Rapport

Mahdollista journalismi.

Karppinen vastaan kaivos

Riikka Karppinen oli koululainen, kun kansainvälinen kaivosjätti tuli läheiselle Viiankiaavan soidensuojelualueelle. Se muutti kotikylän ja samalla Karppisen elämän.

Avatar

Vanessa Riki

6/1/2017

Karppinen vastaan kaivos
Teksti: Anitra Rönkkö
Kuvat: Vanessa Riki

Hei!
Olen Riikka Karppinen, 17-vuotias lukiolainen Sodankylän Kersilöstä. Olen Sodankylän nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja, Sodankylän lukion oppilaskunnan hallituksen jäsen ja sihteeri ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry:n Edustajiston ja Lapin piirin hallituksen jäsen.
Kaivosyhtiö Anglo American on suorittanut 2000-luvun alkupuolelta lähtien kairauksia kotikylässäni Kersilössä. Tietoa tulevaisuudensuunnitelmistaan tai kairaustuloksistaan he eivät ole kertoneet sen koommin medialle kuin paikallisillekaan. Viime toukokuussa saimme kotiimme kuitenkin kirjeen, jossa löydösten kerrottiin olevan huomattavan suuria. Samaisessa kirjeessä Anglo American ilmoitti perustavansa yhtiön Sodankylään. ”

Riikka Karppinen lähetti useita sähköpostiviestejä lauantaina elokuun 20.päivä vuonna 2011. Yksi meni Ylelle, toinen MTV:lle ja kolmas Helsingin Sanomille. Jotkut eivät vastanneet, jotkut taas vastasivat, että aihe ei ole tärkeä.  Karppinen ihmetteli median hitautta. Hän halusi saada ihmiset ymmärtämään, että kaivosyhtiö toimi luonnonsuojelualueella, joka oli hänen kotikylänsä vieressä. Ensimmäistä kertaa Suomessa edes harkittiin sitä, että Natura-alueelle, jossa on uhanalaisia lintu- ja kasvilajeja, voisi tulla kaivos. Nyt oli tehtävä jotain, oli uskallettava toimia.
Kaikki alkoi vuonna 2004, kun kaivosyhtiö Anglo American aloitti koekairaukset Viiankiaavalla. Etsintöjä johti yhtiölle työskentelevä Jim Coppard-niminen mies. ”Komea, 190-senttinen britti, jonka kasvot ovat arktisen ilmaston karhentamat ja ylähuuli aavistuksen vinossa”, tietokirjailija Elina Grundström kuvailee Malminetsijät -kirjassaan.
Karppinen oli Anglo Americanin ensimmäisten kairausten aikaan 13-vuotias koululainen Kersilön kylästä, josta on muutama kilometri Viiankiaavalle. Leikkikavereita ei juuri ollut, sillä Karppinen oli kylän kuopus. Kylän toiseksi nuorin asukas taas oli 16-vuotias veli.
Pieni oli Kersilön kyläkoulukin. Kuudesta oppilaasta oli hankala muodostaa jalkapallojoukkuetta saati löytää hengenheimolaisia, joten välitunnit menivät lukemiseen. Karppinen oli muutenkin paljon itsekseen, ellei sitten touhunnut ulkona veli tai perheen koirat seuranaan.
Kersilössä oli kuitenkin aikaa kulkea luonnossa, joka alkoi kelohonkapirtin ulko-ovelta. Välillä lähipelloilla näkyi hirviä ja poroja. Joskus teeret istuivat koivunlatvoissa ja riekko majoittui pihakiven juureen. Karppinen syötti sille mustikoita.
Viiankiaapa oli sopivan pyörämatkan päässä kotoa. Eräänä kesänä Karppisen Juha-isä oli saanut Metsähallitukselta tehtäväkseen laittaa pitkospuut suolle luontopolkua varten. Tytär istui puilla ja odotti, että isän työpäivä loppuisi. Hän polki kumisaapasta maahan kuullakseen sen maiskahtavan äänen, joka syntyy, kun saapas uppoaa hetteikköön.  Suopursu tuoksui väkevänä, kuovi kahlasi pitkän nokkansa kanssa. Laajalla aapasuolla tunsi itsensä pieneksi.
Nyt lapsuuden leikkipaikalla kuitenkin kulki vieraita ihmisiä ja autoja, Coppard tutkimusryhmineen.
”Coppardin aika oli sitä, että kaivosyhtiöllä ei ollut kiinnostusta informoida paikallisia hankkeen etenemisestä tai löydöksistä, eikä oikeastaan minkäänlaista arvostustakaan. Esiintymä löydettiin jo 2009, mutta vuoteen 2011 asti emme tienneet siitä mitään.”

Tosiaan. Pitkällisten tutkimusten jälkeen vuonna 2011 Coppard esitteli tuloksiaan kaivoskonferenssissa Levillä: kivinäytteissä oli kuparia ja nikkeliä yli kahden prosentin pitoisuuksina. Se oli poikkeuksen paljon. Lisäksi näytteissä oli kultaa, platinaa ja palladiumia.  
Uskomaton löytö, kuin uusi Petsamo, toistui lehtien teksteissä yhä uudestaan. "Sen perusteella mitä esiintymästä tiedetään, kaivos tulee varmasti", lausui Geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen aluejohtaja Risto Pietilä Talouselämässä.
Vaikka kaivospiireissä esiintymää ihasteltiin, kaivoshankkeen lopullinen paljastuminen korpesi Karppisia. Perheen isoäiti oli joutunut 2000-luvun puolivälissä myymään valtiolle Viiankiaavan Sakattilammilta omistamansa maan Natura-alueeksi. Nyt alue päätyi täysin päinvastaiseen tarkoitukseen kuin se oli Natura-laissa tarkoitettu. Ei tullut suojelua, vaan Anglo Americanin vuonna 2011 perustettu tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy, joka sai nimensä Karppisten aiemmin omistamien Sakattilampien mukaan.  
Epäoikeudenmukaisuuden tunteesta syntyi tarve tehdä jotain. Karppinen sai tukea isältään, joka oli vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu ja työpaikkansa Pahtavaaran kultakaivoksen pääluottamusmies. Yksi ideoista oli matka Helsinkiin, jossa lukiolainen Karppinen tapasi silloisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan kertoakseen Viiankiaavan tapauksesta.
Karppista jännitti, mutta pelko Viiankiaavan menettämisestä oli suurempi kuin mikään muu. Hän luovutti Pokalle itse askartelemansa Viiankiaapa-kansion ja esitti asiansa Lehtomäelle, jolta oli saanut 20 minuutin jutteluhetken. Aika meni enimmäkseen Lehtomäen jutustelemiseen, mutta Karppinen ei lannistunut.
”Ajattelin, että minun mielipiteeni on yhtä arvokas kuin kenen tahansa aikuisenkin.”
Poliitikkojen tapaaminen antoi varmuutta olla yhteydessä mediaan, joka, jos ilmaus tässä kohtaa sallitaan, upotti Karppisen yhä syvemmälle suohon. Mitä useammassa paikassa juttu ilmestyi, sitä vahvemmin Viiankiaavan puolustaminen henkilöityi Karppiseen.
”Huomasin, että en voi enää vetäytyä, enkä oikeastaan enää haluakaan.”

Lukiossa Karppisen arvot alkoivat vihertää yhä enemmän. Hän teki stipendiaattimatkat Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Se, että Yhdysvalloissa ei voinut juoda hanavettä, pisti Karppisen pohtimaan, voisiko Suomessa käydä samalla tavalla. Alkoi tuntua siltä, että kaikki kotikuntalaiset eivät ymmärtäneet, kuinka ainutlaatuinen Lapin puhdas luonto on. ”Meillähän on tätä rapajänkää”, saattoi joku tokaista Viiankiaavasta.
Karppinen alkoi miettiä myös suhdettaan luontoon. Lapsena hän oli tottunut siihen, että luonnosta piti hyötyä jotenkin: perheen kanssa kerättiin hillaa, metsästettiin ja kalastettiin. Saalis oli aina mielessä. Miksei metsästä voisi vain nauttia?
18-vuotiaana Karppinen kampanjoi itsensä Sodankylän ensimmäiseksi vihreäksi kunnanvaltuutetuksi. Kuluvan vuoden kuntavaaleissa Karppinen oli kuntansa ääniharava 238 äänellä. Vihreät saivat vaaleissa myös toisen edustajan kunnanvaltuustoon. Äänestäjiä on varmaankin miellyttänyt ainakin se, että ei jää epäselväksi, mitä mieltä Karppinen on asioista.   
”Moni sanoi kuntavaalien aikaan, että kyllähän se kaivos voi tulla, jos se tehdään ympäristöä kunnioittavasti. Tosiasiassa kaivosta ei voi rakentaa suojelualueelle heikentämättä jo ennestään herkkää luontoa. Kyse on joko-tai- tilanteesta.  Jos kaivos tulee, ympäristöarvot tuhoutuvat. Siitä pitäisi puhua avoimesti ja suoraan, sillä molempia ei voi saada.”
Karppisen mielestä ääniharavan asema kertoo siitä, että Sodankylässä ollaan huolestuneita kaivosten vaikutuksista ympäristöön. Havaintoa tukee Lapin yliopiston kyselytutkimus, jonka mukaan noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, kaivostoiminta on heikentänyt ympäristön tilaa. Kaivosten lähikylissä tätä mieltä oli 60 prosenttia vastanneista. Kyselyssä arvioitiin Sodankylässä sijaitsevien Pahtavaaran ja Kevitsan kaivoksia Sakatin hankkeen lisäksi.
”Eikö se Riikka ymmärrä, että kaivos tuo työpaikkoja?”
Karppista turhauttaa se, että kysymys työpaikoista nostetaan jalustalle. Varmasti kaivos työllistää, mutta kenet ja kuinka pitkäksi aikaa? On hyvin epätodennäköistä, että kaivos työllistäisi pelkästään paikallisia tai edes suomalaisia. Lisäksi ala on suhdanneherkkä. Juha Karppisen työpaikka, Pahtavaaran kaivos, on mennyt kolme kertaa konkurssiin historiansa aikana. Pahimmillaan se on hänelle tarkoittanut kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan pientä pätkäsopimusta peräjälkeen. 
Suhdanneherkkyys vaikuttaa lupaprosessin ohella osaltaan kaivoksen avaamiseen, joka saattaa kestää 10-25 vuotta. Se on pitkä epätietoisuuden aika ihmiselle, joka ei halua kaivosta kotikylänsä viereen.  Viiankiaavalla kaivoshankkeen eteneminen on jatkunut nyt 13 vuotta koekairauksista lähtien. Prosessi on ollut välillä pysähdyksissä, vaikka kaivosviranomaisena toimiva Tukes on myöntänyt kaksikin jatkolupaa esiintymän tutkimuksia varten.  Myös ympäristöministeriö on antanut luvan jatkaa kairauksia ja tutkimuksia.
”Me paikalliset olemme löyhässä hirressä pahimmillaan jopa vuosikymmeniä odotellen vastauksia. Pelko kotiseudun ja oman kodin menettämisestä ovat niin isoja asioita, että ne ovat käytännössä mielessä joka päivä.”
AA Sakatti Mining on ilmoittanut, että se tekisi mahdollisen kaivoksen satojen metrien syvyyksissä maanalaisena kaivoksena, jonka maan päälle rakennettava infrastruktuuri jää kokonaan suojelualueen ulkopuolelle. Jotta kaivoshanke voisi edetä, yhtiön pitää ensin teettää ympäristövaikutusten arviointi, jossa se selvittää muun muassa kaivoshankkeen vaikutusta porotalouteen. Kaivoksen perustamiseen tarvitaan viime kädessä päätös valtioneuvostolta ja EU:n komissiolta.
Kuten voi ehkä arvata, Karppinen ei ole innostunut maanalaisesta kaivoksesta.

”Minusta on harmi, että nyt myydään tätä maanalaista kaivosta ympäristöystävällisenä ratkaisuna. Viiankiaavan on sanottu olevan rikkonaisella kallioperällä. Se aiheuttaisi sen, että alta louhittaessa maanpäällinen osa kuivuisi ajan mittaan ja muuttaisi koko alueen olemuksen. Muualla maailmassa kaivokset ovat aiheuttaneet vajoamia maan pinnalla. Ympärillä liikenne, toistuvat maanalaiset räjäytykset ja pöly karkottaisivat linnut. Kaivosalueella pitää olla hätäuloskäynti, josta mahtuu useita ihmisiä ulos. Yhteisvaikutukset olisivat huomattavat, eikä voi puhua enää luonnontilaisesta suojelualueesta.”
Lisäksi Karppinen on huolissaan ketjureaktiosta. Jos yksi saa luvan perustaa kaivoksen suojellulle alueelle, miksi muut eivät saisi? Ulkomaiset yhtiöt etsivät malmia Natura-alueilla ainakin Pomokaira-Tenniöaavalla Sodankylässä, Loukisen latvasoilla Kittilässä ja Värriöllä Savukoskella. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ongelma tällä hetkellä on se, että Tukes on myöntänyt liian helposti malminetsintälupia Natura-alueille, koska sen luonnonsuojeluosaaminen on puutteellista. Luonnonsuojelualueen turva pitäisi kaivoslaissa vahvistaa niin, että siltä ei etsittäisi malmia lainkaan.
”Keski-Lappi on rei´itetty ja täynnä suunnitelmia. Kauhein skenaario olisi se, että Lappi olisi EU:n luonnonvarojen reservaatti sekä puun että malmien osalta, koska EU pyrkii omavaraisuuteen.”
Lapin luonnon ja Viiankiaavan puolustaminen ei ole maailman helpoin pesti.  Eikö se ole raskasta 22-vuotiaalle, joka opiskelee suomen kieltä ja kirjallisuutta yliopistolla toista vuotta, työskentelee Varusmiesliiton pääsihteerinä ja matkustaa kerran kuussa Sodankylään kunnanvaltuuston kokouksiin? Kuitenkin, kun Karppista katselee ja kuuntelee, tuntuu kuin raikas pohjoisen tuuli työntäisi synkkiä pilviä vähän loitommalle. Hän vakuuttaa, että Viiankiaavan kanssa on mahdollista elää symbioosissa.
”Välillä tuntuu ihan hullulta, että tässä sitä omalla vapaa-ajalla ja rahalla taistelee maailman suurimpiin lukeutuvaa kaivosyhtiötä vastaan. Mutta ei siitä väsymystä tule, päinvastoin. Vaikka olisi minkälainen kiire, aina kun tulee Viiankiaapaan liittyvää asiaa, sitä innostuu.”
Karppinen on hiljattain perustanut Viiankiaapa-liikkeen, joka järjestää muun muassa tapahtumia suolla. Viimeisin idea oli kutsua oopperalaulaja kilpalaulamaan aavalla kevään muuttolintujen kanssa. Luontodokumentaristi Petteri Saario on tehnyt Karppisesta Aktivisti-nimisen dokumentin, jonka kiertue alkaa syksyllä. On haastatteluita, Vihreiden puheenjohtajaehdokkaan viestintäkampanjointia.

Koska vauhti huimaa, pitää palata vielä hetkeksi takaisin menneisyyteen Karppisen uudelle koululle, jonne hän vaihtoi kyläkoulun mentyä kiinni. Harvoin kulkeva bussi toi unisen viidesluokkalaisen koululle 45 minuuttia ennen kuin opetus alkoi, joten siinä oli aikaa katsella seiniä. Yhdellä niistä oli seinälle maalattu virke, jossa luki:
Jos minua pyydettäisiin antamaan yksi ainut, ihmiskuntaa eniten hyödyttävä neuvo, se kuuluisi näin: ajatelkaa vastoinkäymisien kuuluvan väistämättömänä osana elämään ja niiden tullessa kohdalle pitäkää päänne pystyssä, katsokaa niitä tiukasti silmiin ja sanokaa: ”Minä olen teitä voimakkaampi. Ette te minua lannista.”
Sen Karppinen muistaa vieläkin ulkoa.
 
Riikka Karppisesta kertova juttu oli ensimmäinen osa sarjasta Tuulimyllyjä vastaan.  Karppinen kuvattiin Torronsuolla. Kesäkuussa julkaisemme vielä artikkelin, jossa pohdimme kaivoshanketta.
Avatar

Vanessa Riki

6/1/2017

Kommentit (0)

Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.

Viesti:

Nimi:

Puheenaiheet

Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.

Tietosuojaselosteemme.
Rapport on journalistinen alusta, jossa lukijat, tekijät, aiheet ja rahoittajat kohtaavat uudella tavalla.