DocPoint tuo valkokankaille yli 90 ajankohtaista pitkää dokumenttielokuvaa

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 23. kertaa 30.1.–4.2. Lue arviot neljästä kiinnostavasta pitkästä elokuvasta ja yhdestä lyhytelokuvasta.

Elisa Helenius

1/31/2024

Yoyogi

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali käynnistyy tänään tiistaina 30. tammikuuta ja jatkuu koko viikon ajan. Ohjelmistoon on valittu yli 90 ajankohtaista pitkää dokumenttielokuvaa Suomesta ja muualta maailmasta. Elokuvia esitetään Helsingin elokuvateattereiden lisäksi valikoima myös verkossa.
DocPoint tuo myös suuren joukon kotimaisia ja kansainvälisiä tekijävieraita festivaalille. Helsinkiin saapuu muun muassa parhaan dokumenttielokuvan Guldbaggen elokuvallaan The Gullspång Miracle juuri pokannut Maria Fredriksson. Hän on paikalla näytöksessä lauantaina 3. helmikuuta. 
Chris Kasick saapuu festivaalille Yhdysvalloista true crimeen pureutuvan esikoisohjauksensa Citizen Sleuth kanssa. Kasick on paikalla elokuvansa näytöksissä keskiviikkona 31. tammikuuta ja torstaina 1. helmikuuta. Agnieszka Zwiefkan elokuva Vika! on henkilökuva klubeilla levyjä soittavasta 84-vuotiaasta DJ Vikasta. Zwiefka on paikalla elokuvansa näytöksessä torstaina 1. helmikuuta.
Rapport sai etukäteen katseltavaksi ja arvioitavaksi pyytämiään elokuvia ohjelmistosta. 
﻿
Barn nr 182 (Suomi 2024)Ruotsinkielisen Camilla Roosin dokumentin aiheena on hänen oma rankka lapsuutensa. Roos syntyi Ruotsissa vuonna 1964. Äidin mielenterveysongelmat ja isän alkoholismi johtivat siihen, että Roos päätyi  jo pienenä lastensuojelun käsiin. Hänestä tuli lapsi numero 182. 
Ohjaajan omien muistojen ja viranomaislähteiden kautta elokuva kertoo lastensuojelusta 1960- ja 1970 -lukujen Suomessa. Tapahtumia on kuvitettu hienolla arkistomateriaalilla. Vähän yli tunnin pituus on sopiva tähän herkkään ja koskettavaan muisteluun. 
Barn nr 182 -elokuvaa ennen nähdään parinkymmenen minuutin pituinen lyhytelokuvaVain toinen meistä (Suomi 2024). Niina Vuorisaran elokuva on myös omakohtainen kuvaus vaikeasta lapsuudesta ja perhe-elämästä. 
Hänen isoveljensä on tehnyt itsemurhan vähän päälle kolmekymppisenä. Kun he olivat lapsia, isoveljellä oli tapana pahoinpidellä sisartaan, kuten lyödä tämän etuhampaat rikki. 
Ohjaaja pohtii syitä veljensä pahoinvointiin ja väkivaltaisuuteen. Hän alkoi myös itse oireilla veljensä käytöksen takia lapsena, ja joutui nuorena huostaanotetuksi. Rankassa elokuvassa on käytetty hienosti arkistomateriaalia, fiktionalisoitua kuvituskuvaa ja animoituja kohtauksia.  
﻿Barn nr 182 + Vain toinen meistä Docpointin sivuilla﻿
﻿
Kim's VideoOhjaajien Ashley Sabinin ja David Redmonin elokuvan aiheena on legendaarinen videovuokraamo ja -kauppa Kim’s Video (1987–2014) New Yorkissa. Elokuvassa haastatellaan sen perustajaa, korealaista maahanmuuttajaa, joka saapui 21-vuotiaana New Yorkiin. Mystinen Mr. Kim työskenteli aluksi kuivapesulassa, kunnes alkoi vuokrata myös indie-elokuvia, ja huomasi elokuvabisneksen tuottavan paremmin kuin pesulan. 
Vuonna 2008 ketjun lippulaiva, 55 000 elokuvan Mongo Kim’s, joutui sulkemaan ovensa. Samoihin aikoihin videovuokraamojen aikakausi alkaa päättyä kaikkialla. 
Kim luovutti kokoelman sisilialaiselle Salemin pikkukaupungille sillä ehdolla, että se säilyy yleisön käytettävissä. Kim's Videon entinen vakioasiakas Redmon matkustaa Salemiin, missä hän huomaa, että elokuvia säilytetään homeisessa varastossa eikä niitä lupauksista huolimatta vuokrata eikä myydä eteenpäin. 
Henkilökohtaisen videoesseen lisäksi elokuva on matkakertomus, jossa kadonneen kokoelman arvoitus vie tekijät Sisilian lisäksi Etelä-Koreaan. Redmond päättää pelastaa ainutlaatuisen elokuvakokoelman omalaatuiselle tavalla.
Tekijät tulevat tietämättään samalla kuvanneeksi sitä, kuinka miesvaltaista elokuva-ala on. Kertoja on mies samoin kuin kaikki haastateltavat. Dokumentissa nähtävät runsaat kohtaukset fiktioelokuvista ovat kaikki miesten ohjaamia elokuvia, ja kertovat yleensä miehistä. 
﻿Kim's Video Docpointin verkkosivulla﻿
﻿
Vista Mare (Itävalta, Italia 2023)Monelle ihmiselle rantalomakohteet viihdekeskuksineen ovat tuttuja lomapaikkoja, mutta harva tietää, kuinka suuri määrä tarvitaan kausityöntekijöitä pyörittämään turismia. Itävaltalais-italialainen dokumentti kuvaa yhtä sesonkia italialaisessa rantalomapaikassa. 
Kertomus alkaa siitä, kun helmikuussa rahtialus tuo uutta hiekkaa rannalle, ja päättyy siihen, kun aurinkotuolit korjataan syksyllä pois. Dokumentti havainnollistaa, kuinka iso bisnes turismi on lomakohteissa, ja kuinka monenlaisia työtehtäviä se luo ja vaatii. 
Kuten arvata saattaa, lomaparatiisi ei ole useinkaan paratiisi työntekijöille. Heidän selkänahastaan revitään toisten kallis huvittelu. Lomakauden lopulla kausityöntekijät marssivat mielenosoituksessa vaatien parempia työoloja. Vaikka he sitoutuisivat tekemään vain yhtä työtä, heille sälytetäänkin iso joukko muitakin tehtäviä, eikä palkoissakaan ole hurraamista. 
Dokumentti ei silti sinällään käsittele työntekijöitä vaan suosittua rantalomakonseptia. Elokuva saa miettimään, mikä saa niin monet ihmiset turvallisuushakuisesti valitsemaan samanlaisen ja keinotekoisen oloisen rentoutumisloman. 
Dokumentti ei sisällä haastatteluja, vaan kamera vain tallentaa tapahtumia. Yläilmoista kuvatut arkiset näyt vaikkapa tuhansista aurinkovarjoista, joita työntekijät pystyttävät, ovat yllättävän näyttäviä ja surrealistisen oloisia. Elokuvaa katsoessa tulee sekä mieli suunnata uima-altaalle jäätelön kanssa että halu juosta mahdollisimman kauas perhelomakohteista. 
﻿Vista Mare Docpointin verkkosivuilla  
﻿
Yoyogi (Viro, Japani 2022) Japanissa asuva, virolainen elokuvaohjaaja Max Golomidov (s. 1984) muutti vuonna 2014 Tokioon, koska sai sieltä töitä vanhojen mustavalkoisten elokuvien värittäjänä. Hän huomasi viettävänsä paljon aikaa miljoonakaupungin puistoissa, joista kuuluisimpia on valtava Yoyogi. 
Nuori mies päätti tehdä dokumentin, johon tallentaa vähälle huomiolle jääneitä paikkoja ja tilanteita tässä Tokion vihreässä keitaassa. Shibuyan viihdekaupunginosassa sijaitseva puisto oli aikoinaan sotilasosastojen paraatikenttä, ja vuodesta 1967 alkaen se on ollut yleinen puisto.
Kamera on paikoillaan seisova tarkkailija, eikä tämäkään hypnoottinen ja rauhallinen elokuva sisällä ollenkaan haastatteluja. Golomidov harhaili puistossa ja alkoi kuvata, kun näki jotain kiinnostavaa tapahtuvan. Hän kysyi lupaa kuvauksen kohteiltaan vasta kuvaamisen jälkeen, ja kuulemma ihmiset lähes poikkeuksetta suostuivat. 