ystävä raivostuu, kun kuulee, millainen ankea aikuisuus häntä todennäköisesti odottaa. Poika syöksyy junaradalle, missä mystinen pikkupoika kutsuu hänet hyppäämään kanssaan ohiajavan junan kyytiin. Vuosia myöhemmin myös Wendy ja hänen veljensä kuulevat yöllä saman ilkikurisen pikkupojan kutsun. He päättävät myös lähteä elämänsä seikkailulle kadonneiden lasten asuttamaan Mikä-Mikä-Maahan, jossa ajan lait ovat erilaiset kuin muualla.
Disneyn Peter Panissa Wendy on Kadonneiden Poikien äitihahmo ja Peterin tyttöystävä, mutta nyt Wendy on yhtä nuori kuin muutkin lapset ja perinteisistä sukupuolirooleista on luovuttu. Zeitlin elokuvassa on vähemmän keijupölyä kuin Disneyn animaatiossa, ja elokuva on karheampi ja hurjempi. Elokuvan sydän ovat hämmästyttävän luonnolliset ja söpöt lapsinäyttelijät, jotka eivät onneksi tällä kertaa ole vain valkoisia. Tarina käsittelee vanhenemisen pelkoa, unelmien toteuttamista, lapsenuskoa, ystävyyttä, äidinrakkautta ja elävää luontosuhdetta, sekä muistuttaa siitä, miksi kannattaa lopulta kasvaa isoksi.
Elisa Helenius
9/16/2020
