Myrskypilvet Vartiosaaren yllä
Viime syksynä hyväksytyssä Helsingin osayleiskaavassa Vartiosaari valjastetaan yhdeksi Helsingin lähiöistä. Saaren luonto- ja kulttuuriarvot ovat kiistattomat. Silti Vartiosaari on monille helsinkiläisille täysin tuntematon. Mikä tekee juuri tästä saaresta niin erityisen?
Otto Kronqvist
5/10/2017
Aurinko paistaa täydeltä taivaalta kun kiskomme soutuveneen laskuveden kuivaamalta Reposalmen rannalta. Olemme Helsingin Laajasalossa ja edessämme siintää Vartiosaari. Vieressämme moottorivene pyyhältää hakemaan joukon läheisen yläasteen oppilaita kevätretkelle saareen. Soutuveneemme lipuu kevyesti salmen poikki.
Minulle Vartiosaari on tuttu paikka. Olen samoillut saaren luontopoluilla kesäisin ja lämmittänyt rantasaunaa talvipakkasilla. Vietin jopa kolmikymppiseni Vartiosaaressa. En ikinä unohda ensimmäistä kertaa tässä samaisessa veneessä. Heti astuttuani veneeseen ilma tuntui jotenkin kummalla tavalla helpommalta hengittää.
Tänään oppaaksi saarelle on lupautunut ympäristöaktiivi Mika Välipirtti. Kiinnitämme veneen laituriin ja kipuamme rantakallioille. Pieni polku johdattaa sakeaan metsään. Välipirtti pysähtyy ihastelemaan puustoa. ”Tämä on juuri sitä hyvää metsäaluetta, koska tässä kohdassa ei ole juuri läpikulkua. Saaren supikoirat pesivät täällä. Toisinaan täällä näkyy jopa peuroja ja hirviä, jotka tulevat talvisin jäätä pitkin.”
Matkan Vartiosaareen taittaa kesäisin kätevimmin soutuveneellä. Yhteyslaiva Hakaniemestä alkaa kulkea toukokuun lopussa.
Vartiosaaren hiljaiset metsät ja koskemattomat kalliot antavat ihanteelliset olosuhteet monipuoliselle kasvustolle. Harvinaisuuksiakin on. Alueella on tavattu esimerkiksi harvinainen aarniolaji salokääpä. Suomen ainoa tunnettu rantaruttojuuren kasvupaikka sijaitsee saaren etelärannalla.
Vielä satakunta vuotta sitten Helsingin keskustasta ei tarvinnut mennä edes Laajasaloon saakka ollakseen tällaisessa metsässä. Valokuvaaja Signe Branderin ottamissa kuvissa näkyy, miten vielä 1910-luvulla Pasilasta pohjoiseen levittäytyi silmänkantamattomiin tuuheaa mäntymetsää ja Töölössä viljeltiin lanttua tilavilla peltopalstoilla. Kallion kaupunginosaa hallitsivat, no, kalliot.
Vartiosaari muistuttaa tästä ajasta. Edetessämme syvemmälle luontopolulla metsä tummenee. Korkeat männyt huojuvat kevyessä tuulessa. Välipirtti kertoo, että Vartiosaaressa ei ole juuri harjoitettu metsänhoitoa. ”Lahopuu ja erilaiset kerrostumat ovat ainutlaatuisen tärkeitä linnuille, supikoirille ja kaikenlaisille hajottajille.”
Pian saavumme pienelle aukealle. Yläasteen kevätretkikolonna vilistää ohi. Oppilaiden hyväntuulinen jutustelu luo hetkeksi terävän kontrastin hiljaiseen metsään. Pian äänet kaikkoavat. Mieleeni tulevat taas Branderin kuvien mäntymetsät. Joskus lähes koko Pohjois-Helsingissä on ollut näin hiljaista. Kerron ajatuksestani Välipirtille. Hän nyökkää. ”Kasvustolla ja varsinkin puustolla täällä on samanlainen historia kuin Helsingin metsillä. Venäläiset tarvitsivat 1800-luvulla paljon rakennuspuuta. Kaikki metsät lanattiin alas.”
KAKSI TROMBIA
Huvilakulttuuri saapui Vartiosaareen 1800-luvun lopussa. Kaupungin kasvaessa asukkaat rakensivat kesähuviloitaan läheisille saarille. Höyrylaivaliikenne mahdollisti kesänviettäjien työssäkäynnin Helsingissä saaristosta käsin.
Otto Kronqvist
5/10/2017
Kommentit (0)
Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.