Aurinko paistaa täydeltä taivaalta kun kiskomme soutuveneen laskuveden kuivaamalta Reposalmen rannalta. Olemme Helsingin Laajasalossa ja edessämme siintää Vartiosaari. Vieressämme moottorivene pyyhältää hakemaan joukon läheisen yläasteen oppilaita kevätretkelle saareen. Soutuveneemme lipuu kevyesti salmen poikki.

Minulle Vartiosaari on tuttu paikka. Olen samoillut saaren luontopoluilla kesäisin ja lämmittänyt rantasaunaa talvipakkasilla. Vietin jopa kolmikymppiseni Vartiosaaressa. En ikinä unohda ensimmäistä kertaa tässä samaisessa veneessä. Heti astuttuani veneeseen ilma tuntui jotenkin kummalla tavalla helpommalta hengittää.

Tänään oppaaksi saarelle on lupautunut ympäristöaktiivi Mika Välipirtti. Kiinnitämme veneen laituriin ja kipuamme rantakallioille. Pieni polku johdattaa sakeaan metsään. Välipirtti pysähtyy ihastelemaan puustoa. ”Tämä on juuri sitä hyvää metsäaluetta, koska tässä kohdassa ei ole juuri läpikulkua. Saaren supikoirat pesivät täällä. Toisinaan täällä näkyy jopa peuroja ja hirviä, jotka tulevat talvisin jäätä pitkin.”



Matkan Vartiosaareen taittaa kesäisin kätevimmin soutuveneellä. Yhteyslaiva Hakaniemestä alkaa kulkea toukokuun lopussa.

 Vartiosaaren hiljaiset metsät ja koskemattomat kalliot antavat ihanteelliset olosuhteet monipuoliselle kasvustolle. Harvinaisuuksiakin on. Alueella on tavattu esimerkiksi harvinainen aarniolaji salokääpä. Suomen ainoa tunnettu rantaruttojuuren kasvupaikka sijaitsee saaren etelärannalla.

Vielä satakunta vuotta sitten Helsingin keskustasta ei tarvinnut mennä edes Laajasaloon saakka ollakseen tällaisessa metsässä. Valokuvaaja Signe Branderin ottamissa kuvissa näkyy, miten vielä 1910-luvulla Pasilasta pohjoiseen levittäytyi silmänkantamattomiin tuuheaa mäntymetsää ja Töölössä viljeltiin lanttua tilavilla peltopalstoilla. Kallion kaupunginosaa hallitsivat, no, kalliot.

Vartiosaari muistuttaa tästä ajasta. Edetessämme syvemmälle luontopolulla metsä tummenee. Korkeat männyt huojuvat kevyessä tuulessa. Välipirtti kertoo, että Vartiosaaressa ei ole juuri harjoitettu metsänhoitoa. ”Lahopuu ja erilaiset kerrostumat ovat ainutlaatuisen tärkeitä linnuille, supikoirille ja kaikenlaisille hajottajille.”

Pian saavumme pienelle aukealle. Yläasteen kevätretkikolonna vilistää ohi. Oppilaiden hyväntuulinen jutustelu luo hetkeksi terävän kontrastin hiljaiseen metsään. Pian äänet kaikkoavat. Mieleeni tulevat taas Branderin kuvien mäntymetsät. Joskus lähes koko Pohjois-Helsingissä on ollut näin hiljaista. Kerron ajatuksestani Välipirtille. Hän nyökkää. ”Kasvustolla ja varsinkin puustolla täällä on samanlainen historia kuin Helsingin metsillä. Venäläiset tarvitsivat 1800-luvulla paljon rakennuspuuta. Kaikki metsät lanattiin alas.”

KAKSI TROMBIA

Huvilakulttuuri saapui Vartiosaareen 1800-luvun lopussa. Kaupungin kasvaessa asukkaat rakensivat kesähuviloitaan läheisille saarille. Höyrylaivaliikenne mahdollisti kesänviettäjien työssäkäynnin Helsingissä saaristosta käsin.

Rakennusten tyylikirjo on kuin läpileikkaus suomalaisen huvila-arkkitehtuurin historiaan. Lohikäärme- ja nikkarikoristeet kuvittavat varhaisimpien, niin sanottuun cottage-tyyliin rakennettujen huviloiden seiniä ja ovenpieluksia. 1900-luvun alku tiesi kansallisromanttisten ja jugend-tyylisten hirsihuviloiden esiinmarssia. Klassismin aikaan, 1910- ja 1920-luvuilla, olivat mansardikatot muotia. 1930-luvulla rakennettiin pelkistettyjä funkkishuviloita. Saaren uusimmat rakennukset ovat 1960-luvulta. Tätä nykyä saaressa asustaa ympärivuotisesti parikymmentä henkeä. 



Vanhaan kivilouhokseen on tehty pieni kirkko, joka toimii myös levähdyspaikkana.

Välipirtin mukaan viimeiset metsänhoitotyöt tehtiin Vartiosaaressa 1900-luvun alussa. ”Pääsääntöisesti Suomessa puusto on 50–60-vuotiasta. Metsää on alettu harventaa ja ottaa talouskäyttöön suuressa mittakaavassa vasta sotien jälkeen. Vartiosaaresta saattaa löytyä Etelä-Suomen vanhimpia puita. Jotkut puista ovat yli satavuotiaita.”

Aukean keskellä on puoliksi homehtuneita puunrunkoja. Välipirtti vitsailee saarella vierailleen kaksi trombia. Toinen osui saaren pohjoispuolelle muutama vuosi sitten. Toista edustivat kaupungin metsurit. He tekivät harvennustöitä aukean reunalla ja jättivät puut niille sijoilleen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta puiden jättäminen ei ole lainkaan huono asia; metsureiden vaikutus todella muistuttaa trombia. Puunrungot ja kannot maatuvat hiljalleen ja aloittavat jälleen uuden kiertokulun.

POLITIIKAN KESKIÖSSÄ

Viime lokakuussa Senaatintorille kokoontui joukko mielenosoittajia. Uusi osayleiskaava oli kaupunginvaltuuston käsittelyssä. Valtuuston kokousta edelsi kuukausien mittainen kampanjointi Helsingin vihersormien säilyttämiseksi. Vihersormilla tarkoitetaan laajoja, seudulle jatkuvia viherkäytäviä. Keskuspuisto on yksi vihersormista. Vartiosaari taas kuuluu koilliseen vihersormeen.

Helsingin Sanomat kirjoitti mielenosoituksesta jutun, jonka mukaan osayleiskaavaa vastustavat mielenosoittajat eivät olisi halunneet uusia alueita rakennettavan lainkaan. Mielenosoittajien huoli kohdistuikin monien Helsingin viheralueiden tulevaisuuteen. Heidän kylteissään vilahti ainakin keskuspuisto sekä Veräjänmäen ja Herttoniemen metsät.

Aktivistit ovat kampanjoissaan korostaneet, että he eivät vastusta uusien asuntojen rakentamista. Myös Välipirtti kertoo lukeneensa selvityksiä, joiden mukaan asuntotuotannon tavoitteet ovat saavutettavissa täydennysrakentamisella vihersormien katkomisen sijaan.

Valtuusto hyväksyi osayleiskaavan täpärästi äänin 44 – 40. Vartiosaaren osalta tämä tarkoittaa asuntojen rakentamista jopa 7000:lle asukkaalle. Kaupunkisuunnittelulautakunnan visiossa saari yhdistyy keskustaan Laajasalon kautta kulkevalla raitiotieyhteydellä.



Reposalmi erottaa Vartiosaaren Laajasalosta.

Aktivistit pitivät pöyristyttävänä sitä, että Vartiosaaren rakentamisesta oli järjestetty suunnittelukilpailu jo ennen kuin asukkaiden osayleiskaavaluonnoksesta jättämiä mielipiteitä oli ehditty käsitellä. Save Vartiosaari -liikkeen sivuilla kritisoidaan suunnittelukilpailun tuloksia – paratiisimaisia visioita, joissa luvataan niin rakennettu asuinympäristö, liikenneyhteydet kuin luontoarvojen säilyminenkin. ”Vartiosaaren erityislaatuisuus on nimenomaan sen yhtenäisessä ilmeessä ja rakentaminen pirstoisi sen”, kannanotossa todetaan. Kaupunkisuunnitteluviraston verkkosivuilla myönnetään Vartiosaaren ainutlaatuisuus. Viraston mukaan Vartiosaari on maisemakuvallisesti tärkeä ja kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Välipirtti ei kaupunginvaltuuston päätöstä sulata. Hän toivoo, että uusi osayleiskaava voidaan vielä palauttaa käsittelyyn. Metsistä löytyneet lepakkoesiintymät voisivat kenties pelastaa saaren rakentamiselta. Ainakin lepakkojen pesimäpaikat pitäisi periaatteessa selvittää ennen kuin lapiot isketään maahan. Rakentaminen ei myöskään ole linjassa Uudenmaan maakuntakaavan kanssa. Kaavassa Vartiosaari on merkitty ”ei-taajamatoimintojen” alueeksi, mikä puoltaa saaren virkistyskäyttöä.

Tällä hetkellä saarelle on asetettu viiden vuoden rakennuskielto, kunnes kaavasta tehdyt valitukset on käsitelty hallinto-oikeudessa. Aktivistit ovat vannoneet jatkavansa taistelua. Tämä tarkoittaa minulle ja muille Vartiosaaren ystäville ainakin viittä arvokasta vuotta saaren luonnosta nauttimiseen.

KANSALLISMAISEMASTA LAAKSOON

Kapuamme saaren pohjoispuolelle. Edessämme avautuu komea näköala. Kallioiden laelta voi nähdä kilometrien päähän saarten kansoittamalle merelle. Pieni soutuvene keikkuu kaukaisuudessa. Vietämme tovin näköalapaikalla nauttien auringosta ja lempeästä kevättuulesta. Kansallismaisema on kuin Kolin laelta.

Lopulta laskeudumme vehreään, puutarhapalstojen täplittämään laaksoon. Laakson rakennukset ovat lähinnä kesäasuttavia mökkejä ja pieniä asuinrakennuksia. Erään talon pihassa asustaa ympärivuotisesti vuohia. Vartiosaaren luonto -ja eläintalliyhdistys huolehtii pihapiirin pienestä vuohitallista.

Kävelemme luontopolun päähän ja palaamme veneelle. Välipirtti haluaa vielä korostaa saaren kuuluvan kaikille. ”Kukaan meistä ei vastusta saaren virkistyskäyttöä. Tämä saari kuuluu meille, Helsingin asukkaille. On meidän vastuulla säilyttää tämä myös jälkipolville.”

Kenties kaavoituspäätöksen tuoma huomio antaa mahdollisuuksia kehittää vesibussiliikennettä ja kävelyreittejä. Reposalmen yli kulkevaa kevyen liikenteen siltaakin on esitetty.

Vartiosaari on historian taitekohdassa. Samankaltaisessa tilanteessa oltiin Seurasaaren kohdalla 1880-luvun jälkipuoliskolla, kun Helsingin kaupunki halusi rakentaa Seurasaareen asuinalueen. Kansalaisten vastustuksen vuoksi rakentaminen peruuntui. Nykyisin Seurasaari on Helsingin suosituimpia ulkoilukohteita niin kaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa.



Kirjoittaja nautiskelemassa kevätauringosta.

Veneessä kohti Reposalmea iskee tuttu haikeus. Vartiosaaren tunnelma on vangitseva ja tunnen hienoista kateutta niitä kohtaan, jotka asuvat saaressa ympärivuotisesti. Kuvittelen mielessäni salmen yli kiitävän raitiovaunun. Kaupungin visioissa saaren kauneimman metsän keskelle rakennettavalle kerrostaloalueelle voi matkustaa kiskoilla jo 2020-luvulla. Silloin Vartiosaari on valjastettu yhdeksi Helsingin lähiöistä.

Vartiosaaressa pidän puhelimeni yleensä repussa. Rantaan tultuani avaan Facebookin. Algoritmi heittää uutisvirrassa vastaan ystävän statuksen:

Metsä keskellä kaupunkia on jotain ihan käsittämätöntä luksusta. Se on blokannut kivasti liikenteen ääniä ja tuonut vehreitä tuoksuja keväästä, auttanut jopa katupölykautena hengittämään. Toivoisin toki, että metsää olisi yhä enemmän suojaamassa, mutta nyt näyttää, että sitä on paikoin jo vähän vähemmän. Voi surku ja suru ja itkunpillahdus.

Juttua varten on haastateltu myös kaupunginvaltuutettua ja ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaa Leo Straniusta sekä luontoaktiivi Hanna-Leena Ylistä.



Sammaloitunut muuri toimittaa tontin rajan virkaa.



Välipirtin sekarotuinen rescue Jimmy on kokenut Vartiosaaren kulkija.



Katkennut puunrunko muodostaa kuin portin syvemmälle metsään.



Vartiosaaren kalliot ja puusto on pysynyt pitkään koskemattomana.



Tuntemattoman tekijän muovaama kivilabyrintti koristaa luontopolkua.



Vartiosaaressa sijaitsee se vähemmän tunnettu Viiskulma.



Luontoaktiivi Mika Välipirtin mukaan Vartiosaaren metsät kuuluvat Etelä-Suomen vanhimpiin.



Tuuheassa metsässä näkyy monenlaisia kerrostumia.



Vartiosaaren itäpuolelta avautuu komea näkymä merelle.



Välipirtille Vartiosaaren itäpuoli muistuttaa Kolin kansallismaisemasta.



Rauha-vuohi asustaa Vartiosaaressa ympärivuotisesti.



Punaiset pirtit tuovat maalaistunnelmaa metsän keskelle.



Toukokuisella kävelyretkellä metsä ei ole vielä puhjennut kesäiseen asuunsa.



Monet Vartiosaaren puista ovat ohuita, mutta kurottavat korkealle. Saaren kallioisessa maastossa ravinteet ovat paikoin tiukilla.



kuvat: Mitro Härkönen