Dear White People on teos, johon jokaisen ihmisoikeuksista ja feminismistä kiinnostuneen kannattaa tutustua
Anton Vanha-Majamaa
5/13/2017
Tällä viikolla annan poikkeuksellisesti vain kaksi tärppiä, koska olen vakaasti sitä mieltä, että jokaisen tätä palstaa seuraavan kannattaa käyttää elämästään kuusi tuntia Justin Simienin Dear White Peopleen sekä sen tarinaa jatkavaan samannimiseen tv-sarjaan. Molemmat löydät Netflixistä.
Justin Simienin läpimurto-ohjaus Dear White People voitti jurypalkinnon Sundancen elokuvajuhlilla vuonna 2014. Se oli vähän romuluinen, hauskoista vinjeteistä ja itseironisesta akatemiahuumorista veistelty satiiri fiktiivisessä Ivy League -yliopistossa kyteneistä jännitteistä. Elokuvassa päähenkilö Samantha White (Tessa Thompson) pitää Dear White People -nimistä radio-ohjelmaa, jonka keskiössä on rakenteellinen rasismi ja syrjinnän pitkät perinteet. Ne kärjistyvät törkeisiin blackface-juhliin, jotka tuovat asenteet tylysti esiin.
Elokuva esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla pari vuotta sitten, ja sen voi katsoa Netflixistä. Aloita siis siitä.
Sitten siirry Netflixin 10-osaiseen Dear White Peopleen, joka on seuraava luku elokuvalle. Se seuraa pääosin samoja hahmoja, osin eri näyttelijöin. Tärkeimpänä Westworldiin loikanneen Thompsonin tilalla on Logan Browning, jolle mustan aktivistin maiharit istuvat vähintään yhtä hyvin.
Kymmeneen jaksoon jaettu Dear White People keskittyy jokaisessa jaksossa yhteen henkilöhahmoon. Luvut tapahtuvat osin samaan aikaan ja antavat ristivalotusta blackface-pippaloiden monisyiseen jälkipyykkiin. Whiten ohella keskeisiä hahmoja ovat DeRon Hortonin herkkä journalisti Lionel, Brandon P. Bellin oppilaskuntapönöttäjä (ja dekaanin poika) Troy Fairbanks sekä Marque Richardsonin musta pantteri Reggie.
Ehkä kiinnostavin on Antoinette Robertsonin Coco, joka on aloittanut opintonsa Whiten rinnalla, mutta jonka ambitiot ovat vieneet hänet lopulta täysin eri suuntaan. Coco on kyllä kiinnostunut mustien oikeuksista, mutta ennen kaikkea hän haluaa saavuttaa sukunsa ensimmäinen yliopistotutkinnon. Akateeminen ura vaatii myönnytyksiä.
Tämä aatteiden ja myönnytysten välinen jaakopinpaini on Dear White Peoplen kovinta ydintä: pistääkö kaikki epäoikeudenmukainen paskaksi, vai muuttaa systeemiä hitaasti sisältäpäin? Sarja ei anna tähän yhtä ja oikeaa vastausta. Vaikka Samantha White on sarjan näennäinen päähenkilö – ihan jo siksi, että ensimmäinen jakso on omistettu hänelle – on hänenkin ratkaisuissaan helppo osoittaa puutteita. Erityisesti suhteessa Gabeen (John Patrick Amedori), Samanthan valkoiseen rakastettuun, jonka on tuskallisen vaikeaa päästä sisään mustaan aktivistiporukkaan.
Simienin ohella Dear White Peoplen jaksoja ovat ohjanneet mm. Charlie McDowell (upea The One I Love ja heikompi The Discovery, molemmat Netflixissä) sekä Oscar-palkittu Barry "Moonlight" Jenkins.
Jenkins on vastuussa sarjan 5. jaksosta, jossa sarja nousee niin sanotusti nextille levelille. Sen jälkeen kaikessa sen sanomassa on aivan erilaista painoarvoa, ja siksi suosittelen, että vaikka sarjan alku saattaa tuntua kepeältä, malta mielesi. Dear White People ei ole kepeä eikä sitä kannata sivuuttaa.
Anton Vanha-Majamaa
5/13/2017