Rapport

VASTAA RAPPORT-KYSELYYN – VOITA MUSEOKORTTI! >

Yhteiseloa petojen kanssa

Huippuvuorilla on noin 3000 jääkarhua. Jääkarhu on kaunis eläin ja sen kuvalla saa koristeltua suloista turistikrääsää. Se on myös vaarallinen peto. Yleensä eläimet eivät pidä ihmistä saaliseläimenä, mutta jääkarhu hyökkää, jos sillä on nälkä.

Yhteiseloa petojen kanssa
Kävin Huippuvuorilla elokuussa, ja jääkarhu oli siellä läsnä kaikkialla. Niitä oli täytettynä muun muassa hotellien ja ravintoloiden seinustoilla. Yhtäkään elävää jääkarhua en nähnyt, mutta näin runsaasti merkkejä niihin varautumisesta. Huippuvuorilla jääkarhut ovat erityisen nälkäisiä ja vaarallisia loppukesästä. Merijäät sulavat ja niiden on vaikea saalistaa hylkeitä. Ilmastonmuutos sulattaa jäitä lisää ja jääkarhut ovat yhä nälkäisempiä. Huippuvuorten asukkaat tietävät uhan ja varautuvat. Saarella jokaisella on kivääri, ja ilman sellaista ei saa mennä kylän ulkopuolelle. Jos omaa kivääriä ei ole, vaelluksille on syytä ottaa mukaan aseistettu opas. Huippuvuorten kuvernööri seuraa jääkarhujen liikkeitä ja varoittaa, jos sellainen liikkuu lähellä asutusta. Kauppojen ja vastaavien eteisissä on kaappeja, joihin sisääntulija voi jättää aseensa. Ulko-ovet on ollut tapana jättää lukitsematta siltä varalta, että ohikulkijan pitää juosta nopeasti karhua karkuun. Päiväkodin ympärillä on korkea aita, että lapset saavat leikkiä rauhassa. Vaikka kaikilla on ase, saarelaiset eivät yleensä ammu jääkarhuja. Ne pelästyvät varoituslaukauksesta. Vain jos karhu hyökkää ihmisen kimppuun, sen saa ampua. Jos sellainen eksyy kylään, se pelotellaan pois helikopterilla tai se nukutetaan ja siirretään kauemmas. Suomalaista susikeskustelua, kun seuraa, tällainen kuulostaa erikoiselta. Ei sutta kai nukutettaisi ja siirrettäisi kauemmas? Ei, sanoo hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen Suomen riistakeskuksesta. Nukutusnuoli pitäisi ampua hyvin läheltä, ja se olisi vaikeaa. Eikä olisi takeita siitä, että susi toimisi sopivalla tavalla herättyään. Tilanteet eivät toki ole ihan verrattavissa. Huippuvuorilla on alle 3000 asukasta ja vastaavia tuotantoeläimiä siellä ei ole kuin Suomessa. Jääkarhuja on 62 000 neliökilometrin alueella enemmän kuin ihmisiä. Suomen yli viisi kertaa isommalla alueella susia on alle parisataa, mutta ihmisiä ja heidän eläimiään täällä on paljon. Härkönen sanoo, että Suomessa saa luvan suden tappamiseen, jos se liikkuu lähellä ihmisiä päiväsaikaan eikä pelkää ihmistä – tai jos se tappaa paljon poroja tai muita tuotantoeläimiä. Perusteeksi ei riitä, että susi käy pihassa, mutta jos se käy toistuvasti eikä vierailuihin löydy helposti poistettavaa syytä, luvan voi saada. Viime metsästysvuonna susia kuoli ihmisen toimesta 26: auton alle tai ammuttuna. Salametsästystäkin on, mutta sen määristä Härkönen ei tiedä. Usein metsästys jääkin salaiseksi.  Pitkään Huippuvuorilla asunut suomalainen Thea Hellman epäilee, että siellä yhteiselo jääkarhujen kanssa sujuu, koska ihmiset tietävät jääkarhujen olleen alueella ensin ja he ovat muuttaneet näiden maille. No, pedot ovat olleet kai kaikkialla ennen ihmistä. Vaikeaa yhteiselo silti on.

Kommentit (0)

Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.

Viesti:

Nimi:

Puheenaiheet

Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.

Tietosuojaselosteemme.
Rapport — hyviä juttuja. Lukijat, tekijät, aiheet ja rahoittajat kohtaavat uudella tavalla.