Jälkikirjoitus: vielä Viiankiaavasta
Vanessa Riki
6/29/2017
Teksti: Anitra Rönkkö
Kuvat: Vanessa Riki
Teimme valokuvaaja Vanessa Rikin kanssa hiljattain artikkelin Riikka Karppisesta, joka on vastustanut Anglo American-yhtiön kaivoshanketta kotikylänsä Kersilön lähellä Sodankylässä, Viiankiaavan soidensuojelualueella. Viiankiaapa kuuluu myös EU:n Natura-verkostoon.
Kaivoksen perustaminen luonnonsuojelualueelle ei sinänsä ole mikään läpihuutojuttu, vaan se vaatii monta selontekoa, lausuntoa ja lupaa. Kaivoshankkeen prosessoinnissa mukana ovat Tukes, Aluehallintovirasto, Metsähallitus, ELY-keskus ja Sodankylän kunta.
Jotta hanke etenisi, avainasemassa on ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), jonka ensimmäistä vaiheen, YVA-ohjelman suunnittelun, Anglo American on aloittanut keväällä 2017. Ohjelman tekee Pöyry Consulting. Osa YVA-selostusta on kaivosyhtiön Natura-arviointi, joka on määrätty luonnonsuojelulaissa. Kaivoksen on siis selvennettävä, kuinka hanke heikentää luonnonarvoja Viiankiaavalla ja kuinka heikennys hyvitettäisiin.
Toisaalta, jotta kaivosyhtiö voisi edetä puolestaan YVA-arvioinnissa, sen on teetettävä monenlaista tutkimusta Viiankiaavalla. Nyt tutkitaan muun muassa rikastushiekka-altaiden sijoittamista ja kulkua kaivokselle. Helsingin yliopiston tutkimusryhmä on jo parin vuoden ajan tehnyt erilaisia tutkimuksia maaperän rakenteeseen ja pohjaveden virtauksiin liittyen. YVA-selostuksen on määrä olla valmis kesällä 2019.
Olimme yhteydessä Anglo Americanin vastuullisuuspäällikkö Joanna Kuntonen-van´t Rietiin, joka kertoi yhtiön noudattavan ympäristön suhteen kahta asiaa: mitigaatiohierarkiaa ja no net loss/net gain –periaatetta.
Mitigaatiohierarkia tarkoittaa haittojen vähentämisen arvojärjestystä, jonka mukaan haittoja tulee ensin pyrkiä välttämään, toissijaisesti vähentämään ja jos näitä ei ole mahdollista toteuttaa, hyvittämään.
Kuntosen mukaan käytännössä mitigaatiohierarkia voisi tarkoittaa sitä, että kun vältetään vaikutuksia, kaivoksen infrastruktuuri sijoitetaan suojelualueen ulkopuolelle. Vaikutusten vähentäminen olisi sitä, että kaivos on maanalainen eikä esimerkiksi avolouhos. Vaikutuksia voisi vähentää myös sijoittamalla esimurskaus maan alle. Jäljelle jäävät vaikutukset tulisi siis hyvittää.
Hyvitys taas tarkoittaa karkeasti sitä, että hankkeiden aiheuttamia luontoarvojen menetyksiä pyritään korvaamaan lisäämällä luontoarvoja mieluiten mahdollisimman lähellä aluetta, jossa niitä hävitetään. Hyvityksen päämäärä on se, että alueen biodiversiteetille ei koituisi nettohävikkiä kokonaisuutena. Kuntonen-van´t Riet määrittelee asian näin:
”Olemme sitoutuneet no net loss/net gain –periaatteeseen, jonka mukaan hanke ei saa aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä tai sillä pitää olla luonnon monimuotoisuuteen positiivinen vaikutus. Jos emme pysty todistamaan, että pystymme hankkeen toteuttamaan periaatteen saavuttaen, emme voi jatkaa sitä. Esimerkkeinä hyvityksestä voisivat olla esimerkiksi uhanalaisen luonnontilaisen alueen suojelu, ojitettujen soiden ennallistaminen ja suojelu ja tietyn lajin elinympäristön parantaminen. Ensisijaisesti tavoitteena on hyvittää niitä ekosysteemipalveluita, lajeja tai luontotyyppejä joihin vaikutukset kohdistuvat. Teemme nyt suomalaisten asiantuntijoiden kanssa selvitystä siitä, onko tämä mahdollista.”
Luontohyvitys on kuitenkin Suomessa vielä kovin uutta ja herättää lukuisia kysymyksiä myös tutkijoiden piirissä. Edes käsitteet eivät ole vielä vakiintuneet, ja välillä puhutaan myös ekologisesta kompensaatiosta. Aihetta on pohdittu muun muassa Koneen Säätiön Ekologinen kompensaatio – Viherpesua vai pesunkestävää vihreyttä –nimisessä seminaarissa.
”Ensimmäinen ongelma on se, että hyvityksestä ei ole olemassa suoraa lainsäädäntöä. Naturaa käsittelevä kohta luonnonsuojelulaissa ei sisällä oikeastaan mitään periaatteellisia ohjeita siitä, miten hyvitys toteutetaan”, Koneen Säätiön seminaarissa puhunut luonnonsuojelupolitiikan ja -konfliktien tutkija Nina V. Nygren sanoo.
Maailmalla hyvitystä on kokeiltu erilaisin välinein. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on toteutettu kosteikkopankkeja, jotka perustuvat siihen, että maantäyttöön tai ruoppaukseen tarvitaan lupa. Ne haitat, joita ei voi välttää alueella, tulee korvata kunnostamalla kosteikkoja muualla. Luvanhakija voi itse hoitaa kunnostuksen tai ostaa kosteikkopankilta kunnostusosuuksia.
Nygren otaksuu kuitenkin, että Viiankiavan Natura-alue on niin ainutlaatuinen, että Suomessa vastaava kosteikon kunnostaminen olisi mahdoton toteuttaa. Viiankiaavalla on tavattu 90 lintulajia ja erilaisia suotyyppejä siellä on parisenkymmentä. Suolla elää uhanalaisia lintu- ja kasvilajeja.
Jotta voi hyvittää, olisi voitava laskea luonnon arvo, siis se mitä hyvittää. Mutta miten mitataan luonnonsuojelualueen biodiversiteetti? Satunnaisella hehtaarillakin voi olla tuhansia lajeja, jos otetaan jopa pieneliöt huomioon. Vieläkin vaikeampaa on tietää, mitä menetyksessä saadaan tilalle. Esimerkiksi ennallistaminen ei ole tae siitä, että alue palautuu lähtötilanteeseen.
Niin ikään Koneen seminaarissa esiintynyt Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen luonnonsuojelun päätösanalyysin tutkimusjohtaja Atte Moilanen toi esiin kompensaation ajallisen vaikeuden: jos tuhotaan vanha metsä, voidaanko olla tyytyväisiä siihen, että metsän luontohyvityksen tulokset näkyisivät 200 vuoden päästä? Hyvityksen tulokset pitäisi saada järkevällä aikavälillä.
Moilanen esitteli muutamia kansainvälisiä hankkeita, joiden lopputulokseen ei voi olla tyytyväinen. Ranskassa on uusi laki, jonka velvoittaa hyvittämiseen, mutta kukaan ei tiedä miten. Yhdysvaltojen vuoden 2005 kosteikko-ohjelman hyvittämisestä oli toteutunut neljäsosa. Huonoin tulos oli tullut Kanadassa sijaitsevan 30 000 neliökilometrin kosteikon hyvitys-ohjelmasta vuosina 1990-2011. Alueesta peräti 99 prosenttia oli kokenut ekologisen tappion.
Ja ennen kuin päästään edes varsinaiseen hyvittämiseen, kaivosyhtiöllä on vielä edessään juridinen ja poliittinen vääntö erittäin tärkeästä yleisestä edusta, jonka pitäisi toteutua, jotta Natura-alueelle saisi perustaa kaivoksen.
”Poikkeusluvan saamiseksi hankkeen täytyy olla erittäin tärkeä yleisen edun kannalta. Seminaareissa on keskusteltu siitä, voiko kaivosyhtiö saada luvan, varsinkaan, kun kysymyksessä eivät ole harvinaiset mineraalit ”, Nygren kertoo.
Vaikka luontohyvitys saattaa kuulostaa mukavalta, tarkemmin ajateltuna kaivosyhtiön tavoite on vähintäänkin kunnianhimoinen.
Kuvituskuva otettu Torronsuolla.
Vanessa Riki
6/29/2017