HBO Nordicissa on myös elokuvia – nämä viisi elokuvaa kannattaa laittaa omalle listalle

HBO Nordicin elokuvakokoelma on pieni ja tympeän sekalainen, mutta joukosta löytyy myös suositeltavaa.

Anton Vanha-Majamaa

5/6/2017

Skenaario: Tilasit taas HBO Nordicin, kun Girlsin viimeinen kausi starttasi. Nyt mietit Silicon Valleyta ja Fargoa, haaveilet The Handmaid's Talesta ja uskottelet itsellesi, että tämä on se kevät, kun bingetät Sopranosin kaikki kaudet. Samalla kiroat sitä, ettet oikeasti jaksaisi aloittaa taas uutta sarjaa. 
Kuulostaako tutulta? Ei hätää! HBO Nordicista löytyy myös kourallinen elokuvia. Kävin läpi koko kirjaston, ja tässä omat suositukseni. Huomautettakoon nyt vielä, että niistä ensimmäinen, kolmas ja neljäs löytyvät myös Netflixistä.
 
LAATUDRAAMAA: 12 YEARS A SLAVE (2013)
﻿
Michael Fassbender, Lupita Nyong'o ja Chiwetel Ejiofor elokuvassa 12 Years a Slave.Steve McQueenin suuri orjuuskuvaus väistää sentimentaalisuuden ja on paljon enemmän kuin Oscar-palkittu orjadraama. Afroamerikkalainen Solomon Northup (Chiwetel Ejiofor) syntyy vapaana miehenä mutta päätyy orjaksi. Hänen muistelmiensa kautta avautuu monipuolinen ja rikas tutkielma siitä, mitä kaikkea orjuus on 1800-luvun Yhdysvalloissa merkinnyt. Se nostaa esiin kysymyksen siitä, miten orjuuden kokemus voi olla erilainen mies- kuin naisorjalle. Tämä intersektionaalinen vire tuo elokuvaan sellaista painokkuutta, joka lahjattomamman käsissä toteutetulta moraliteetilta olisi jäänyt uupumaan. McQueen veistää paitsi tärkeän kertomuksen Yhdysvaltojen synkästä historiasta, myös sykähdyttävän kauniin kuvan ihmisistä, joiden välille valta on jakautunut epätasaisesti. 12 Years a Slave on yksi niistä elokuvista, jotka eivät edes tarvitsisi dialogia toimiakseen. 
MATTHEW VAUGHN: STARDUST (2007)
﻿
Stardustin parhaat palat samassa kuvassa: Claire Danes, Ricky Gervais ja Robert De Niro.Neil Gaimanin romaaniin perustuva Stardust sivuutettiin aikanaan olankohauksella, mutta syyttä. Siinä on iso ja rikas fantasiamaailma jonka ohjaaja Matthew Vaughn esittelee hyvin, ja juuri sopivan viistosti – paljon on tietysti maailman rakentaneen Gaimanin ansiota. Siinä on hauskoja sivuhahmoja ihmiseksi muutetusta vuohesta Ricky Gervaisin näyttelemään kaupustelijaan, joka kaakattaa kuin kana. Ja siinä on Robert De Niro 2000-luvun parhaassa roolissaan yläilmojen piraattina, joka viihtyy mekoissa. Anna alkukankeus anteeksi, ja tulet viihtymään. Tällaista kevyttä fantasiaa ei tehdä tarpeeksi. 
JAMES GRAY: TWO LOVERS (2008)
﻿
Joaquin Phoenix newyorkilaisena valokuvaajanysvönä.The Lost City of Z on vuoden puhutuimpia yhdysvaltalaisia elokuvia, ja siksi James Grayn tuotantoon kannattaa tutustua juuri nyt. Työn voi aloittaa vaikka Two Loversista, jossa Joaquin Phoenixin omistautuneesti tulkitsema introvertti valokuvaaja kiintyy Gwyneth Paltrow'n ja Vinessa Shaw'n näyttelemiin naisiin. Gray on klassinen Hollywood-ohjaaja, joka tykkää verrata itseään haastatteluissa vaivihkaa Francis Ford Coppolaan ja Alfred Hitchcockiin. Two Loversissa on jotain viehättävän vanhakantaista ja siksi kömpelöäkin, jota en osaa ihan sanallistaa. Se rakastaa isoja tunteita ja isoa draamaa, ja operoi itsepintaisesti vain synkän harmaan eri sävyissä. Siinä on myös aimo annos rautalankaa, mutta jostain syystä se ei härnää. 
J.C. CHANDOR: MARGIN CALL (2011)
﻿
Zachary Quinto keskellä pörssifirman all male panelia elokuvassa Margin Call.
En voi sille mitään: päässäni on reikä, josta kaikki valuu ulos aina kun joku yrittää selittää vuoden 2008 pörssiromahdusta. Edes kädestä pidellyt The Big Short kylpevine Margor Robbieineen ei siinä onnistunut. J.C. Chandorin debyyttiohjaus pääsee silti lähemmäs kuin mikään muu. Herkullisesti pienestä isoon laajeneva, hiljalleen kerroksia kertomukseensa lisäävä Margin Call kertoo isoista prosesseista ja niiden pienistä palasista. Käytännössä yhteen yöhön ajoittuva trilleri on upeasti näytelty – joskin kovin miehinen – ja hallitusti ohjattu. Piirteet ovat samoja kuin Chandorin kahdessa seuraavassa elokuvassa, yhteen purteen sijoittuvassa All Is Lostissa (2013) ja Väkivallan vuodessa (A Most Violent Year, 2014), jossa yksi mies kamppailee talousahdingossa.  
TOMAS ALFREDSON: PAPPI, LUKKARI, TALONPOIKA, VAKOOJA (TINKER TAILOR SOLDIER SPY, 2011)
﻿
Gary Oldman on Bunny, eläkkeeltä takaisin töihin houkuteltu brittiagentti, elokuvassa Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja.Juuri palveluun lisätty Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja taitaa yhä olla onnistunein John le Carré -adaptaatio. Ainakin ruotsalaisen Tomas Alfredsonin (Ystävät hämärän jälkeen) ohjaama elokuva on niistä vaikeaselkoisin. Usealla eri tasolla ja useaan eri suuntaan etenevä juoni ei ainakaan itselleni auennut ensimmäisellä katselulla, vaikka Gary Oldmanin päähenkilön perässä pysyinkin. Onneksi elokuvan tunnelma on niin ainutlaatuinen – kiitos kuvaaja Hoyte van Hoyteman ja säveltäjä Alberto Iglesiasin – että PLTV palkitsee, vaikkei ihan juonirihmastoa hahmottaisikaan. Toinen katselu on myös poikkeuksellisen palkitseva.